It hasn’t been too long since Poland’s RIVERSIDE last visited Finland in the fall of 2017. However, since then they’ve put out a new album, “Wasteland,” and in the spring of 2019 they returned to our country to promote it as part of the second European leg of the tour, during which LESOIR acted as the opening support. Musicalypse attended the Tampere show at Olympia on April 4th, 2019.
Scroll down to read in Finnish.
Having interviewed Riverside mainman Mariusz Duda before the show, we went to grab some food and returned to Olympia shortly after the doors had been opened to find a decent number of people waiting in line already. At 20:00 the wait was over and the Dutch art rockers, Lesoir, took the stage rather unceremoniously with no intro tape. I hadn’t read anything about them beforehand, so I wasn’t sure what to expect, but the psychedelic guitar intro of the first song caught my attention from the start. The band’s selection of songs was quite diverse, and the music, while not groundbreaking, was an interesting mix of different influences, such as oriental, spacey, and symphonic elements.
As for the individual tunes that stood out to me, “Single-Eyed” had an interesting section where the vocals and guitar mimicked each other, while “Gone and Forgotten” had a beautiful intro, during which you could simply close your eyes and lose yourself in the atmosphere. I also enjoyed “Going Home”, which reminded me a bit of The Gathering, and they even threw in one instrumental song – “Luctor et Emergo” – which is not something you hear often from support bands. That said, I wasn’t overly enthused about the songs with heavy orchestral backing tracks, and the band’s palette of sounds was so wide that it was right on the edge of getting just a little bit too schizophrenic at times.
I was impressed by Maartje Messen’s powerful voice, which cut through the music loud and clear, as well as the fact that she also played flute(!) and keyboards. However, she was not the only multitalented woman on stage, as Eleen Bartholomeus played guitar, percussion, keyboards, and sang backing vocals. I also have to commend Bob van Heumen for his dynamic drumming; forceful, but also subtle when needed. Lesoir gave a professional overall impression and had a good chemistry and presence on stage. While I wasn’t totally sold on every single tune they played, I’ll have to check out their studio output to see what their albums have to offer.
(On a side note, Lesoir actually streamed their whole set live on Facebook, so for once you get the opportunity to listen and judge a performance for yourselves, even if you weren’t there.)
Right after Lesoir was done, an ambient soundscape started playing and continued throughout the changeover to set the mood for Riverside’s show. The Poles kicked things off with “Acid Rain” and its distorted bass intro. After the lead single, “Vale of Tears”, it was already time for the first instrumental of the night, “Reality Dream”, but in an unexpected twist, the band stopped playing the song after less than a minute and Mariusz Duda took the moment to talk to the audience. He was happy at the number of young faces in the crowd, but also apologized for the platform in front of the stage, which prevented the members from being as close to the fans as they would’ve liked to. This was only my second time at Olympia, but I immediately got a flashback from the Von Hertzen Brothers gig I saw there last fall, during which Mikko von Hertzen remarked that the venue had “the weirdest stage in Finland.” After the little introductory banter, the band continued “Reality Dream” where it left off.
Duda openly told the crowd that he’s not overly keen on the prog tag Riverside is associated with, but admitted that they have their fair share of complex songs in the back catalog and that they would play some of that material as well. However, a lot of these songs were played in a truncated form: for example, “Saturate Me” was cut off after the intro and segued into “Out of Myself”, while “Second Life Syndrome” only included the first part. I didn’t mind these edited versions though, having heard the full versions on the previous tour, and they fit the flow of the show better this way. I’d even dare argue that “Egoist Hedonist” sounded better with the third part omitted. On the other hand, “Left Out” was played in its full glory, and the song’s dense atmosphere was perfectly recreated on stage. The most special moment of the 2-hour show for me, however, was the somber “Loose Heart”, which is one of my top 3 Riverside songs: Maciej Meller nailed the gorgeous guitar solo, and hearing Duda unleash his screams at the end was nothing short of intense.
