17.9.2019 The Price, Wheel, & Soen @ Olympia, Tampere (Musicalypse Archive)

0
1006

Soen from Sweden entered the consciousness of prog metal fans with 2012’s “Cognitive” and was hailed as a supergroup, thanks to featuring ex-OPETH drummer Martin Lopez and ex-DEATH bassist Steve DiGiorgio. The band, however, has turned out to be a lasting force in the scene instead of a short-term project and has only grown in popularity since DiGiorgio left the group. Earlier this year SOEN released its fourth record, Lotus,” and on the second European leg in support of the album Finland was treated to 2 shows, in Tampere and Helsinki, out of which the former at Olympia on September 17th, 2019 was attended by yours truly. Check out the gallery from Helsinki here.

Scroll down to read in Finnish.

The night was opened by the Italian alternative metal 4-piece THE PRICE led by producer and guitarist Marco Barusso. While the band’s musicians – particularly drummer Guido Carli – played well and energetically, unfortunately the most crucial part of the equation – the music – didn’t quite impress me. The chuggy and slightly monotonous riffage of the songs left me cold, although “On the Edge of Madness” stood out thanks to its more atmospheric sound. Vocalist Axel Capurro also did his best to rile up the crowd and encouraged people to come closer to the stage – not your average awkward frontman from an unknown band! He proclaimed that he was “sick as a dog,” but that couldn’t be heard in his vocals at all, as they sounded clear and effortless. While THE PRICE came across as a sympathetic and professional bunch of players on stage, they might’ve been more at home playing with their fellow Italians LACUNA COIL instead of two prog metal bands.

The Finnish newcomer WHEEL has managed to generate a fair amount of buzz with its debut album, Moving Backwards,” even on our site, but for some reason I hadn’t gotten familiar with their music yet. Either way, I was eager to see what the hype was all about, and my curiosity was piqued when 4 hooded figures took the stage. Sadly, just like in THE PRICE‘s case, there was no doubt that these guys could play, and they had a well-thought-out image, but the songs failed to wow me. I’d heard comparisons to TOOL, but I hadn’t expected WHEEL to sound like downright TOOL lite at times – “Lacking” and the band’s title song in particular had rhythm-driven riffs and climactic breakdowns that could be traced back to songs like “Ticks and Leeches,” “Forty Six & 2,” and “The Grudge.” To be fair, the timing may not have been on WHEEL‘s side, as TOOL just recently released its long-awaited new album, “Fear Inoculum,” and its whole back catalog was made available on Spotify, so for the past month or so I have been listening to their music more actively than in a while, which may have made the similarities more glaring to my ears than on some other occasion. However, I have to commend frontman James Lascelles for being able to hold notes for as long as he could while playing guitar at the same time, which is not a piece of cake to pull off. While I’m still not aboard the WHEEL train, they must be doing something right, as a lot of people had showed up for them already and they got an enthusiastic response. Hopefully over time the band will manage to craft its own sound and weed out the most overt TOOL-isms.

At last it was SOEN’s turn to play, and “Covenant” kicked things off nicely with an extended intro, at the end of which vocalist Joel Ekelöf arrived just in time for the first verse. The band focused heavily on the latest 2 albums and only played 3 songs from the first 2 albums, so the set included just a few repeats from my last SOEN gig in Tampere in 2015. While “Lykaia” (2017) somehow didn’t really click with me as an album, its songs sounded really good live, with the dynamic “Opal” and the jazzy rendition of “Lucidity” being two of the most memorable moments of the night – it even felt like “Lucidity” transported you into another place when you closed your eyes and just concentrated on the music. The “Lotus” material, on the other hand, confirmed my feeling that the record is a strong contender for Album of the Year – “Lascivious” in particular was a high point thanks to its soaring chorus, and the title-track was a brave choice for closing the show as a ballad, but SOEN made this soothing ending work. It also provided an interesting polar opposite to “Slithering” from the debut, whose steamroller riffing had closed the main set.

