Cemetery Skylinelta uusi single – yhtye nähdään keväällä 2025 Suomen kiertueella

0
27

Gothic rockin superkokoonpano CEMETERY SKYLINE julkaisi tänään uuden singlen “Behind The Lie.” Kappale on neljäs single lohkaisu yhtyeen debyyttialbumilta “Nordic Gothic,” joka julkaistaan 11. lokakuuta 2024 Century Median kautta.

Viime kesän John Smith festivaaleilla debyyttiesiintymisensä tehnyt yhtye julkaisi tänään myös Suomen kiertueensa; CEMETERY SKYLINE nähdään maaliskuussa 2025 Helsingin Tavastialla, Tampereen Olympiassa, Jyväskylän Lutakossa sekä Lahden Möysässä. Liput keikoille ovat myynnissä nyt keikkapaikkojen omissa kanavissa.
“CEMETERY SKYLINE ja John Smithin ensiesiintyminen viime vuonna, se oli jotain maagista ja spesiaalia meille kaikille, ja jotain mitä ei pitänyt edes tälle bändille oikeasti tapahtua – eli soittaa livenä. Muttapa, kiitos mystisen Laukaan vihtahousuisen Robin Hoodin eli herra John Smithin kryptisen vaatimuksen johdosta näin tapahtui ja hyvä niin. Ja tulee tapahtumaan tässä jopa hieman lisempää. Kannattaapa teidän kansalaisten toki tiedostaa se, että nämä hutunkeittäjät lavalla samaan aikaan on lähes kalenterillinen mahdottomuus eli tulee olemaan aika harvinaista herkkua tai suolaa haavoille. Eli suosittelen vahvasti vääntäytymään lippukioskeille ja paikanpäälle jos nämä hommat kiinnostaa. Ei tule tapahtumaan ihan joka hetki, eli ei oteta tavaksi, mutta synkistellään nyt niin kauan jahka tätä ilonkorviketta riittää,” kertoo yhtyeen Markus Vanhala.

Behind The Lie” -musiikkivideon ohjasivat yhtyeen rumpali Vesa Ranta ja Petri Marttinen. Vesa (rummut) kommentoi: “Bändin rumpalina ja ammattimaisena video-ohjaajana minulla on kaksi hattua ja se on aina haaste. Koin haasteen kuitenkin mielekkääksi, joten halusin ehdottomasti tehdä videon bändillemme. Rakastan vanhoja kauhu- ja rikoselokuvien klassikoita ja halusin tuoda samanlaista visuaalista kerrontaa ja tunnelmaa: Hitchcock goes goth, höystettynä 80- ja 90-luvun estetiikalla. Videon työstäminen oli hieno projekti. Koen, että yhdessä partnerini Petri Marttisen kanssa saavutimme kaipaamamme synkän tunnelman. “Behind the Lie” on yksi ehdottomista suosikeistani levyllä, täydellinen laulu alkavaan syksyyn.”

Keikat Suomessa:
19.03.25 Helsinki – Tavastia
20.03.25 Tampere – Olympia
21.03.25 Jyväskylä – Lutakko
22.03.25 Lahti – Möysä

Cemetery Skyline:
Vocals: Mikael Stanne (Dark Tranquillity, The Halo Effect, Grand Cadaver)
Guitars: Markus Vanhala (Insomnium, Omnium Gatherum, I Am The Night)
Keyboards: Santeri Kallio (Amorphis)
Bass: Victor Brandt (Dimmu Borgir, Witchery, ex-Entombed/Entombed A.D., ex-Firespawn and many more)
Drums: Vesa Ranta (Sentenced, The Abbey)
https://cemeteryskyline.lnk.to/BehindTheLie

Aiemmin julkaistut singlet / videot:
“In Darkness”: https://youtu.be/sC-spq7mE-8
“Violent Storm”: https://youtu.be/y1PQE6cxXK4
“Torn Away”: https://youtu.be/1s4LJfnaQdY
“The Coldest Heart (Visualizer)”: https://youtu.be/gajEk0VdIU8


CEMETERY SKYLINE:
https://www.facebook.com/cemeteryskylineofficial
https://www.instagram.com/cemeteryskyline/
https://www.youtube.com/@CemeterySkyline