Interview with Lordi – “Well fuck, we were wrong!” (Musicalypse Archive)


LORDI hasn’t exactly bathed in the spotlight in the Finnish mainstream in recent years, and the uninformed may have even thought the band wasn’t around anymore. However, at the end of January the hard rock monsters unleashed their tenth studio album, the fictional compilation Killection,” for which the songs were written and recorded in the styles of past decades, and the band is also going to tour in Finland for the first time in years. We talked to the main man, Mr. Lordi himself about the new album, the upcoming shows, and of course the man’s passion for KISS.

First of all, when and how did you come up with the “Killection” concept?

It was born out of a certain need, because for many albums already I’ve been pissed off about the fact that I write a lot of songs, and usually 10 end up on the record, but it means that I’ve had enough time to demo some 30, 40, 50 songs, so for each of those 10 songs that end up being recorded, at least 20 are left out. When we try to pick the best ones for the album, those 20 tend to include gems that everyone considers fucking great, but they “don’t fit the sound of the album.” The songs should be selected on the basis of the songs themselves, and not whether they fit the sound or the production you’re working on. Good songs are rejected for that reason, and that’s how a few years ago already I started to think how it could be changed.

Before we started to record our previous album, “Sexorcism” (2018), my idea was to make an album with songs from different decades and years. Mikko Karmila, who produced it, was already on board with that, but I decided to pull the brake right before the recordings and save it for the tenth album. I realized that you can’t just take a song and decide that it’s a ’70s song. It doesn’t go like that, because there’s so much more than just the sound that gives something a, say, ’82 vibe. You can’t write a song in 2019 under the contemporary rules and put an ’82 sound on it to make it sound authentic. That’s why we saved the idea and after a little while – following the “Sexorcism” tour and gigs and everything – it started to snowball, appetite came with eating, things got out of hand, and all the possible allegories. It ended up with “let’s make this kind of fictional compilation album,” so that I’d specifically write the songs in the styles of different years, and then we’d [create] the sound.

The craziest thing is the fact that now that I’ve been doing all these interviews for a few months, I’ve always asked – just like we asked right before we started recording – whether any other band has done something like this, and so far nobody has been able to think of anyone having done a concept like this – recording an album that’s meant to be a compilation and with this exact template. Apparently no one has done it, which feels pretty crazy like, “Fucking hell, has no one seriously come up with this before?” That’s how the idea got started, and here I am sitting now.

Are there any old songs on the album that were waiting for the right time and place to be released?

No, there are not! I mean, it’s funny how many others have asked me whether there’s something from these old demos. No, there aren’t – all of these songs were written last year. I started writing a year ago, probably in January or February. However, there are bits and some little ideas that are older: for example, the chorus of “I Dug a Hole in the Yard for You” – that line and the vocal melody – are from “The Monsterican Dream” (2004) era, but the rest of it was written now. Then there’s “Apollyon,” which is a kind of eccentric entertainment film music/prog epic, and the whole intro – the piano bit and until the vocals come in – is so old that I wrote it at the age of 18. Not a single note has been changed! You can’t even say it’s the oldest thing from LORDI, because that bit that I wrote back then wasn’t even for LORDI. But otherwise everything was written now, of course with the exception of “Like a Bee to the Honey,” which wasn’t written by us and was written back in ’88 or ’89.

The lyrics to “Shake the Baby Silent” had some listeners scratching their heads – were they intentionally written in this stream-of-consciousness style?

Yes, it was fully intentional, because even with the lyrics on this record, Tracy [Lipp] – an American guy who’s my lyric co-writer and vocal coach – and I tried to write LORDI lyrics the way they would’ve sounded like if they’d come from a certain genre or artist or decade or year or album. The obvious reference there is Rob Zombie, and Rob Zombie‘s lyrics tend to be rather psychedelic, surrealistic stream-of-consciousness writing. I mean, if you look at “Dead I am the one, watching angels cry…” [from “Dragula”] I can’t even remember the words, but they’re pretty much a bunch of gobbledygook. They’re usually just lists of strange sentences, so that’s exactly what we wanted to do. They’re rhyming sentences, a kind of higher poetry that doesn’t actually make any fucking sense, but strangely people’s brains combine them into some kind of common thread. There’s not one here, and I believe when it comes to most Rob Zombie songs, you can’t make any sense of what they’re about. [laughs] This is exactly like that.

