REVIEW: Tim Bowness – Late Night Laments (Musicalypse Archive)

During the lockdown period, many artists looked into alternative ways to remain active, and No-Man man Tim Bowness did this by joining forces with his old bandmate Steven Wilson for a podcast called The Album Years, in which – as the title implies – the pair discuss records from specific years. However, Bowness hasn’t pulled the brakes on his own career, as he released his sixth solo album, “Late Night Laments,” on August 28th, 2020, through InsideOut Music.

Scroll down to read in Finnish.

I reviewed BownessLost in the Ghost Light back when it came out in 2017 and in 2019, he released Flowers at the Scene,” which I can’t compare to the new album though, not having heard it. However, the basic setup is not too far from “Lost in the Ghost Light,” as the music is soft and atmospheric – although this time around there is less guitar and drums – and even the artwork is similarly nostalgic. Additionally, besides Bowness and multi-instrumentalist Brian Hulse, there are once again multiple guest musicians filling in the blanks on the instrumental side, such as bassist Colin Edwin and keyboardist Richard Barbieri from PORCUPINE TREE, vibraphonist Tom Atherton, and drummer Evan Carson.

The lead single, “I’m Better Now,” is perhaps the best track on the record and has a little bit more tension than the rest, thanks to the alternation between light and dark and Kavus Torabi‘s experimental guitar solo, which brings to mind KING CRIMSON legend Robert Fripp‘s playing. “We Caught the Light” stands out with its wistful atmosphere and rich backing vocals, while the jazzy “Darkline” and the lightly electronic “The Last Getaway” are elevated by Barbieri‘s magic touch in the form of his distinctive synth solos – the man truly has his own unique style as a player. Although Bowness‘ vocal range is slightly limited, his voice has a soothing quality that works for the silky melodies of songs like “Northern Rain” and “Never a Place,” and he does go a little beyond his standard register towards the end of “Hidden Life.” The whole album isn’t smooth sailing, though – “The Hitman Who Missed,” fittingly enough, feels like it’s missing something and the closer, “One Last Call,” ends rather suddenly and leaves you thinking “that’s it?”

Although “Lost in the Ghost Light” was a more dynamic album, having a few louder and more up-tempo moments, it also made me want to hear more of that side of Bowness‘s music. “Late Night Laments” is more consistent in this regard, but along with that comes a certain samey-ness. While the album is certainly a pleasant and quick listen at under 40 minutes, it leaves you yearning for hooks that would keep you going back to the songs. “Late Night Laments” is so heavily reliant on atmosphere that it feels like you have to be in a specific mood to fully appreciate its low-key songs as more than mere background music and therefore I can’t see myself revisiting it too often in the future, despite all the good things to be found on it.

Written by Wille Karttunen
Musicalypse, 2020
OV: 1458
OS: 7/10

Koronarajoitusten aikaan monet artistit ovat etsineet vaihtoehtoisia tapoja pitää itsensä aktiivisina, ja No-Man -mies Tim Bowness teki näin lyöttäytymällä vanhan bändikaverinsa Steven Wilsonin kanssa yhteen The Album Years -nimistä podcastia varten, jossa – kuten nimi antaa ymmärtää – parivaljakko juttelee tiettyinä vuosina ilmestyneistä levyistä. Bowness ei kuitenkaan ole painanut jarrua oman uransa suhteen, sillä hän julkaisi kuudennen sooloalbuminsa, Late Night Lamentsin, 28. elokuuta 2020 InsideOut Musicin kautta.

Arvostelin Bownessin Lost in the Ghost Lightin sen ilmestyessä 2017, ja vuonna 2019 hän julkaisi Flowers at the Scenen, johon en voi kuitenkaan uutta levyä verrata, koska en ole kuullut sitä. Lähtöasetelma ei kuitenkaan ole kovin kaukana Lost in the Ghost Lightista, sillä musiikki on pehmeää ja tunnelmallista – vaikka tällä kertaa mukana on vähemmän kitaraa ja rumpuja – ja jopa kansitaide on nostalgisuudessaan samanhenkinen. Lisäksi Bownessin ja multi-instrumentalisti Brian Hulsen ohella soittopuolta on jälleen mukana täydentämässä useita vierailevia muusikoita, kuten basisti Colin Edwin ja kosketinsoittaja Richard Barbieri Porcupine Treestä, vibrafonisti Tom Atherton ja rumpali Evan Carson.

Sinkkubiisi “I’m Better Now” on kenties albumin paras kappale ja hieman muita jännitteisempi, vaihdellen valon ja varjon välillä, ja lisäksi Kavus Torabin kokeellinen kitarasoolo tuo mieleen King Crimson -legenda Robert Frippin soiton. “We Caught the Light” erottuu haikean tunnelmansa ja täyteläisten taustalaulujensa ansiosta, kun taas Barbierin omaperäiset syntikkasoolot nostavat jazzahtavan “Darklinen” ja kevyen elektronisen “The Last Getawayn” uudelle tasolle – miehellä on aivan omanlaisensa tyyli soittaa. Vaikka Bownessin ääniala on hieman rajallinen, hänen äänessään on rauhoittavuutta, joka toimii “Northern Rainin” ja “Never a Placen” kaltaisten kappaleiden melodioissa, ja hän kurkottelee hieman perusrekisterinsä yläpuolelle “Hidden Lifen” loppua kohti. Kokonaisuus ei ole kuitenkaan täysin mutkaton: “The Hitman Who Missed” on nimensä mukaisesti huti, josta tuntuu puuttuvan jotain, ja päätösraita “One Last Call” loppuu hieman yhtäkkisesti, ja “siinäkö kaikki?” jää päällimmäiseksi mietteeksi.

Vaikka Lost in the Ghost Light oli dynaamisempi albumi, jolta löytyi hieman äänekkäämpiä ja nopeampia hetkiä, se sai myös haluamaan kuulla lisää kyseistä puolta Bownessin musiikista. Late Night Laments on tässä mielessä tasaisempi, mutta sen myötä myös hieman yksitoikkoinen levy. Vaikka albumi on miellyttävä ja pikainen kuuntelukokemus alle 40 minuutin kestossaan, se jättää kaipaamaan koukkuja, jotka saisivat palaamaan biisien pariin yhä uudelleen. Late Night Laments on niin tunnelmapainotteinen, että tuntuu kuin täytyisi olla tietynlaisessa mielentilassa voidakseen arvostaa sen vähäeleisiä kappaleita enemmän kuin pelkkänä taustamusiikkina, ja näin ollen on vaikea kuvitella sen palaavan levylautaselleni kovin usein, kaikesta siltä löytyvästä hyvästä musiikista huolimatta.

Tracklist

  1. Northern Rain
  2. I’m Better Now
  3. Darkline
  4. We Caught the Light
  5. The Hitman Who Missed
  6. Never a Place
  7. The Last Getaway
  8. Hidden Life
  9. One Last Call

Label

InsideOut Music

Links

Homepage
Facebook
Instagram

Recent posts

[recent_post_carousel design=”design-1″]

Related posts