REVIEW: Riverside – Wasteland (Musicalypse Archive)

0
219

As mentioned before on our site, Poland’s prog pride RIVERSIDE lost guitarist Piotr Grudziński tragically in 2016. The surviving members finished and released the ambient compilation entitled “Eye of the Soundscape” later that year as a tribute to their deceased bandmate, but “Wasteland (released on September 28th, 2018) is the first full-fledged RIVERSIDE album without him – in his place, bassist/vocalist Mariusz Duda handled most of the guitar parts and touring member Maciej Meller played a few guest solos. I was nervous yet excited to see how the band would do without Grudziński‘s brilliant playing.

Scroll down to read in Finnish.

Leading up to the album’s release, Mariusz Duda had said it would include heavy material, but those expecting another “Anno Domini High Definition” (2009) were ultimately going to be disappointed. “Wasteland” is slightly heavier than its two predecessors, but it’s also got a lot of ballad-y, slow songs with folk elements that bring to mind Duda‘s solo project, LUNATIC SOUL, and there are no aggressive screams from him either. The record’s heaviness comes indeed more out of its post-apocalyptic theme, rather than the music itself. The album is bookended like “Second Life Syndrome” (2005), on which the first track was “After” and the final track “Before,” as “Wasteland” opens with the almost completely a capella track, “The Day After,” and closes with the beautiful piano ballad, “The Night Before.” The first proper song is the riff-driven “Acid Rain,” which does a good job introducing us properly to the world of the album and culminates in a catchy and anthemic vocal section that sounds like it was made to be a sing-along moment in concerts. “Vale of Tears” continues with an almost MUSE-like intro riff and as a catchy rocker it was a good choice for the first single, but after this, the album slows down. “Guardian Angel” is a traditional RIVERSIDE ballad, but Duda goes for a low, almost spoken vocal delivery that brings to mind Roger Waters of PINK FLOYD. He uses the same style successfully on the title-track, which is an epic that goes from folk to heavy rock and has a cool Western film vibe.

“Lament” is my favorite song and really captures the post-apocalyptic atmosphere that Duda talked about in the press, having a slow, almost doom metal feel. It’s enhanced by beautiful strings in its outro and the plaintive plea of the chorus (“Father will you take and save me from my fate?”) is bound to haunt your head afterwards. Another highlight is the semi-acoustic “River Down Below,” which manages to be even somewhat anthemic despite its sad lyrics and ends with a great solo by guest guitarist Maciej Meller. On the Wasteland Tour, the song has been the concert closer and it actually serves that purpose very well. On the other hand, the 9½-minute instrumental, “The Struggle for Survival,” is a miss and breaks the flow of the album in the second half. Its rather uninteresting riffing doesn’t justify its length and musically it’s not nearly as captivating as the “Reality Dream” instrumentals on the first two albums.

“Wasteland” was hard to digest at first – the album sounded dreary and seemed to lack the strong emotional highs of RIVERSIDE‘s past work, due to the lack of Duda‘s higher-pitched vocals and Grudzinski‘s emotive guitar leads. Amazingly enough, however, having taken a break from the album for a while, one day I put it on again and all of a sudden it made sense. While I miss the sort of heart-wrenching moments that made me fall in love with the band, “Wasteland” is emotional in a different, more reflective manner. I still haven’t warmed up to “The Struggle for Survival” though and I believe having another energetic vocal track like “Acid Rain” or “Vale of Tears” in its place would’ve improved the flow of the album. Furthermore, while an earthier sound suited the last couple of records well, “Wasteland” sounds a little too bare-bones and would’ve benefited from having a little more bite in vein of RIVERSIDE‘s early albums.

“Wasteland” reminds me of RUSH‘s “Vapor Trails” (2002), which was the first album the Canadians made after drummer Neil Peart had lost his daughter and wife, putting the trio’s career on hold for a few years, and upon its release got criticized for its loud, distorted sound (which the band would years later fix with a remixed version). Like “Vapor Trails,” which is one of my least favorite RUSH albums due to its lack of the band’s traditionally strong sense of melody, I have a feeling “Wasteland” won’t be remembered as RIVERSIDE‘s finest hour, but it will nevertheless have its deserved spot in the band’s history as the album that brought the band back to life following a devastating loss.

Written by Wille Karttunen
Musicalypse, 2018
OV: 808 / 722

Kuten sivuillamme on mainittu aiemminkin, Puolan progeylpeys RIVERSIDE menetti kitaristinsa Piotr Grudzińskin traagisesti vuonna 2016. Bändin muut jäsenet viimeistelivät ja julkaisivat ambient-kokoelma Eye of the Soundscapen myöhemmin samana vuonna kunnianosoituksena menehtyneelle bänditoverilleen, mutta Wasteland (julkaistu 28. syyskuuta 2018) on ensimmäinen täyspitkä Riverside-albumi ilman häntä – basisti-laulaja Mariusz Duda vastasi suurimmasta osasta kitaroita ja kiertuejäsen Maciej Meller soitti levylle muutaman soolon. Odotin jännityksellä, miten bändi pärjäisi ilman Grudzińskin mainiota soittoa.