Speaking of 90s music, for your latest DVD [“Recordead Live – Sextourcism in Z7”] you pulled out a treasure from the vault, namely the video for “Inferno” from the mid-90s. Now that there’s some of the spirit of that song on the new album as well, could you imagine performing it live?

I could – in fact, our guitarist Amen and I were joking that it’d be fun to play “Inferno.” I’d argue that we will do it some day. I mean, it’s never been performed live and I’m the only one playing on it. Some day, yes, but since we have existing backing tracks of every other song, so it’s easy to go out there and play them, we’d have to re-record the basic tracks of that song. Of course I have the MIDI files of it at home, but we don’t have any [backing tracks], because it was recorded analogically on a multitrack recorder in ’95, and you can’t find those reels from any studio in Rovaniemi, if that studio even exists anymore. All that’s left of it is essentially what’s on the “Rockmurskaa” recording [a 1995 compilation including music from Rovaniemi bands]. But we could pull it off live, for sure.

As a slightly modernized version?

Yeah, or actually I feel that we should try to keep it as close to the original as possible. Now that song truly has crappy lyrics! [laughter] That was from the time before I had a vocal coach. The grammar is strangely all over the place in each line, but that’s kind of the point. Even most of the lyrics by ACCEPT are all fucked up. [laughs]

When you started planning the new tour, did you think of putting together a setlist that could also be a kind of musical journey from the 70s to the present?

Not exactly like that, but last summer I – being all giddy about the new album, of course – suggested that “what if we just played the new album and then the obligatory “[Would You Love a] Monsterman,” “Devil is a Loser,” and “[Hard Rock] Hallelujah” at the end?” Even in January this year we were thinking “what if we did this?” and came really close to doing it. Well, now we’re not doing that. I asked a few diehard fans who I trust, and with a 2-to-1 majority they voted so that now we have a set that’s 1/3 new material, 1/3 so called must-play songs like “[Hard Rock] Hallelujah,” “[Blood Red] Sandman,” etc., and then 1/3 other album tracks/true rarities. We’ve always had one bonus track on each tour, but this time, instead of bonus tracks we went for songs that have never been played live. There isn’t just one of those, but three, I think.

By the way, this was also the first time we asked the fans – usually I create the setlist like a dictator and we just go with it, and if the other band members go, “Hey, could we play this?” then we’ll play it. For example, Hella [keyboards] asked if we could play “Let’s Go Slaughter He-Man,” so now we’re doing it again, even though it was last played just a couple of albums ago, but everyone thinks it’s a nice song, so we’ll play it.

Our editor-in-chief recently interviewed Henriikka Klint-Connelly and Sanna Vakkala, who were involved in the making of the “Killection” comics. You’d reportedly seen their works at Kemin Sarjakuvakeskus [Kemi’s Comic Book Center], so were you there specifically with this project in mind?

Yes, because at that point in the summer we of course knew what we would do and already had the idea of making a comic book again. There was no comic book for the last album, because we simply ran out of time, even though Kaarle could’ve drawn it, but I didn’t have the time to give him the specifications, and I wouldn’t have managed to draw it in time myself, so it was left undone. Back then we already had in mind that it should be done by multiple artists, so that it’s not just Kaarle or me or me and Kaarle drawing, because the concept album has so many different sounds, and therefore the comics have to have different styles as well. In the ideal situation it would’ve had 10 or 11 different artists, which would’ve been technically possible, but within the confines of the given time it was pretty much impossible to find them and get everything done by the deadline. I found Henriikka and Sanna by chance there at the opening of the new premises of Kemin Sarjakuvakeskus, so I did have it in mind, but I didn’t think I’d find anyone there. But that’s where I found them then!

Were their styles LORDI-like enough?