As they were promoting a new album, Riverside naturally played a lot of material from Wasteland – in fact, save two tracks, they played the whole record over the course of the set. One thing I noticed right off the bat was that the new songs sounded heavier than on the record, which has a slightly dry production to my ears, and this helped me hear the more riff-oriented songs on the album in a new light. “Lament” was a standout tune with its low, booming bass in the chorus, and the frantic crescendo of the title-track brought the main set to a rousing conclusion. The instrumental “The Struggle for Survival” is not a very exciting album track, but its solo offered Meller a deserved moment in the spotlight, and it was impossible not to sing along to Duda’s catchy vocal melody at the end, so it justified its spot in the setlist. I’m also usually not a fan of bands closing their shows with a new song, but I have to say “River Down Below” – featuring roadie and extra musician Matteo Bassoli on bass while Duda played acoustic guitar – with its extended outro, ended the evening on a high note.
When Mariusz Duda told me during the interview that the fans who saw Riverside on the Towards the Blue Horizon Tour would get to experience a different band this time around, he was definitely not kidding, as the band’s performance was much more confident and joyful now. Duda did acknowledge the late Piotr Grudziński before the end of the show, stating that he is still with them in their hearts, but you could tell that they were no longer in the midst of the grieving process and that they’d moved on. Maciej Meller – while still a touring guitarist and not an official member – also seemed slightly more liberated on stage, now having some solos of his own to play and not having to be in a deceased musician’s shoes for the whole set. Duda has really stepped up as a frontman, and while I read at least one dissenting opinion on the amount of “playing to the gallery” and singalongs at one of the earlier Finnish shows on social media, I feel that audience participation and interaction is the whole point of concerts. You can always listen to the albums alone in candlelight under the covers, but it’s not often that you get the opportunity to enjoy the music in the same room with hundreds of like-minded folks and show your appreciation to the people who made it.
The crowd was with Riverside from the first second, and Duda indeed complimented the Tampere audience for being the loudest Finnish crowd on this tour. He also promised that Finnish fans wouldn’t have to wait half a year after the release of the next album for them to come back, which was a piece of news the 500-strong audience reacted to very positively. Earlier on he had asked how many people were seeing them for the first time, and quite a few raised their hands. It’s a pleasure to see that Riverside’s Slavic melancholy keeps resonating with more and more listeners, because they deserve every bit of that success, and seeing what a strong live act they’ve become, I see no reason why they wouldn’t continue to grow in popularity. Riverside played an excellent selection of songs with a lot of energy, and you’d be a fool not to check out these guys next time they come around!
Lesoir’s setlist
1. Feet on the Ground
2. Single-Eyed
3. Gone and Forgotten
4. In the Game
5. Luctor et Emergo
6. Going Home
7. Eden’s Garden
8. Faith Is
Riverside’s setlist
Intro (Wasteland Soundscape)
1. Acid Rain
2. Vale of Tears
3. Reality Dream
4. Lament
5. Saturate Me (intro only)
6. Out of Myself
7. Second Life Syndrome (part 1 only)
8. Left Out
9. Guardian Angel
10. Lost (Why Should I Be Frightened by a Hat?)
11. The Struggle for Survival
12. Egoist Hedonist (without part 3)
13. Loose Heart
14. Wasteland
15. 02 Panic Room (encore)
16. River Down Below (encore)
Ei ole kulunut kovin kauan siitä, kun puolalainen Riverside vieraili viimeksi Suomessa syksyllä 2017, mutta sittemmin yhtye on julkaissut uuden Wasteland-albumin, ja keväällä 2019 se palasikin maahamme promotoimaan sitä osana levyn Euroopan-kiertueen toista osuutta, jolla lämppärinä toimi Lesoir. Musicalypse kävi katsomassa Tampereen-keikan Olympiassa 4. huhtikuuta 2019.
Haastateltuamme Riversiden johtohahmo Mariusz Dudaa ennen keikkaa kävimme syömässä, ja Olympiaan palatessamme hieman ovien aukeamisen jälkeen huomasimme hienoisen jonon muodostuneen jo pääkallonpaikalle. Kello 20:00 odotus oli ohi ja hollantilainen taiderockryhmä Lesoir nousi lavalle hieman koruttomasti ilman intronauhaa. En ollut lukenut bändistä mitään etukäteen, joten en ihan tiennyt mitä odottaa, mutta ensimmäisen biisin psykedeelinen kitaraintro herätti huomioni välittömästi. Bändin kappalevalikoima oli melko monipuolinen, ja vaikka musiikki ei ollut varsinaisesti maata mullistavaa, se oli mielenkiintoinen sekoitus muun muassa itämaisia, sinfonisia ja leijalevia vivahteita.