Ennen albumin julkaisua Mariusz Duda oli puhunut sen sisältävän raskasta materiaalia, mutta toista “Anno Domini High Definitionia” (2009) odottaneet joutuivat lopulta pettymään. “Wasteland” on hieman kahta edeltäjäänsä raskaampi, mutta siltä löytyy myös paljon balladimaisia ja hitaita kappaleita sekä folk-elementtejä, jotka tuovat mieleen Dudan LUNATIC SOUL -sooloprojektin, eikä sillä kuulla aggressiivista huutolaulua ollenkaan. Levyn raskaus tuleekin enemmän sen post-apokalyptisesta teemasta kuin itse musiikista. Albumi alkaa ja päättyy kuin Second Life Syndrome (2005), jonka ensimmäinen raita oli “After” ja viimeinen “Before,” sillä Wastelandin avaa lähes kokonaan a cappellana laulettu “The Day After” ja päättää kaunis pianoballadi “The Night Before.” Ensimmäinen kunnollinen biisi on riffivetoinen “Acid Rain,” joka esittelee albumin maailman hyvin ja huipentuu tarttuvaan lauluosuuteen, joka kuulostaa kuin se olisi luotu yhteislauluhetkeksi keikoille. “Vale of Tears” jatkaa lähes musemaisella introriffillä ja oli rokkaavuudessaan oiva valinta ensimmäiseksi singleksi, mutta tämän jälkeen albumi rauhoittuu. “Guardian Angel” on perinteinen RIVERSIDE-balladi, mutta Duda laulaa matalan puhemaisella tyylillä, joka tuo mieleen PINK FLOYDin Roger Watersin. Hän käyttää samaa tyyliä onnistuneesti eeppisellä nimiraidalla, joka tasapainottelee folkin ja raskaan rockin välillä ja tuo tunnelmallaan hienosti mieleen lännenelokuvat.

“Lament” on lempikappaleeni ja todella tavoittaa post-apokalyptisen tunnelman, josta Duda puhui haastatteluissa, ja kappale kuulostaa hitaudessaan lähes doom metalilta. Biisin loppua tehostavat kauniit jouset, ja kertosäkeen surumielinen anomus (“Father will you take and save me from my fate?”) jää päähän kummittelemaan. Toinen kohokohta on semiakustinen “River Down Below,” joka onnistuu olemaan surullisista sanoistaan huolimatta jopa tunnelmaa nostattava ja päättyy Maciej Mellerin upeaan kitarasooloon. Wasteland-kiertueella biisi on toiminut keikkojen lopetuksena, ja se palvelee kyseistä tarkoitusta hienosti. 9½-minuuttinen instrumentaali “The Struggle for Survival” on sen sijaan huti ja katkaisee levyn flow’n sen jälkipuolella. Sen epäkiinnostava riffittely ei oikeuta sen kestoa, eikä se ole musiikillisesti yhtä mukaansatempaava kuin kahden ensimmäisen albumi “Reality Dream” -instrumentaalit.

Wastelandia oli aluksi vaikea sisäistää: albumi kuulosti kolkolta ja Dudan korkeamman rekisterin ja Grudzińskin tunnepitoisten kitaraliidien puutteen vuoksi siltä tuntui puuttuvan Riversiden aiemman tuotannon vahvan tunteikkaat kohokohdat. Hämmästyttävää kyllä, oltuani levystä erossa jonkin aikaa laitoin sen eräänä päivänä jälleen soimaan ja yhtäkkiä kaikki tuntui käyvän järkeen. Vaikka kaipaankin sydäntäriipaisevia hetkiä, jotka saivat minut rakastumaan bändiin, Wasteland on tunteikas erilaisella, pohdiskelevammalla tavalla. En ole kuitenkaan vieläkään lämmennyt “The Struggle for Survivalille,” ja mielestäni “Acid Rainin” tai “Vale of Tearsin” kaltainen energisempi laulettu kappale sen paikalla olisi tehnyt terää kappalelistalle. Vaikka maanläheisempi soundi toimi parilla edellisellä levyllä, Wasteland kuulostaa hieman liian riisutulta ja olisi voinut hyötyä RIVERSIDEn varhaistuotannon tyylisistä, iskevämmistä soundeista.

Wasteland muistuttaa minua Rushin Vapor Trailsista (2002), joka oli ensimmäinen albumi, jonka kanadalaiskolmikko teki Neil Peartin menetettyä tyttärensä ja vaimonsa, mikä laittoi trion uran jäihin pariksi vuodeksi, ja sai ilmestyessään kritiikkiä äänekkään särisevistä soundeistaan (jotka bändi sittemmin korjasi uudelleenmiksatulla versiolla). Kuten Vapor Trails, joka on mielestäni yksi RUSHin heikoimmista albumeista, koska siltä tuntuu puuttuvan bändin perinteisesti vahva melodiantaju, Wasteland tullaan tuskin muistamaan RIVERSIDEn uran tähtihetkenä, mutta sillä on kuitenkin ansaittu paikkansa bändin historiassa albumina, joka toi sen takaisin eloon musertavan menetyksen jälkeen.

Tracklist

  1. The Day After
  2. Acid Rain
  3. Vale of Tears
  4. Guardian Angel
  5. Lament
  6. The Struggle for Survival
  7. River Down Below
  8. Wasteland
  9. The Night Before

Lineup

Mariusz Duda – vocals, guitars, bass

Piotr Kozieradzki – drums

Michał Łapaj – keyboards

Label

InsideOut Music

Links

Homepage
Facebook
Instagram

Recent posts

Related posts

_____________________________________