I don’t think there’s such a thing as LORDI-like. Those girls’ styles are very different from each other, and they’re very different compared to, say, Kaarle‘s style, and they’re very different compared to my style, but that’s exactly the asset here. I dug the styles of both artists – Henriikka in particular has a really unique style that she draws in. Sanna is a downright world-class artist – she should be drawing for Marvel, for real! It’s unbelievable how someone can have such skills, hot damn.

You’re going to play outside the capital area in Finland for the first time in ages. Was the Tavastia gig a while ago a sort of test to see whether there was enough interest in Finland?

You should ask the Fullsteam Agency what the idea was here! We switched from Live Nation to Fullsteam 1.5-2 years ago, and Toni [Ritonen] has truly pulled out all the stops there. He tried to convince me and Amen for a long time that he had a feeling that there’d be demand for LORDI in Finland. We were like, “We’ve heard that so many times,” and believed our domestic gig situation wouldn’t improve simply by changing booking agencies. Well fuck, we were wrong! It did improve, because he was right. He has a good strategy going on: first we had Rockfest and Tavastia, and now we indeed have our first own gigs in Finland in 13-14 goddamn years. We have a Finnish leg as part of our tour, so the last 10 days – or 6 shows – of the 2-month tour are in Finland, which is totally exceptional for us nowadays. However, for the record, let’s just say that I’m skeptical and pessimistic. I feel I’m a realist: “No-fucking-body will be there!” [laughter] That’s the feeling I have – hopefully I’m wrong, but somehow I just feel like “nobody fucking cares”.

Then again, those who were kids around the time of “Get Heavy” (2002) and “The Arockalypse” (2006) are starting to be grown-ups.

That’s what they said at Fullsteam, but we’ll see. [laughs] Hopefully yes, but it could be that those who were kids sometime around “The Arockalypse” have grown askew and listen to hip hop now. All kinds of unfortunate things happen in the world – I’ve noticed that my friends’ kids, who used to be big metalheads 15 years ago, are now wearing crooked caps and their big brothers’ pants and going “yo man!”

The obligatory KISS question: do you believe that they’re at the end of their road for real?

I do believe that it’s the end of touring, but it’s not the end of KISS, because you have to be able to read KISS and what’s being said there. Nowhere has it been stated that the last show of End of the Road is the final one for KISS – it’s [just] the last show on that tour. It hasn’t been said in any way that they couldn’t still do one-off shows. And since in 3 years’ time in 2023 the first KISS album will turn 50, there’s a 99.99% likelihood that [Paul] Stanley and [Gene] Simmons won’t leave that unused. KISS 50 must’ve been trademarked already! In 2023, if the guys are still alive and well, KISS will do something for sure. This is just my educated guess, but I’d argue that if there was a bet going on, this is the horse you should put your money on. I believe that no matter how much they keep saying that the final show is in 2021, it’s not and something will happen in 2023.

Do you believe in the possibility of a KISS 2.0 without original members?

I do – it’s very much possible. I wouldn’t rule it out as unlikely in any way. For me KISS is basically Gene – visually – and since they haven’t made new music in a long time, of course I’d miss Gene and Paul, but I would go if KISS was KISS and – let’s say – [Eric] Singer, [Tommy] Thayer, and two other names were playing in it. I mean, there are countless old ’70s and ’60s bands out there with no remaining original members. It’s not that unusual or exceptional.

Can you picture yourself still on stage at the age of 70 like Gene?

I can – however, as a 70-year-old, Gene is probably in a way fucking better shape than me now at 46, but I can picture it. Albeit gigs and performing is easily my least favorite part of being in a band. I like writing songs, recording, making the masks, posing, shooting music videos, making the merchandise, painting the album covers… I like everything else, and at the end of the list there’s live gigs and touring, which is by far the least pleasant thing to me personally. It’s okay, but it’s not my favorite thing, while for the rest of the band it’s the #1 thing. I’d be perfectly happy just making music and videos and photos, but not playing live. That’d be totally fine with me. Somehow I’m such a lazy fellow that it’s a whole lot of trouble to go on stage and scream – you get sweaty and don’t get to sleep…

The end is not in sight for LORDI, though.