Soen had last played in Finland 4 years ago, skipping the country altogether on the “Lykaia” tour, so the fans were clearly happy to see the band again, even singing along to the oriental riff at the end of “Jinn.” The crowd was so enthusiastic that Ekelöf had to ask people to stay quiet for a bit in the middle break of “Martyrs,” and once the song started gaining momentum again, people faithfully continued the clapping where it left off.

What struck me while watching SOEN play was what a strong unit the band was on stage and how every member brought his own input into the overall sound and stage presence, so that the band wasn’t dependent on one or two guys being in the spotlight all the time. Ekelöf doesn’t have a typical aggressive metal voice, but his vocals cut through the music loud and clear, and while he’s got an understated sort of charisma, he also gave the guitarists a lot of room to make contact with the crowd. Bassist Stefan Stenberg and drummer Martin Lopez laid down a strong foundation for the band’s rhythm-heavy riffs, and the way Lopez slightly sped up “Tabula Rasa” compared to the album version gave it a strong OPETH vibe, serving as a reminder of his presence behind the kit for all those classic albums by his former band. Newcomer guitarist Cody Ford made his mark with David Gilmour-like emotive solos, while Lars Åhlund was the busiest man on stage, switching between guitar and keyboards and even playing some percussions. Before “Rival” there were some technical difficulties when Åhlund‘s guitar didn’t work, but the rest of the band kept the audience entertained with a little jam while waiting and the not-so-talkative Ekelöf engaged in a bit of banter, quipping that Finland is the only country in the world with saunas backstage. Another band might’ve frozen in the same situation, but these guys dealt with it like pros.

After this show it’s safe to say that SOEN is one of the premier groups of contemporary prog. While they sounded good on the “Tellurian” (2014) tour already, it was amazing to see how much they’d upped their game and gained confidence in the years in between the two gigs, and even the light show was one of the best I’d seen at a club gig. The band’s dynamic shifts from loud to quiet and back – both within and between songs – were absolutely seamless, and the setlist was well constructed. SOEN seemed to be pleased by the warm reception and Ekelöf said “we knew this would be a great evening”, so surely skipping Finland during every other album cycle won’t become a pattern, right?

Wheel setlist

1. Lacking
2. Vultures
3. Tyrant
4. Wheel

Soen setlist

1. Covenant
2. Opal
3. Rival
4. Tabula Rasa
5. Lascivious
6. Jinn
7. Opponent
8. Lucidity
9. Martyrs
10. Slithering
11. Savia (encore)
12. Sectarian (encore)
13. Lotus (encore)

Ruotsalainen Soen nousi progemetallin ystävien tietoisuuteen vuonna 2012 Cognitive-levyllään ja sitä ylistettiin superbändinä, kiitos ex-Opeth-rumpali Martin Lopezin ja ex-Death-basisti Steve DiGiorgion mukanaolon. Bändi ei kuitenkaan jäänyt lyhytikäiseksi projektiksi vaan on osoittautunut pysyväksi voimaksi skenessä ja ainoastaan kasvattanut suosiotaan DiGiorgion eron jälkeen. Tänä vuonna Soen julkaisi neljännen albuminsa Lotus, ja toisella levyä promotoineella Euroopan-kiertueella se ennätti Suomeen kahdelle keikalle Tampereella ja Helsingissä, joista edellämainitulla Olympia-korttelissa 17. syyskuuta 2019 yleisöstä löytyi myös allekirjoittanut.

