The Australian progressive sensation, NE OBLIVISCARIS, hopefully doesn’t need any introduction at this point in time. Their latest effort, “Urn,” released last fall, has gathered outstanding reviews from media and fans alike. Conquering the world is not financially easy if one is based in Australia, but the band has leveraged the subscription-based crowdfunding service, Patreon, to help in the task – one can support their touring for as little as dollar a month. The money has been put to good use, as NE OBLIVISCARIS embarked on a lengthy European tour this spring with the Colorado-based ALLEGAEON and VIRVUM from Switzerland. The Finnish leg of the tour took place in Nosturi in almost familiar fashion, as NE OBLIVISCARIS has received an almost ecstatic response. Check out the gallery here.
Scroll down to read in Finnish.
As the show happened on a Thursday, the showtimes were quite pleasant, with VIRVUM taking the stage at 19:30. The recent warm-up shows in Nosturi have seemed a bit quiet but as the Zurich-based five-piece began, the crowd seemed to be sized as if one was witnessing something way more well-known. VIRVUM’s modern death metal owes a great deal to their American brothers-in-arms, FALLUJAH, as their lengthy-ish and winding songs went between fast blast-beats and more mellow parts. Especially the tempo shift near the end of “Tentacles of the Sun” reminded me instantly of FALLUJAH’s “Sapphire.” The show didn’t go off without a hitch though, as there seemed to be something going on with their other guitarist’s gear during their first song; otherwise VIRVUM’s annoyingly short set went quite nicely. The audience was on point from the start, and band vocalist Bryan Berger thanked the first-rowers more than once. Despite a Swiss friend of mine recommending the band, I hadn’t checked them out before, but do yourself a favor and give their debut album “Illuminance” a spin – it works quite nicely!
Second up was ALLEGAEON from the US. While they’ve been active roughly as long as VIRVUM, they’ve been more productive recording-wise – after 2010 they’ve outed an album every 2 years. Compared to the other to bands of the evening, ALLEGAEON differed greatly in style, as their melodeath-ish stuff could easily be compared to bands like IN FLAMES, while being more… well, American. The show was entertaining, though – the extroverted mentality of the New Continent downright emanated from vocalist Riley McShane, and everyone else strongly took contact with audience as well. ALLEGAEON’s songs had a lot going on on top of the mid-tempo steamroll action, and the weird Spanish-style rhythm section in the beginning of their second song was especially memorable. Unfortunately, I cannot delve into their set any further, as the band’s material wasn’t at all familiar, but I would’ve love to hear the band’s latest single… in the beginning of 2018, ALLEGAEON released a cover of “Animate” by RUSH (the greatest band in the universe). Their set was pretty short, so I totally understand the situation. Maybe next time! Not unlike VIRVUM, ALLEGAEON was also visiting Finland the first time, and McShane spent almost all of his free time between songs thanking the audience. The house was practically full by the end of the show, so things were set perfectly for the main event!
I’ve been a fan of NE OBLIVISCARIS since their first album, “Portal of I,” and I think that the band puts out the most relevant stuff in today’s progressive metal. Clearly I wasn’t alone, as the band took the stage backed with massive cheering from the audience. I’ve seen all their previous Finnish shows, but from the first moments of the show-starter “Libera pt. I,” I couldn’t help but watch in awe of how surgically precise the band’s live act is these days. They utilizes two distinct vocalists to such great effect, as the contrast between Tim Charles and Xenoyr is huge – the former is every mother-in-law’s favorite son-in-law in his thick, bushy hair, while the latter looks and sounds like someone has dug him up from the nearby cemetery an hour before going on stage. Charles’ violin parts were perfect as well, and at times, he even sang at the same time.
The band’s set was inclined towards “Urn”’s material as, save the second part of “Libera,” the record was played in full. It was especially nice to hear the album’s most soothing track (if soothing is a term one can use in this context), “Eyrie,” as the band invited the violinist Natalija May to duet with Charles. The situation was special to the band as well, as May was set to return back to Australia the very next day. What I thought was the most surprising though, was placing “As Plague Flowers the Kaleidoscope” from “Portal of I” second, as the band has always played it last until now. I guess the situation is the same with RUSH’s “Limelight,” as it works as nicely as the first, last, or whatever-th song. The band’s sophomore album, “Citadel,” was featured with “Triptych Lux,” the second part of “Painters of the Tempest,” as well as both parts of “Devour Me, Colossus,” which served as the encore. NE OBLIVISCARIS had their share of technical difficulties during the “Blackholes” part, as Xenoyr’s microphone died out, following with Benjamin Bater breaking a string from his guitar only moments later. I still doubt that the audience noticed a thing, because everyone was so into the last moments of the show.