It’s not until I feel like it, and I think I won’t feel like that until I pass on. I don’t have the slightest thought of ending it!

On that note [laughter]… thanks for your time!

Thank you!

Interview by Wille Karttunen
Musicalypse, 2020
OV: 1650 / 1150

LORDI ei viime vuosina ole juuri paistatellut Suomen valtavirrassa, ja jotkut asiaan vihkiytymättömät ovatkin saattaneet luulla bändin jo lopettaneen. Hard rock -hirviöt julkaisivat kuitenkin tammikuun lopussa jo kymmenennen studioalbuminsa, fiktiivisen kokoelmalevyn “Killection,” jonka kappaleet on sävelletty ja nauhoitettu menneiden vuosikymmenten hengessä, ja lisäksi yhtye on pitkästä aikaa tekemässä kokonaisen Suomen-kiertueen. Jututimme pääpiru Mr. Lordia uudesta levystä ja tulevista keikoista, sekä tietenkin herran intohimosta KISS-yhtyeeseen.

Milloin ja miten Killectionin konsepti syntyi?

Se syntyi sellaisesta tarpeesta, että mua on vituttanut monen levyn ajan jo se, että mie teen tosi paljon biisejä ja levylle yleensä päätyy kymmenen, mutta se tarkoittaa että mulla on ollut aikaa demottaa joku 30, 40, 50 biisiä, joista sitten kymmentä levylle päätyvää biisiä kohti vähintään 20 jää pois. Kun yritetään valita ne parhaat biisit levylle, niin niitten 20:n joukossa yleensä tuppaa olemaan sellaisia helmiä, jotka on kaikkien mielestä vitun hyviä, mutta kun ne “ei istu levyn soundiin”. Ne biisithän pitäisi valita biisit edellä, eikä se edellä, että istuuko ne johonkin soundiin tai tuotantoon mitä ollaan tekemässä. Hyviä biisejä jätetään sen takia pois, ja siitä lähti alun perin jo joitakin vuosia sitten tää ajatus, että miten sen saisi muutettua.

Ennen kuin me alettiin äänittää edellistä Sexorcism-levyä (2018), niin se ajatus oli mulle, että tehdään tällainen, että ne biisit on eri vuosikymmeniltä ja eri vuosilta. Karmilan Mikko, joka tuotti sen, oli jo on board siinä, että tehdään vaan, mutta mie päätin sitten vetää käsijarrua ihan ennen äänityksiä, että säästetään se kymppilevylle. Mie tajusin sen, että ei mistä tahansa biisistä voi päättää, että se on 70-luvun biisi. Ei se mene niin, koska on niin paljon muuta kuin pelkkä soundi, mikä saa jonkun kuulostamaan, että se on vaikka vuodelta ’82. Et sä voi tehdä biisiä vuonna 2019 niillä lainalaisuuksilla ja pistää siihen vuoden ’82 soundia niin, että se kuulostaisi uskottavasti siltä. Sen takia se seivattiin ja siinä kun oli vähän aikaa – Sexorcismin rundi ja keikat ja muut – niin se idea ja lumipallo alkoi kasvamaan ja nälkä syödessä ja mopo käsistä ja kaikki mahdolliset vertauskuvat. Se päätyi siihen, että “tehdään tämmöinen fiktiivinen kokoelmalevy”, että mie nimenomaan kirjoitan biisit sen mukaan, että ne kuulostaisi tyylillisesti eri vuosilta, ja sitten niihin [luotaisiin] se soundi.

Hulluinta on ollut tässä se, että nyt kun on näitä haastiksia tehty tässä muutama kuukausi, niin mie aina kysyn – niin kuin me kysyttiin ennen kuin alettiin äänittää – että onko kukaan bändi tehnyt tällaista, ja toistaiseksi kukaan ei oo keksinyt, että tällaista vastaavaa konseptia olisi kukaan tehnyt: äänittänyt levyn, joka on muka kokoelmalevy ja ihan tällä sapluunalla. Kukaan ei näemmä ole tehnyt sitä, joka tuntuu aika hullulta, että “ei vittu, eikö oikeesti kukaan oo keksinyt aikaisemmin tätä?” Siitä se idea sitten lähti, ja tässä sitä nyt istutaan.

