Suomen rikas ja toinen toistaan laadukkaampia metallibändejä tarjoileva musiikkikenttä saa uuden ja varsin varteenotettavan tulokkaan, kun tuore kokoonpano nimeltä NOIRA esittäytyy. Kolmihenkinen yhtye tulee rytinällä julkaisemalla debyyttisinglenään vuosituhanteen vaihteen metallimättöä henkivän singlen “Parasite.”
“Parasiten tekstissä puretaan kokemuksia siitä, kun joku ihminen kiinnostuu susta vasta kun oot niin sanotusti ‘joku’, mut sitä ennen oot ollut näkymätön, eikä tämä henkilö ole ollut vaikeissa paikoissa läsnä tai oikeastaan edes tiedä mitään sun elämästä. Tällaiset tyypit haluaa olla vasta sitten paikalla, kun ne huomaa voivansa itse jotenkin hyötyä toisesta. Ylipäätään toisia hyväkseen käyttävät tyypit inhottaa, ja sellaisista aggressioista biisin teksti ikään kuin itse kirjotti itsensä sopivan tunteen vallassa,” singlen lyriikoista vastannut yhtyeen laulaja Inka Halme kertoo.
Uudesta sinkusta on kuvattu myös elokuvamainen musiikkivideo, joka sisältää melkoisen väkevää visuaalista materiaalia pysäyttävän tarinansa ohella.
“Kuvasimme videon Riihimäen vanhalla voimalaitoksella, joka on lokaationa erittäin hieno. Tuotannossa oli mukana muun muassa suspensioartisti, joka ammattilaisen toimesta lävistettiin lihakoukuilla selästä roikkumaan voimalaitoksen kattoon. Videolla on muutenkin vahvaa tarinaa ja uniikkia sisältöä tanssitaiteilijasta lähtien,” NOIRAsta kerrotaan.
Uusi bändi syntyi alun perin vuonna 2018 terapiaprojektina ja jammailuna, mutta ajan kanssa biisejä alkoi muodostua – ja myös vahva visuaalinen ulosanti on iso osa NOIRAa.
“Inka oli toiminut aiemmin Nimetön-yhtyeen keulakuvana ja päätynyt sitä kautta Universalille artistiksi. Pop-maailma ei kuitenkaan tuntunut täysin omalta, ja muotonsa saatuaan NOIRA alkoi vetää mukanaan,” bändin jäsenet muistelevat ja jatkavat:
“Pete (rumpali Petri Inkinen) on aina tykännyt leikkiä soundeilla, ja NOIRAn soundimaailma muodostui tummanpuhuvaksi muun muassa yhteisistä mieltymyksistämme kauhuleffoihin, joissa on usein siistejä soundtrackejä. Ollaan kaikki fiilistelty 2000-luvun alun metalliskeneä ja sen ajan bändejä, joten haluamme tehdä sellaista musaa, joka kolahtaa meihin kaikista koviten, ja tämä on just sitä.”
Myös kansainvälisille markkinoille tähtäävän NOIRAn “Parasite”-sinkun työstössä oli jo nyt mukana ulkomaalaisvoimia, sillä sen miksauksesta vastasi Grammy-palkittu tanskalaismiksaaja Jacob Hansen (AMARANTHE, THE BLACK DAHLIA MURDER). NOIRAn seuraava single julkaistaan vielä tämän vuoden puolella.
NOIRA on:
Inka Halme – laulu
Petja Haapaniemi – kitara
Petri Inkinen – rummut
NOIRA online: