17.3.2017 Oceanwake & Omnium Gatherum @ Virgin Oil Co., Helsinki (Musicalypse Archive)

0
2105

Let’s begin with by laying the facts on the table: the Kotka-based TOTO-core-unit, OMNIUM GATHERUM, is by far the finest melodic death metal band in this country. The band, led by Markus Vanhala, nowadays also of INSOMNIUM fame, still doesn’t quite enjoy the type of success they would easily be entitled to, even though their material has a huge deal of substance to offer, also to people not usually acquainted with metal, and they’ve already released seven full-length albums since their inception, spanning over two decades. OG threw a one-off show at Virgin Oil Co. on March 17th, 2017, in an almost traditional fashion, since this was probably the third show performed in the same venue during early spring time. Check out the gallery here.

Scroll down to read in Finnish.

Over the years that I’ve attended shows at Virgin Oil and I’ve become accustomed to the fact that the club upstairs opens at 22:00, which led to a huge bummer straight off the bat – as I arrived at the venue at about 22:30, OCEANWAKE, the evening’s opening act, was already nearing the end of their warm-up slot – apparently the doors had already opened at 21:00. I don’t know if I wasn’t the only one to get mixed up, since I had to brush my eyes as I arrived – the front of the stage was completely empty, and OCEANWAKE had to play their doom/post-metal songs to people sitting at the tables on the other side of the space. The Luvia-based band, having released their third album, “Earthen,” only a week before, wasn’t familiar to me beforehand, but the short while that I got to listen to their material, reminiscent of acts like ISIS or CALLISTO, felt hugely appealing. The stage was decorated with eye-catching roll-ups and the light technician had orthodoxly left the front spotlights off. I think I’ll have to correct my mistake and attend the next show in town!

During the intermission, the venue started to fill with people, but one couldn’t speak of a rush – where was everybody? As OG’s intro tape began playing at 23:00, the front of the stage was still only halfway full. As with previous shows after the release of their latest record, “Grey Heavens,” the band kicked things off with “The Pit,” instantly picking the audience up. In a way, I would’ve hoped for something different for the first song, since I knew that the stage sound would be pretty awful for the first 5 minutes – the drums were mushy and Jukka Pelkonen’s microphone was way too quiet. As “Skyline” was played second, the situation was already fixed, and the sound was decent for the remainder of the set.

Speaking of Pelkonen, I’ve probably said this before, but one cannot find a more sympathetic frontman in the Finnish metal scene. The man is always smiling, downright demanding people to mosh along their songs – the shy Finns often get confused as Pelkonen points them out individually, asking them to participate more. As usual, the setlist favored the moshers, since even the songs that could be considered ballads aren’t exactly slow, and Pelkonen didn’t waste time with his speeches, retaining the intensity.

And speaking of the setlist, it had experienced a facelift since last summer. OG has enjoyed their wider conspicuousness from “The Redshift” (2008) onward, and the set didn’t feature material older than this, but since last year, the focus had shifted from “Grey Heavens” and towards “Beyond” (2013) and “New World Shadows” (2011), with each record being featured with four songs, leaving “The Redshift” with two: “Nail” and “Chameleon Skin.” Having followed the band’s doings for over a decade, I’ll always yearn for more obscure choices like “Dysnomia,” “The Fall Went Right Through Here,” or “The Perfumed Garden,” but I shouldn’t complain, since both “Soul Journeys” and the final song, “Deep Cold,” haven’t been included in a while. OG has, for a good while already, been past the point in which the set could be randomly picked and still contain only hits and nothing else. And “New Dynamic”… how good can a rock’n’roll song even be!

In terms of musicianship, the band doesn’t need any introduction – everyone is, in their trade, top-of-the-line in Finland: Markus Vanhala has been one of our most creative guitarists, and as usual, his cooperation with Joonas Koto (guitar) worked flawlessly. Bassist Erkki Silvennoinen played his parts modestly as always, but once again, completely biased as I am, I’ll have to hand out the Virtuoso of the Evening award to the drummer, Tuomo Latvala. Originally loaned from TORTURE KILLER last year, but having been made a full-time member afterwards, Latvala’s beats are always different, as he invents new fills for older songs on the fly, and by the looks of it, both his hands seem to be equally dominant, as he leads with his left hand half the time.

All-in-all, OMNIUM GATHERUM threw a successful show, and the only thing that bugged me, was the low head count of the audience – the 14€ ticket price could’ve been the cause. Maybe everyone was at Tavastia, ironically watching the SUM41 show?

Setlist

1. The Pit
2. Skyline
3. Nail
4. The Unknowing
5. Nova Flame
6. The Sonic Sign
7. Frontiers
8. Soul Journeys
9. Chameleon Skin
10. New World Shadows
11. Storm Front
12. Luoto (encore)
13. New Dynamic (encore)
14. Deep Cold (encore)

Aloitetaan kirjoitus latomalla faktat tiskin: Karhulan totocore-partio Omnium Gatherum on heittämällä kotimaamme kovin melodisen death metalin yhtye. Nykyisin myös Insomniumissa kitaroivan Markus Vanhalan luotsaama OG ei mielestäni edelleenkään nauti ansaitsemaansa suosiota, vaikka bändin musiikista löytyy tarttumapintaa muutakin kuin metallia kuunteleville ja levyjäkin on ehditty tehtailla kahdenkymmenen vuoden aikana seitsemän kappaletta. Yhtye saapui alkukeväiselle pistokeikalle Virgin Oiliin 17. maaliskuuta 2017 jo miltei perinteenomaisesti, sillä tämä on muistaakseni jo kolmas samoihin aikoihin vuodesta Virginissä soitettu OG-keikka.

