Nightwish nousee uuden Uros Live -areenan lavalle 29.12.2021.

0
628

Suomen menestynein vientiyhtye NIGHTWISH nousee Tampereen uuden Uros Live -areenan lavalle 29.12. Konsertti on osa ”Human. :||: Nature.” -kiertuetta, jonka biisimateriaali pohjautuu keväällä 2020 julkaistuun samannimiseen kaksiosaiseen albumiin. Yhtyeen edellinen iso konsertti Tampereella oli Ratinan stadionilla viisi vuotta sitten vuonna 2016.

NIGHTWISHIN maailmankiertue peruuntui koronavirustilanteen vuoksi ja yhtyeellä on palava halu takaisin lavoille ja yleisönsä luo.

”Halu nousta taas lavalle kaiken tämän kummallisuuden jälkeen on polttava, ja mikäli edellinen Tampereen keikkamme Ratinan stadionilla antoi yhtään osviittaa, on joulukuussa jälleen tiedossa suuria elämyksiä molemmin puolin lavaa, inspiroivan yleisön edessä. Paljon uusia ja vanhoja tarinoita kerrottavana, visuaalisista mausteista tinkimättä,” Tuomas Holopainen kommentoi.

Yhtye lupailee visuaalisesti näyttävää show’ta sekä hittejä ja isoja kappaleita tuoreimmalta albumilta. Unohtumattoman ja elämyksellisen illan sinetöivät massiiviset tehosteet ja kappaleita tukeva screen-materiaali.

”Tälle vuoristorata-vuodelle on luvassa takuulla mieleenpainuva päätös,” Holopainen jatkaa. 

Noin 10 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti myynyt NIGHTWISH keikkailee kotimaassaan vain harvakseltaan. Yhtye on tehnyt historiaa esiintymällä ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä Wembley Arenalla pääesiintyjänä, loppuunmyydylle katsomolle. NIGHTWISH on eniten Emma-palkintoja saanut yhtye. 

Lipunmyynti NIGHTWISHIN Tampereen Uros Live -areenan konserttiin alkaa Lippupisteessä perjantaina 30.4. klo 9.00. Permanto- ja katsomolippujen lisäksi myyntiin tulevat ’Human’- ja ’Nature’ VIP-liput.

Nightwish – Human. :||: Nature.
Uros Live -areena, Kansikatu 3, Tampere
29.12.2021, ovet klo 18.00

Liput alkaen 69e, vipit alkaen 132,50e

Lipunmyynti 30.4. klo 9 alkaen Lippu.fi