Dead End Scene otti Bond-hitin raskaaseen käsittelyyn – Suitsutetun yhtyeen debyyttilevyn äänitykset on saatu päätökseen

0
504

Modernia metallia tahkova helsinkiläinen DEAD END SCENE on parhaillaan neuvottelemassa jo äänitetyn debyyttialbuminsa julkaisusta levy-yhtiöiden kanssa. Jotta odottavan aika ei kävisi kuitenkaan liian pitkäksi, yhtye päätti tehdä välipalaksi tänään julkaistun oman versionsa Sam Smithin James Bond -hitistä “Writing’s On The Wall.”

“Julkaistuamme kaksi singleä tulevalta debyyttialbumiltamme, jouduimme pitämään albumimateriaalin kanssa pienen paussin metsästääksemme levytyssopimusta. Halusimme kuitenkin julkaista uutta musiikkia, joten päädyimme suunnittelemaan coverbiisiä. Vokalistimme Mikko Kylmänen oli jo aikaisemmin haudutellut mielessään versiota ‘Writing ́s On The Wall’ -kappaleesta, joten lähdimme työstämään biisiä tämän vision pohjalta. James Bond -henkiset jylhät orkestraatiot ovat bändin saundille ennestään ominaisia, joten Bond-tunnarista coverin tekeminen tuntui luontevalta,” bändi kertoo ja jatkaa:

“Alkuperäinen biisi on eeppinen ja sisältää hienoja laulumelodioita, mutta siinä on silti runsaasti tilaa rakentaa kappaleesta oman näköinen. Lopputulos kuulostaakin täysin DEAD END SCENELTÄ, kuitenkin alkuperäistä kunnioittaen.”

DEAD END SCENEÄ on hehkutettu yhdeksi Suomen lupaavimmaksi metallitulokkaaksi aina yhtyeen ensidemoista lähtien, ja vuonna 2017 julkaistu bändin nimeä kantava debyytti-EP sai osakseen runsaasti ylistävää mediasuitsutusta myös maailmanlaajuisesti.

DEAD END SCENE on valmistautunut lunastamaan odotukset tulevalla debyyttialbumillaan, jolle bändi on hionut vuosia kehityksen alla olleen uniikin soundinsa huippuunsa. Luvassa on siis veitsenterävää modernia metallia, joka sekoittuu vaivattomasti melodisiin koukkuihin, hard rockiin ja sinfonisiin äänimaisemiin sekä räjähtäen mieleenpainuviin kertosäkeisiin.

Bändi teki näyttävän paluun pitkään kestäneiden studiosessioiden jälkeen viime vuoden alussa julkaisten tulevalta debyyttialbumiltaan kaksi singleä, “Gates of Heaven” sekä “Sacrifice.” Näistä jälkimmäinen nousi moneen otteeseen Spotifyn Suomen 50 Viraalisinta -listalle.

DEAD END SCENE nähdään kesällä keikalla ainakin Turun Rockpark-festivaaleilla 16.–17. heinäkuuta.


DEAD END SCENE on:
Mikko Kylmänen – laulu
Ville Rautakorpi – basso
Sulo Hohko – kitara
Olli Salmi – soolokitara
Tuukka Hanhiniemi – rummut
 

Facebook
Instagram
Youtube
Spotify