NE OBLIVISCARIS and Helsinki seem to have a special relationship. Having played to such intense crowds two times before, Tim Charles posted on Facebook that the band was eagerly waiting to return to Nosturi already a few days before it happened, and the third time most certainly wasn’t cut short. The band was on fire – they’ve clearly integrated their new bassist, Martino Garattoni, incredibly well, as he had a couple of juicy solo spots during the show. Drummer Dan Presland was as insanely precise as ever, and he deserves a special mention for playing his bass drums with traditional single strikes instead of doubles or swivels. The audience seemed to know every song by heart, and for example joined the choir section of the first part of “Libera” spontaneously, surprising everyone on stage. Naturally, NE OBLIVISCARIS promised to return to Finland as soon as possible, and as always, we’ll be waiting. Once the band’s reputation widens a bit further, I’m afraid that Nosturi might not be big enough for them – an act like this will surely take them wherever they want to go.
Setlist
1. Libera, pt. 1 – Saturnine Spheres
2. And Plague Flowers the Kaleidoscope
3. Intra Venus
4. Painters of the Tempest, pt. 2 – Triptych Lux
5. Eyrie
6. Urn, pt. 1 – And Within the Void We Are Breathless
7. Urn, pt. 2 – As Embers Dance in Our Eyes
8. Devour Me, Colossus, pt. 1 – Blackholes (encore)
9. Devour Me, Colossus, pt. 2 – Contortions (encore)
Australian progeihme Ne Obliviscaris ei toivottavasti enää tässä vaiheessa kaipaa liiemmin esittelyjä. Viime syksyllä julkaistu kolmoslevy Urn on kerännyt ylistäviä arvioita eri medioissa sekä fanien keskuudessa. Australiasta ei ole rahallisesti helppoa ponnistaa maailmalle, mutta bändi on valjastanut kuukausiveloitteisesti toimivan Patreon-joukkorahoituspalvelun käyttöönsä – jo dollarilla kuussa pääsee mukaan auttamaan kiertuekassan kasvattamisessa. Kertyneet rahat on selvästi laitettu hyötykäyttöön, sillä Ne Obliviscaris lähti tänä keväänä mittavalle Euroopan-kiertueelle yhdessä jenkkiläisen Allegaeonin sekä Sveitsistä ponnistavan Virvumin kanssa. Suomen-keikka soitettiin jo (voidaanko sanoa) tuttuun tapaan Helsingin Nosturissa, missä bändi on saanut jo kahdesti miltei hurmioituneen vastaanoton.
Koska tapahtuma ajoittui arkipäivälle, illan soittoajat oli pidetty ajan hengessä maltillisina, sillä Virvum nousi lavalle puoli kahdeksalta. Nosturissa on tuntunut viime aikoina olevan harmillisen hiljaista lämppärikeikoilla, mutta zürichiläisbändin aloittaessa paikalla oli porukkaa kuin jollain vähän isommankin nimen keikalla. Virvumin moderni death metal on paljosta velkaa amerikkalaiselle Fallujahille, sillä pitkähköissä ja maalailevissa kappaleissa vuorottelevat nopeammat blastbeatit ja rauhallisemmat tunnelmointikohdat, ja varsinkin “Tentacles of the Sunin” loppupuolen tempovaihdoksesta tuli elävästi mieleen nimenomaan Fallujahin “Sapphire”. Teknisiltä ongelmilta ei vältytty täysin, sillä toisen kitaran kanssa tuntui olevan jotain sanomista ensimmäisen kappaleen aikana, mutta muuten Virvumin jopa harmillisen lyhyt avausslotti soljui mukavasti eteenpäin. Yleisö oli alusta asti terävästi mukana, ja vokalisti Bryan Berger kiittelikin eturivin nyrkinheiluttelijoita useampaan otteeseen. Erään sveitsiläisen kaverin suositteluista huolimatta bändi on jäänyt aikaisemmin tyystin tarkistamatta, mutta älkää te tehkö samaa virhettä, vaan laittakaa debyyttilevy Illuminance soimaan – toimii nimittäin vähintäänkin kohtuullisesti.
Toisena oli vuorossa amerikkalainen Allegaeon. Virvumin kanssa suunnilleen samanpituisesta urastaan huolimatta bändi on ollut levytysrinnalla selkeästi tuotteliaampi: vuoden 2010 jälkeen levyjä on puskenut tasaisesti kahden vuoden välein. Tyylillisesti Allegaeon poikkesi illan kahdesta muusta bändistä merkittävästi, sillä bändin melodeathin sekaista räimettä voisi luontevimmin verrata vaikkapa In Flamesiin, ollen kuitenkin… no, amerikkalaisempaa. Keikka oli viihdyttävä: jenkkiläinen ulospäinsuuntautuneisuus huokui vokalisti Riley McShanen esiintymisestä miehen säntäillessä pitkin ja poikin lavaa, ja bändin soittajistokin otti voimakkaasti kontaktia yleisöön. Biiseissä tapahtui keskitempojuntan lisäksi paljon muutakin, ja erityisesti mieleen jäi kakkosbiisin alun jonkinlainen espanjalaisrytmiosio – tarkemmin en osaa settilistaa ruotia, sillä en ollut tutkinut Allegaeonin levyjä ennakkoon. Silti olisin osannut esittää toiveen, joka ei setin lyhyestä kestosta johtuen ymmärrettävistä syistä toteutunut: bändi julkaisi aivan alkuvuodesta coverin maailmankaikkeuden parhaan musiikkiyhtyeen, Rushin, “Animate”-kappaleesta, ja olisihan se ollut erittäin kova kuulla livenä. Virvumin tapaan myös Allegaeon oli ensimmäistä kertaa Suomessa, ja McShane käyttikin perijenkkiläiseen tapaan kaiken ylimääräisen ajan yleisön kiittelemiseen. Tupa oli valunut kuin varkain lähes täyteen Allegaeonin aikana – tästä oli hyvä jatkaa pääesiintyjään!