Onko levyllä sitten mukana joitain vanhoja biisejä, jotka odottivat ns. oikeaa aikaa ja paikkaa?

Ei oo! Siis täähän on hauska, kun moni muukin on kysynyt, että onko siinä nyt sitten jotain näiltä vanhoilta demoilta. Ei oo – nää on kaikki kirjoitettu ihan tässä viime vuonna. Vuosi sitten, varmaan tammi-helmikuussa aloin tekemään biisejä. Siellä tosin on pätkiä ja jotain pieniä ideoita, jotka on jostain vanhemmalta: esimerkiksi “I Dug a Hole in the Yard for Youn” kertsi eli just toi lause ja se laulumelodia on The Monsterican Dreamin (2004) aikaista juttua, mutta kaikki muu on kirjoitettu ihan nyt. Ja sitten “Apollyon”-biisissä, joka on sellainen erikoinen viihdeleffamusaproge-eepos, niin sen koko alku – se pianojuttu ja niin kauan kunnes alkaa laulu – on niinkin vanha juttu, että oon 18-vuotiaana tehnyt ne. Siitä ei oo nuottiakaan muutettu! Ei voi edes sanoa, että se on vanhinta Lordia, koska se pätkä, minkä mä oon silloin tehnyt, ei oo edes Lordia. Mutta muutoin kaikki on kyllä ihan nyt sävellettyä, paitsi sitten tietenkin “Like a Bee to the Honey”, joka ei oo meidän bändiläisten säveltämä ja joka on sävelletty silloin vuonna ’88 tai ’89.

“Shake the Baby Silentin” sanat saivat jotkut kuulijat raaputtelemaan päitään – onko ne tarkoituksella kirjoitettu tällaisella tajunnanvirtatyylillä?

On täysin tietoisesti, koska myös teksteissä tällä levyllä me yritettiin Tracyn [Lipp] – jenkkiukkeli, joka on mun co-writer aina sanojen kanssa ja mun vocal coach – kanssa tehdä Lordin sanoituksia, jotka… minkälaisia ne olisi olleet milläkin musatyylillä ja milläkin artistilla tai milläkin vuosikymmenellä tai vuodella tai levyllä. Selkeä referenssihän siinä on Rob Zombie, ja Rob Zombien tekstit kun vaan tuppaa olemaan melkoista psykedeelistä, surrealistista tajunnanvirtaa. Eli jos kattoo jotain “Dead I am the one, watching angels cry…” [kappaleesta “Dragula”] En mie edes muista niitä sanoja, mutta nehän on aikamoista diipadaapaa. Ne on yleensä vaan listoja erikoisista lauseista, niin me haluttiin tehdä tismalleen tätä. Ne on rimmaavia lauseita, sellaista korkeampaa runoutta, jossa oikeasti ei oo mitään vitun järkeä, mutta kummasti ihmisillä aivot yhdistää ne joksikin punaiseksi langaksi. Tässä ei oo, ja mun mielestä Rob Zombiella ei oo useimmissakaan sen biiseissä mitään tolkkua, että mistä tää biisi kertoo. [nauraa] Tää on juuri tätä näin.

Ysärimusasta puheen ollen, julkaisitte viimevuotisella DVD:llänne [Recordead Live – Sextourcism in Z7] arkistojen aarteen eli “Inferno”-videon 90-luvun puolivälistä. Nyt kun uudella levylläkin on samantyylistä meininkiä, niin pystyisitkö kuvittelemaan teidän esittävän kyseisen biisin livenä?