Mitä tulee kappaleisiin, jotka erottuivat edukseen, “Single-Eyedissä” kuultiin mielenkiintoinen osuus, jossa laulu ja kitara matkivat toisiaan, kun taas “Gone and Forgottenissa” oli kaunis intro, jonka aikana saattoi sulkea silmänsä ja uppoutua tunnelmaan. Pidin myös “Going Homesta”, joka muistutti hieman The Gatheringia, ja mahtuipa mukaan jopa yksi instrumentaali – “Luctor et Emergo” – mikä on harvinaista lämppärikeikoilla. Täytyy kuitenkin sanoa, että vahvan orkesteripitoisilla taustanauhoilla varustetut biisit eivät olleet erityisen innostavia, ja bändin soundipaletti oli niin laaja, että meno uhkasi välillä äityä skitsofreeniseksi.
Vaikutuin Maartje Messenin vahvasta äänestä, joka erottui kirkkaana musiikin läpi, sekä siitä että hän soitti myös huilua(!) ja koskettimia. Hän ei kuitenkaan ollut ainoa monilahjakas nainen lavalla, sillä Eleen Bartholomeus soitti kitaraa, perkussioita ja koskettimia sekä lauloi taustoja. On pakko kehua myös Bob van Heumenin dynaamista rummutusta, joka oli ponnekasta, mutta myös hienovaraista tarpeen tullen. Lesoir jätti ammattimaisen vaikutelman, ja bändin lavaesiintyminen ja kemia olivat kunnossa. Vaikken ollutkaan varsinaisesti myyty jokaisesta heidän soittamastaan biisistä, pitää tarkistaa mitä studiolevyillä on tarjottavanaan.
(Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Lesoir striimasi koko settinsä Facebookissa, joten kerrankin teillä on mahdollisuus kuunnella ja arvioida esitys itsekin, vaikkette olisikaan olleet paikalla.)
Heti Lesoirin lopetettua ambient-äänimaisema alkoi soida ja jatkui koko vaihdon ajan, luoden oikean tunnelman Riversiden esitykselle. Puolalaiset polkaisivat keikan käyntiin “Acid Rainilla” säröbassoineen. Uuden levyn sinkkubiisin “Vale of Tears” jälkeen oli jo illan ensimmäisen instrumentaalin, “Reality Dreamin”, aika, mutta bändi lopetti soittamisen yllättäen vain vajaan minuutin jälkeen ja Mariusz Duda käytti hetken puhuakseen yleisölle. Hän oli iloinen, että paikalla oli paljon nuoria kasvoja, mutta pahoitteli lavan etuosassa ollutta koroketta, jonka vuoksi jäsenet eivät voineet olla niin lähellä faneja kuin he olisivat halunneet. Tämä oli vasta toinen kertani Olympiassa, mutta mieleeni muistui välittömästi viime syksynä samassa paikassa näkemäni Von Hertzen Brothersin keikka, jolla Mikko von Hertzen tituleerasi lavaa “Suomen oudoimmaksi”. Pienen tervetuliaisspiikin jälkeen “Reality Dream” Riverside jatkoi soittoa, ja “Reality Dream” jatkui siitä, mihin se jäi.
Duda kertoi avoimesti yleisölle, ettei ole hirveän innokas Riversideen liitetystä progeluokituksesta, mutta myönsi heidän tuotannostaan löytyvän kimurantteja kappaleita ja että joitakin niistä olisi myös luvassa. Monet näistä teoksista kuultiin kuitenkin tiivistetyssä muodossa: esimerkiksi “Saturate Me” katkesi jo intron jälkeen ja siirtyi “Out of Myselfiin”, kun taas “Second Life Syndrome” sisälsi ainoastaan ensimmäisen osan. Tämä leikkely ei kuitenkaan haitannut minua, koska olin kuullut molempien täyspitkät versiot edellisellä kiertueella, ja tässä muodossa ne sopivat paremmin keikan kulkuun. Rohkenisin jopa väittää, että “Egoist Hedonist” kuulosti paremmalta ilman kolmatta osaa. “Left Out” kuitenkin kuultiin kaikessa komeudessaan, ja biisin tummasävyinen tunnelma saatiin lavalla herätettyä henkiin täydellisesti. Melankolinen “Loose Heart” oli kuitenkin minulle koko 2-tuntisen erityisin hetki, sillä se kuuluu Riverside-biiseistä henkilökohtaiseen kärkikolmikkooni: Maciej Meller soitti kitarasoolon upeasti, ja Dudan huutolaulu lopussa oli vakuuttavaa kuultavaa.