Illan avasi tuottaja-kitaristi Marco Barusson luotsaama italialainen vaihtoehtometallinelikko The Price. Vaikka bändin muusikot – etenkin rumpali Guido Carli – soittivat hyvin ja energisesti, ikävä kyllä yhtälön olennaisin osa eli musiikki ei juuri säväyttänyt. Kappaleiden junttaavat ja hieman yksitoikkoiset riffit jättivät minut kylmäksi, vaikka “On the Edge of Madness” erottui joukosta tunnelmallisuudellaan. Laulaja Axel Capurro teki parhaansa villitäkseen yleisöä ja jopa houkutteli ihmisiä tulemaan lähemmäs lavaa – ei mikään tavallinen pikkubändin vaivaantunut solisti! Hän ilmoitti olevansa sairaana, mutta tämä ei kuulunut hänen laulussaan, sillä se kuulosti kirkkaalta ja vaivattomalta. Vaikka The Price vaikutti sympaattiselta ja ammattimaiselta ryhmältä lavalla, se olisi ollut ehkä enemmän kotonaan soittamassa niin ikään italialaisen Lacuna Coilin kuin kahden progemetalliyhtyeen kanssa.

Kotimainen tulokas Wheel on saanut debyyttialbumillaan Moving Backwards aikaiseksi kuhinaa myös tällä sivustolla, mutta jostain syystä en ollut perehtynyt sen musiikkiin aiemmin. Joka tapauksessa olin innokas näkemään, mistä hypessä oli kyse, ja mielenkiintoni heräsi kun neljä huppupäistä hahmoa saapui lavalle. Valitettavasti – aivan kuten The Pricen tapauksessa – ei ollut epäilystäkään, etteivätkö bändin jäsenet osaisi soittaa, ja myös imago oli huoliteltu, mutta biisit eivät innostaneet minua. Olin kuullut Tool-vertailuja, mutten ollut odottanut Wheelin kuulostavan ajoittain suoranaiselta Pirkka-versiolta Toolista – etenkin “Lacking” ja bändin nimibiisi sisälsivät rytmivetoisia riffejä ja klimaattisia purkauksia, jotka saattoi jäljittää “Ticks and Leechesin”, “Forty Six & 2:n” ja “The Grudgen” kaltaisiin kappaleisiin. Reiluuden nimissä todettakoon, että ajoitus ei ehkä ollut Wheelin puolella, sillä Tool julkaisi juuri äskettäin hartaasti odotetun Fear Inoculum -albuminsa ja lisäsi tuotantonsa kuunneltavaksi Spotifyssa. Olen siis kuunnellut Toolin musiikkia viimeisen kuukauden ajan enemmän kuin vähään aikaan, mikä saattoi tehdä samankaltaisuuksista räikeämpiä kuin miltä ne olisivat kuulostaneet jollain toisella kerralla. On kuitenkin pakko kehua keulamies James Lascellesia siitä, miten pitkään tämä pystyi huutamaan niin pitkään nuotissa soittaen samalla kitaraa, mikä ei ole ihan helppo nakki. Vaikken noussut vieläkään Wheel-junan kyytiin, bändi näytti tehneen jotain oikein, sillä iso osa yleisöstä oli paikalla jo sen setin aikana ja yhtye sai innokkaan vastaanoton. Toivottavasti ajan myötä bändi onnistuu luomaan ikioman soundinsa ja karsimaan selvimmät toolismit pois.

Vihdoin oli Soenin vuoro, ja “Covenant” käynnisti keikan mukavasti pidennetyllä introlla, jonka päätteeksi laulaja Joel Ekelöf ilmaantui paikalle juuri ennen ensimmäisen säkeistön alkua. Bändi keskittyi viimeisimmän kahden levyn materiaaliin ja soitti vain kolme kappaletta kahdelta ensimmäiseltä albumilta, joten ainoastaan pari biisiä setissä oli samoja kuin edellisellä Soen-keikallani Tampereella vuonna 2015. Vaikka Lykaia (2017) ei jostain syystä oikein avautunut minulle albumina, sen biisit kuulostivat erittäin hyviltä livenä, ja dynaaminen “Opal” ja jazzahtava tulkinta “Luciditystä” kuuluivat illan ikimuistoisimpiin hetkiin – “Lucidity” tuntui suorastaan vievän kuulijan johonkin toiseen paikkaan, kun sulki silmänsä ja keskittyi ainoastaan itse musiikkiin. Toisaalta taas Lotuksen materiaali vahvisti tunnetta, että levy on vahva ehdokas vuoden albumiksi – etenkin “Lascivious” nousi kohokohdaksi huiman kertosäkeensä ansiosta, ja nimiraita oli balladina rohkea valinta keikan päätökseksi, mutta Soen sai tämän rauhallisen lopetuksen toimimaan. Se toimi myös mielenkiintoisena vastinparina debyytin “Slitheringille”, jonka jyräävä riffittely oli tuonut varsinaisen setin päätökseensä.