Pystyisin – tästä itse asiassa meidän kitaristin Amenin kanssa juteltiin vitsipohjalta, että “Inferno” olisi kova vetää. Mie väitän, että me joku päivä vedetään se “Inferno” vielä. Sitähän ei koskaan vedetty livenä ja siis siinähän ei soita kukaan muu kuin minä. Kyllä joku päivä, mutta kun se vaatii vaan sen, että kun kaikista muista biiseistä on olemassa meillä taustanauhapohjat eli on helppo lähteä soittamaan niitä, mutta meidän pitäisi uudelleenäänittää sen biisin pohjat. Mulla löytyy ne MIDIt kyllä tietenkin siitä kämpiltä, mutta meillä ei oo mitään [taustanauhoja], koska sehän on niin analogisesti äänitetty raiturille vuonna ’95, niin ei niitä kelanauhoja enää oo missään Rovaniemen studiossa, jos ei sitä studiotakaan oo enää olemassa. Kaikki, mitä siitä biisistä on olemassa on periaatteessa se, mikä on siinä Rockmurskaa-äänitteellä [vuonna 1995 julkaistu rovaniemeläisten yhtyeiden musiikkia esitellyt kokoelma]. Mutta vois vetää livenä, joo.

Vähän sellaisena modernimpana versiona?

Niin, tai minusta tuntuu, että se pitäisi yrittää vetää mahdollisimman yksi yhteen. Siinähän vasta paskat sanat muuten onkin! [naurua] Nehän on aikaa ennen kuin mulla oli vocal coach. Kielioppi kummallisesti heittää häränpyllyä pitkin poikin joka lainissa, mutta se tavallaan kuuluu asiaan. Acceptillahan suurin osa sanoituksista on ihan päin helvettiä. [nauraa]

Kun aloitte suunnitella piakkoin alkavaa kiertuetta, niin kävikö mielessä että settilistakin voisi olla jonkinlainen musiikillinen matka 70-luvulta nykypäivään?

Ei ihan tuollaista käynyt mielessä, mutta minä ehdottelin viime kesänä – tohkeisuuspäissäni tietenkin, kun olin innoissani uudesta levystä – että “mitä jos vedetään vaan tää uusi levy ja sit vaan pakolliset “[Would You Love a] Monsterman”, “Devil is a Loser” ja “[Hard Rock] Hallelujah” lopuksi?”. Vielä tän vuoden puolella tammikuussa me mietittiin, että “mitä jos tehdään näin?” ja oli ihan lähellä, että me tehdään se niin. No, nyt me ei tehdä niin. Mie kysyin muutamalta diehard-fanilta, joihin mie luotan, ja äänin 2-1 voitti se, että meillä on nyt sellainen setti, että noin kolmasosa on uuden levyn biisejä, kolmasosa ns. pakollisia eli hallelujia, sandmaneita [“Blood Red Sandman”] sun muita, ja sitten yksi kolmasosa on muita albumiraitoja/tosirarityjä. Meillä on aina ollut joka rundilla yksi bonusbiisi, mutta tällä kertaa me ei ollakaan menty bonusbiiseihin vaan semmoisiin biiseihin, joita ei oo koskaan soitettu livenä. Niitä ei ookaan yksi, vaan niitä taitaa olla kolme.

On muuten myös eka kerta, kun kysyttiin faneilta – yleensä mie vaan teen diktaattorimaisesti sen settilistan ja sillä mennään, ja jos muilla bändiläisillä on jotain, että “hei, soitetaanko se?”, niin soitetaan sitten se. Esimerkiksi Hella [kosketinsoittimet] pyysi, että voidaanko soittaa “Let’s Go Slaughter He-Man”, niin se soitetaan nyt sitten taas, vaikkei siitä nyt oo kun pari levyä sitten, kun se on soiteltu, mutta se on kaikkien mielestä kiva biisi, niin soitellaan.

Päätoimittajamme haastatteli hiljattain Henriikka Klint-Connellyä ja Sanna Vakkalaa, jotka olivat tekemässä Killectionin sarjakuvia. Olit kuulemma nähnyt heidän töitään Kemin Sarjakuvakeskuksessa, joten olitko silloin liikkeellä nimenomaan tämä projekti mielessä?