Olen ollut Ne Obliviscarisin fani bändin ensimmäisestä Portal of I -levystä (2012) lähtien, ja mielestäni bändi tekee ehdottomasti tämän hetken relevanteinta progressiivisempaa metallia. En selkeästi tuntunut olevan yksin mielipiteeni kanssa, sillä bändi kapusi lavalle sellaisen huutomeren saattelemana, ettei paremmasta väliä. Kaikki aiemmat kotimaan NeO-keikat nähneenä osasin jo odottaa millintarkkaa suoritusta, mutta aivan keikan avanneen “Libera pt. I”:n ensitahdeista lähtien oli pakko ihmetellä sitä, miten kovassa tikissä Ne Obliviscaris tätä nykyä on. Kahden vokalistin käyttö on vain perusteltua, sillä Tim Charlesin sekä Xenoyrin persoonat luovat hurjan kontrastin lavalla: ensimmäinen on tuuheassa hiuspehkossaan jokaisen anopin suosikkivävyn oloinen, kun jälkimmäinen taas näyttää siltä kuin mies olisi käyty kaivamassa ylös Hietaniemen hautuumaalta tunti ennen keikkaa. Charlesin viuluosuudetkin osuivat totutusti nappiin, välillä jopa samanaikaisesti lauluosuuksien kanssa.
Settilista painottui odotetusti Urnin materiaaliin, sillä levy soitettiin lopulta “Libera pt. II”:ta lukuunottamatta kokonaisuudessaan. Oli varsinkin hienoa kuulla levyn – jos tässä yhteydessä termiä voi käyttää – rauhallisin kappale “Eyrie”, jonka ajaksi lavalle saapui duetoimaan Charlesin kanssa levylläkin soittanut Natalija May. Tilanne taisi olla bändillekin erityinen, sillä Mayn piti kuulemma palata Australiaan heti seuraavana päivänä. Tietyllä tavalla yllättävin veto oli sijoittaa aiemmin keikan päättäjänä toiminut Portal of I:n “And Plague Flowers the Kaleidoscope” heti toiseksi, mutta voihan toisaalta Rushkin vetää “Limelightin” ensimmäisenä, viimeisenä tai missä muussa välissä tahansa. Kakkoslevy Citadelilta (2014) soitettiin “Painters of the Tempest” -teoksen toinen osa “Triptych Lux” sekä encorena “Devour Me, Colossusin” molemmat osiot. “Blackholes”-osion aikana myös Ne Obliviscaris sai osansa tekniikkaongelmista, sillä Xenoyrin mikrofoni mykistyi puolivälin tienoilla, ja heti tämän jälkeen soolokitaristi Benjamin Baretilta katkesi kieli. Yleisö oli kuitenkin niin täysillä mukana, etten usko tilanteen haitanneen juuri ketään.
Helsingillä ja Ne Obliviscarisilla tuntuu olevan täysin erityinen suhde. Tim Charles ehti jo paria päivää ennen keikkaa postata Facebookiin odottavansa nimenomaan Helsingin-vetoa innolla, sillä Nosturissa on ollut aivan älytön meno kahdella viime kerralla, eikä kolmaskaan kerta todellakaan jäänyt vajaaksi. Bändi oli tulessa: vasta alkuvuodesta vakinaistettu basisti Martino Garattoni on selkeästi ajettu bändiin sisään, ja pääsipä mies soittamaan bassosoolon heti ensimmäisen kappaleen alkuun. Rumpali Dan Preslandin rumputuli oli tappavan tasaista, ja erityismaininta tulee miehen tyylistä polkea basarikomppinsa perinteisillä sinkkuiskuilla. Yleisö tunsi kaikki kappaleet ulkoa ja esimerkiksi yhtyi omatoimisesti mukaan “Liberan” kuoro-osioon, mikä tuntui yllättävän kaikki lavalla. Bändi luonnollisesti lupasi palata mahdollisimman pian takaisin, ja kuten aina, jäämme odottamaan innolla. Kunhan maine vielä ehtii hetkisen kiiriä, veikkaan että Nosturi uhkaa jäädä Ne Obliviscarisille pieneksi – tällaisella esityksellä mennään vielä pitkälle.
Written about Atte Valtonen
Musicalypse, 2018
OV: 3547
Photos by Miia Collander