Soen oli viimeksi soittanut Suomessa neljä vuotta sitten ja jätti maamme kokonaan välistä Lykaia-kiertueella, joten fanit olivat selvästi ilahtuneita nähdessään bändin jälleen ja jopa lauloivat “Jinnin” lopun itämaisen riffin mukana. Yleisö oli niin innokas, että Ekelöf joutui pyytämään ihmisiä hiljentymään hetkeksi “Martyrsin” väliosassa, ja kun biisi lähti jälleen kasvamaan, taputus jatkui uskollisesti siitä, mihin se oli jäänyt.

Soenin soittoa katsellessani kiinnitin huomiota siihen, miten vahvaa bändin yhteissoitto oli ja miten jokainen jäsen toi oman panoksensa bändin yleissoundiin ja lavaolemukseen niin, ettei bändi ollut riippuvainen vain yhdestä tai kahdesta huomion keskipisteenä olevasta henkilöstä. Ekelöfillä ei ole tyypillisen aggressiivista metalliääntä, mutta hänen laulunsa erottui musiikin läpi selkeästi, ja vaikka hänellä on omanlaisensa hillitty karisma, hän antoi myös kitaristeille paljon tilaa ottaa kontaktia yleisöön. Basisti Stefan Stenberg ja rumpali Martin Lopez loivat vahvan perustan bändin rytmipainotteisille riffeille, ja Lopezin albumiversioon nähden lievästi nopeuttamana “Tabula Rasa” sai vahvan Opeth-hengen, joka toimi muistutuksena hänen läsnäolostaan rumpusetin takana entisen bändinsä klassikkolevyillä. Tulokaskitaristi Cody Ford jätti jälkensä davidgilmourmaisilla vahvan tunnelatauksen sooloillaan, kun taas Lars Åhlund oli kiireisin mies lavalla, rampaten kitaran ja koskettimien välillä ja soittaen välillä perkussioitakin. Ennen “Rivalia” oli pieniä teknisiä vaikeuksia, kun Åhlundin kitara ei toiminut, mutta muu bändi viihdytti yleisöä jamittelemalla ja muuten vähäpuheinen Ekelöf heitti pientä läppää, todeten Suomen olevan ainoa maa, jossa takahuoneissa on myös saunoja. Joku muu bändi olisi voinut jäätyä vastaavassa tilanteessa, mutta nämä kaverit hoitivat tilanteen ammattimaisesti.

Tämän keikan jälkeen voi huoletta todeta, että Soen on yksi nykyprogen kärkinimistä. Vaikka se kuulosti hyvältä jo Tellurianin (2014) kiertueella, oli mahtavaa nähdä miten paljon bändi oli kehittynyt ja saanut itsevarmuutta näiden kahden keikan välisenä aikana, ja jopa valoshow oli yksi parhaista klubikeikoilla todistamistani. Bändin dynaamiset vaihtelut äännekkäästä hiljaiseen ja takaisin – niin kappaleiden sisällä kuin välillä – olivat täysin saumattomia ja settilista hyvin rakennettu. Soen vaikutti tyytyväiseltä lämpimään vastaanottoon ja Ekelöf sanoi bändin tietäneen, että ilta tulisi olemaan hieno, joten Suomen yli hyppääminen joka toisella albumisyklillä ei varmasti muodostu perinteeksi, eihän?

Written by Wille Karttunen
Musicalypse, 2019
OV: 3774

Photos (Helsinki) by Laureline Tilkin