Kyllä kyllä, koska siinä vaiheessa kesää oli totta kai tiedossa, mitä tehdään ja oli jo ajatus, että tehdään sarjis taas. Viime levyltä ei tullut sarjista, koska aika vaan loppui, vaikka Kaarle olisi kyllä ehtinyt piirtää, mutta kun mie en ehtinyt sille antaa sitten taas speksejä ja mie en olisi itse ehtinyt sitä piirtää, niin se jäi tekemättä. Silloin oli jo mielessä se, että se pitää tehdä useammalla piirtäjällä, että ei vaan Kaarle tai mie tai mie ja Kaarle piirrä, koska konseptilevykin on tuollainen, että siinä on niin monta eri soundia, niin ne sarjiksetkin pitää olla eri tyyliä. Ideaalitilanteessahan siinä olisi pitänyt olla kymmenen tai yksitoista eri piirtäjää, joka olisi ollut teknisesti mahdollista, mutta ajan puitteissa aika mahdotonta löytää ja saada homma kasaan deadlineen mennessä. Henriikka ja Sanna löytyi sattumalta siellä Kemin Sarjakuvakeskuksen uusien tilojen avajaisissa, että mulla oli se mielessä, mutten minä ajatellut että sieltä ketään löytyy. Mutta sieltäpä hyö löytyivät sitten!

Olivatko heidän tyylinsä sopivan lordimaiset?

En mie usko, että on olemassa mitään lordimaista. Niiden tyttöjen stailit on hyvin erilaiset keskenään ja ne on hyvin erilaiset verrattuna vaikka Kaarlen stailiin, ja ne on hyvin erilaiset verrattuna mun stailiin, mutta se on tässä just se rikkaus. Diggasin molempien tyylistä – varsinkin Henriikalla on tosi uniikki staili millä se tekee. Sannahan on ihan maailmanluokan artisti – senhän pitäisi piirtää Marvelille oikeasti! Se on ihan käsittämätöntä, että miten tuommoiset skillsit löytyy, huhhuh.

Olette pitkästä aikaa jalkautumassa maakuntiin tällä kiertueella. Oliko taannoisen Tavastian-vedon tarkoituksena kokeilla kepillä jäätä, että löytyykö Suomesta kiinnostusta?

Sun pitäisi kysyä Fullsteamin ohjelmatoimistolta, että mikä tässä oli ideana! Me siis vaihdettiin Live Nationilta Fullsteamiin puolitoista tai kaksi vuotta sitten, ja siellä on todellakin Toni [Ritonen] pistänyt haisemaan. Se vakuutteli minua ja Eiskaa [Amen] pitkän aikaa, että hänellä on sellainen fiilis, että Lordilla olisi kysyntää kotimaassa. Me oltiin, että “me ollaan kuultu tuo niin monta kertaa”, että ei tämä meidän kotimaan keikkatilanne siitä ohjelmatoimistoa vaihtamalla parane. No vittu, oltiin väärässä! Kyllä muuten parani, koska se oli oikeassa. Sillä on hyvä strategia tuohon hommaan, että nyt oli Rockfest ja Tavastia, ja nyt sitten tosiaan ensimmäistä kertaa herranjumala 13-14 vuoteen Suomen omat keikat. Meillä on osana rundia Suomen legi eli kahden kuukauden rundin viimeiset kymmenen päivää – tai siis kuusi keikkaa – on Suomessa, joka on nykyään aivan poikkeuksellista meille. Tosin for the record mainittakoon, että minähän oon skeptinen ja minä olen pessimistinen. Koen olevani realisti: “Vittu sinne kukaan tuu!” [naurua] Täähän on se mun tunne – toivottavasti olen väärässä, mutta jotenkin vaan tuntuu siltä, että “vittu kellään kiinnosta”.

Toisaalta ne, jotka olivat vielä lapsia Get Heavyn (2002) ja The Arockalypsen (2006) aikaan, alkavat olla nyt täysi-ikäisiä.

Sitä ne siellä Fullsteamillakin sanoi, mutta saa nyt nähdä sitten. [nauraa] Toivottavasti näin, mutta voi olla että ne, jotka oli lapsia joskus Arockalypsen aikaan, on kasvaneet vinoon ja kuuntelee hip hopia. Kaikkia ikäviä asioita tapahtuu maailmassa – oon huomannut kavereitten lapsissa, jotka on olleet kovia hevifaneja silloin 15 vuotta sitten, niin nyt niillä on lippis vinossa ja isoveljen housut jalassa ja “jou mään!”