Vuosien saatossa on tullut totuttua siihen, että Virginin klubipuoli avaa ovensa kymmeneltä illalla, joten ilta tulikin aloitettua emämunauksella: tähtäsin paikalle puoli yhdeksitoista vain todetakseni, että illan lämmittelijä Oceanwaken keikka oli jo lopuillaan, sillä ovet olivatkin avautuneet jo yhdeksältä. En tiedä, oliko samanlainen lipsahdus sattunut kaikille muillekin, mutta paikalle päästyäni piti ihan hieraista silmiä – lavan edusta oli täysin tyhjä bändin tyylitellessä doom/post-metaliaan ainoastaan baaripöydissä istuville ihmisille. Vain viikkoa aikaisemmin kolmoslevynsä Earthenin julkaissut luvialaisbändi oli ennakkoon itselleni täysin tuntematon, mutta se vähä, mitä ehdin bändin esimerkiksi ISISin tai Calliston suuntaan kallellaan olevasta synkistelystä kuulemaan, miellytti korvaa sangen voimakkaasti. Lava oli koristeltu näyttävillä rollup-lakanoilla ja valaistuksessakin spottivalot oli jätetty oikeaoppisesti pois päältä. Seuraavalle Helsingin-keikalle pitänee osallistua!

Roudaustauon aikana ihmisiä virtasi paikalle hiljalleen, muttei vieläkään voitu puhua varsinaisesta yleisöryntäyksestä – missä kaikki olivat? Kun OG:n intronauha pärähti soimaan yhdentoista pintaan, lavan edusta oli vain puolillaan. Aikaisempien Grey Heavens -levyn tiimoilta soitettujen keikkojen tapaan setti käynnistyi ”The Pitillä”, joka sai yleisön saman tien mukaan. Tavallaan olisin toivonut, että ensimmäiseksi kappaleeksi olisi valittu jotain muuta, sillä Virginin äänimiehellä meni kriittiset viisi minuuttia liikaa aikaa saada lavaääni kohdalleen – rumpukomppi oli valitettavan puuroinen sekä laulaja Jukka Pelkosen mikrofoni aivan liian hiljaisella. Toisena soitetun ”Skylinen” aikana tilanne oli jo paljon parempi, ja soundit olivatkin loppukeikan ajan vallan hyvät.

Pelkosesta puheen ollen, olen varmaan sanonut tämän aikaisemminkin, mutta sympaattisempaa keulakuvaa ei maamme metalliskenestä löydy. Mies on aina lavalla yhtä hymyä ja suorastaan vaatii mukaan hiusten pyörittämiseen – ujot suomalaiset keikkakävijät olivat hämillään Pelkosen osoitellessa lavalta yksittäisiä katsojia mukaan yleisön sekaan. Keikan settilista olikin moshaajille suotuisa, sillä Omnium Gatherumin hitureiksi laskettavatkaan kappaleet eivät varsinaisesti ole tempoltaan hitaita, eikä Peltonen antanut intensiteetin tipahtaa vaan piti välispiikkinsä lyhyinä.

Illan settilistaa oli freesattu viime kesän keikkoihin verrattuna. Omnium Gatherum on nauttinut laajempaa tunnettuutta vuoden 2008 The Redshift -levystä lähtien, eikä setissä ollut tälläkään kertaa mukana tätä vanhempaa materiaalia, mutta painopistettä oli tasoitettu Grey Heavensin, Beyondin (2013) sekä New World Shadowsin (2011) kesken, sillä jokaiselta levyltä oli mukana neljä kappaletta The Redshiftin joutuessa tyytymään kahteen, ”Nailiin” sekä ”Chameleon Skiniin”. Päälle kymmenen vuotta OG:n tekemisiä seuranneena tulee jokaisella keikalla haikailtua vaikkapa ”Dysnomian”, ”The Fall Went Right Through Heren” tai ”The Perfumed Gardenin” perään, mutta ei sovi valittaa: bändi on ollut jo jonkin aikaa siinä pisteessä, että vaikka setti arvottaisiin, jokainen kappale olisi silti kiistatta hitti, ja hetkisen aikaa setistä puuttuneet ”Soul Journeys” sekä keikan päättänyt ”Deep Cold” lämmittivät kuitenkin mieltä. Ja se ”New Dynamic” – kuinka hyvä voi rock-kappale olla!

Soitannollisesti OG ei esittelyjä kaipaa, sillä bändin jokainen pelimanni on lajissaan Suomen kärkeä: Markus Vanhala on ollut jo vuosien ajan maamme tyylitajuisimpia kitaristeja, ja yhteistyö Joonas Koton kanssa sujui totutun vaivattomasti. Basisti Erkki Silvennoinen hoiti tonttinsa vähäeleisesti kuten aina, mutta joudun taas kerran – ja täysin puolueellisesti – luovuttamaan illan virtuoosi –palkinnon rumpali Tuomo Latvalalle. Viime vuonna Torture Killeristä lainaksi saadun, mutta sittemmin vakinaistetun Latvalan soitto on jokaisella keikalla erikuuloista miehen koristellessa vanhempia kappaleita täysin lonkalta, minkä lisäksi tuntuu olevan täysin yhdentekevää, kummalla kädellä kompit liidataan.

Kaiken kaikkiaan Omnium Gatherum heitti taas kerran onnistuneen keikan, ja ainoa asia, joka oikeastaan jäi harmittamaan, oli yleisön kohtuullisen vähäinen määrä, sillä 14 euron lipun hinta tuskin on voinut olla keikkanautinnon esteenä. Ehkä kaikki olivat läpällä Tavastialla katsomassa Sum41:a?

Written by Atte Valtonen
Musicalypse, 2017
OV: 3770

Photos by Tom Benjamin