Koska promottavana oli uusi albumi, Riverside luonnollisesti soitti runsaasti materiaalia Wastelandilta – itse asiassa setin mittaan kuultiin kahta raitaa vaille koko albumi. Huomasin heti alussa, että uudet rallit kuulostivat raskaammilta kuin levyllä, jonka tuotanto on hieman kuiva omiin korviini, ja tämä auttoi kuulemaan riffivetoisemmat biisit uudessa valossa. “Lament” jäi mieleen kertosäkeensä matalan ja jyräävän basson ansiosta, ja nimiraidan huippukohdan vimmattu meno päätti varsinaisen setin sykähdyttävästi. Instrumentaalibiisi “The Struggle for Survival” ei ole kovin kiintoisa albumiraita, mutta sen soolo antoi Mellerille ansaitun hetken parrasvaloissa ja oli mahdotonta olla laulamatta Dudan tarttuvan laulumelodian mukana lopussa, joten se oikeutti paikkansa settilistassa. Suhtaudun yleensä myös hieman nihkeästi, jos bändi lopettaa keikkansa uuteen kappaleeseen, mutta “River Down Below”, jossa roudari ja vierailija Matteo Bassoli vastasi bassosta Dudan soittaessa akustista kitaraa, pidennettyine outroineen oli hyvä päätös illalle.
Kun Mariusz Duda kertoi minulle haastattelumme aikana, että Riversiden Towards the Blue Horizon -kiertueella nähneet fanit pääsisivät tällä kertaa kokemaan erilaisen bändin livenä, hän ei todellakaan vitsaillut, sillä yhtyeen esiintyminen oli nyt huomattavasti itsevarmempaa ja iloisempaa. Duda huomioi kyllä edesmenneen Piotr Grudzińskin ennen keikan loppua ja totesi tämän olevan yhä heidän sydämissään, mutta oli selvää etteivät jäsenet olleet enää keskellä surutyötä vaan päässeet yli. Vaikka Maciej Meller onkin yhä kiertuekitaristi eikä varsinainen jäsen, myös hän vaikutti hieman vapautuneemmalta lavalla, miehellä kun oli nyt soitettavanaan myös omia sooloja, eikä hänen tarvinnut olla kuolleen muusikon saappaissa koko setin ajan. Duda on todella kehittynyt keulahahmona, ja vaikka luinkin ainakin yhden eriävän mielipiteen toisella Suomen-keikalla ilmenneen “yleisönkosiskelun” ja yhteislaulatuksen määrästä, olen sitä mieltä että yleisön mukanaolo ja sen ja bändin välinen vuorovaikutus on konserttien koko tarkoitus. Levyjä voi aina kuunnella yksinään kynttilänvalossa ja peiton alla, mutta kovin usein ei pääse nauttimaan musiikista samassa tilassa satojen samanhenkisten ihmisten kanssa ja osoittamaan arvostustaan sen alkuperäisille tekijöille.
Yleisö oli Riversiden mukana alusta alkaen, ja Duda kehuikin Tampereella paikalla olleita kiertueen äänekkäimmäksi suomalaisyleisöksi. Hän myös lupasi, ettei suomalaisfanien tarvitsisi odottaa bändin paluuta puolta vuotta seuraavan albumin julkaisun jälkeen, mihin 500-päinen väki reagoi positiivisesti. Aiemmin hän oli tiedustellut kuinka moni oli näkemässä Riversiden ensimmäistä kertaa, ja monta kättä nousi ylös. On miellyttävää nähdä, että Riversiden slaavimelankolia vetoaa yhä useampiin kuulijoihin, koska tämä menestys on täysin ansaittua, ja nähtyäni miten vahva livebändi pumpusta on muodostunut, en näe miksei nousujohteinen suosio kasvaisi entisestään. Riverside soitti erinomaisen valikoiman kappaleitaan energisellä otteella, ja olisi suurta hölmöyttä olla tarkastamatta bändiä livenä kun se seuraavan kerran saapuu kaupunkiin!
Written by Wille Karttunen
Musicalypse, 2019
OV: 2928
Photos by Charlotta Rajala