Pakollinen KISS-kysymys: uskotko, että bändi on oikeasti tulossa tiensä päähän?

Mie uskon, että se on kiertueiden loppu, mutta se ei oo KISSin loppu, koska täytyy osata lukea KISSiä ja mitä siellä sanotaan. Siellä ei ole missään sanottu, että End of the Roadin viimeinen keikka on KISSin viimeinen – se on sen kiertueen viimeinen keikka. Se ei oo millään tavalla sanottu, etteikö ne voisi tehdä one-off-keikkoja vielä. Ja koska vuonna 2023 eli kolmen vuoden päästä tulee ekasta KISSin levystä 50 vuotta, niin on 99,99 prosentin todennäköisyys, että [Paul] Stanley ja [Gene] Simmons ei jätä sitä käyttämättä. KISS 50 on jo varmaan trademarkattu! Vuonna 2023, jos jätkät on hengissä ja voimissaan, niin ihan varmasti KISS tekee jotain. Tää on vaan mun educated guess, mutta mie väittäisin, että nyt jos olisi pitkäveto, niin kannattaisi tähän horseen pistää rahat. Mie luulen, että vaikka kuinka sanotaan, että 2021 on vika keikka, niin ei oo – 2023 tapahtuu jotain.

Uskotko itse mahdollisuuteen KISS 2.0:sta ilman alkuperäisjäseniä?

Uskon – hyvin mahdollista. En pitäisi sitä mitenkään epätodennäköisenä. Mullehan KISS on periaatteessa Gene – visuaalisesti – ja koska ei ne oo uutta musaa tehneet pitkään aikaan, niin totta kai mie kaipaisin Geneä ja Paukkaa, mutta kyllä mie menisin katsomaan, jos KISS on KISS ja siellä olisi vaikka [Eric] Singer ja [Tommy] Thayer ja kaksi jotain muuta nimeä. Herranjumala, siis onhan tuolla vaikka kuinka monta vanhaa 70-luvun tai 60-luvun bändiä, joissa ei oo enää yhtään alkuperäisjäsentä. Ei se oo mitenkään tavatonta tai poikkeuksellista.

Pystytkö kuvittelemaan itsesi lavalla vielä 70-vuotiaana Genen tapaan?

Pystyn – tosin Gene on seitsemänkymppisenä varmaan vitun paljon parempikuntoinen kuin minä nyt nelikutosena, mutta pystyn kuvittelemaan. Vaikkakin siis keikat ja esiintyminen on mulle koko bänditoiminnassa selkeästi se kaikkein vähiten mieluisa asia. Mie tykkään biisien tekemisestä, levyttämisestä, maskien teosta, poseeraamisesta, musavideon kuvauksista, merchandisen teosta, kansien maalauksesta… Mie tykkään kaikesta muusta ja siellä listan viimeisenä on livekeikat ja rundaaminen, joka on kaikkein vähiten mua itseäni henkilökohtasesti miellyttävä asia. Se on ok, mutta se ei oo mun mielijuttu, kun taas loppubändille se on se ykkösjuttu. Mie olisin tosi tyytyväinen, jos vaan tehtäisiin musaa ja videoita ja fotoja, mutta ei liveä. Se kävisi mulle aivan täysin hienosti. Mie oon jotenkin laiska kaveri, niin on hirveästi vaivaa mennä lavalle ja huudella – hiki tulee ja ei pääse nukkumaan…

Lordin loppua ei kuitenkaan vielä näy.

Ei se näy ennen kuin minusta siltä tuntuu, ja mie luulen että minusta ei tunnu ennen kuin minusta aika jättää. Ei minkäänlaista ajatustakaan siihen suuntaan, että loppuisi!

Näihin kuviin ja tunnelmiin… [naurua] Kiitos ajastasi!

Kiitos kiitos!



Recent posts

[recent_post_carousel design=”design-1″]

Related posts

News post