For some reason, it has been hugely difficult to get excited about new or new-ish metal bands over the last few years. While my taste has become more and more polarized between the more extreme or technical metal and almost ambient music, more traditional metal tunes haven’t found their way to my playlists like before. During last year’s spring, however, a friend of mine had picked up the Austrian band, HARAKIRI FOR THE SKY, from his Spotify Discover Weekly playlist, and it blew me away instantly – it was almost as if one was listening to a more black metal-ish INSOMNIUM. I ended up buying both their vinyls twice and pre-ordering their third album, “III: Trauma,” released last fall, the second it became available. I even threw their name on some lists when festivals asked who the crowd would like to see in the summer. Check out the gallery here.
The pleas of myself and many others were answered when Tampere-based Nem Agency announced that HARAIKIRI FOR THE SKY would play at their SaariHelvetti festival in August. The anticipation went through the roof only to fall back down upon the announcement of the timetables, specifying a measly 30 minutes worth of showtime for HFTS. Nem managed to turn the situation around with a second show the night before at Helsinki’s Elmun baari, marketing the event with an extra-long setlist compared to the SaariHelvetti set. Of course I eventually attended both shows, but let’s cover Friday night first. Check out SaariHelvetti here!
Considering my upcoming Tampere journey, the showtimes were pleasant, as HFTS was to begin at 22:00, and the Helsinki-Kotka-Hamina-Kouvola –based melodeath/thrash act, EVIL DRIVE currently working on their sophomore album – was to warm up the stage at 21:00. I got in about 15 minutes before EVIL DRIVE’s showtime, which eventually was delayed to 21:10 due to the pretty scarce audience. The band began their set with their latest single, ”Anti-Genocide,” and the attention was naturally focused on singer Viktoria Viren, delivering vocals that easily hold up against the ladies of ARCH ENEMY, for example. As the show progressed, Viren did her best to get the audience to participate, ending up being visibly frustrated as the fists only pumped for a short while at a time.
During the show, I found it really difficult to get a hold of the band’s lasting theme, but then again, I can only blame myself for not listening to a single track beforehand. The function of the Indian headdress that Viren wore during ”Anti-Genocide” was left a bit blurry in that moment, but afterwards I looked the song up and found out that it’s about the history of America’s indigenous people. There was a Nazi [ed] Russian army cap on stage at some point, so I guess I should also check out the themes from their debut album. The stage that was set up in Nosturi’s lobby didn’t actually help EVIL DRIVE’s music either, as the space isn’t meant for playing metal shows – the sound was brutal and really bare, badly mushing up Viren’s microphone at times. The spotlights were static as well. Still, the show wasn’t bad in any way – the MOTÖRHEAD cover, “Killed by Death,” played near the end of the set (possibly on the fly), managed to finally activate the front-rowers, and the band played a couple of to-be-released tracks as well. Having been present at the show, Viren’s primary school -aged son in his large earmuffs served as a nice ending to the show by climbing on stage and shredding a few chords – wonder when his band’s first demo is coming out?
And then we waited. On record, HARAKIRI FOR THE SKY is a two-man band, being known only by their initials: M.S. plays all instruments, J.J. does the vocals. Considering that almost everyone present was certainly a fan of the band, the guys got to smoke their cigarettes on the bar’s terrace surprisingly uninterrupted. The band climbed on stage at about 22:15 with their intro tape playing the sound of rainfall. Things were expectantly kicked off with “Calling the Rain” from “III: Trauma,” yielding a good deal of accepting nods from the audience. J.J.’s voice wasn’t quite on point from the start, but the situation improved as the 11 minute song went on, bringing the much-needed harshness to his bellowing voice.
The man didn’t waste time on speeches, letting the band continue straight to the second album “Aokigahara”’s “69 Dead Birds for Utøya” and back to the new record with “Funeral Dreams.” The five-piece band played with great synchronization, and their bassist was especially interesting to watch, since he slapped away with his six-stringer without a pick. As the fifth song, HFTS made a trip to their self-titled debut with “Dancing on Debris,” and later on, even “Lungs Filled with Water” was played. The set was concluded with the band’s The Best Song™, “Aokigahara“’s ”Jhator” – the song’s only fault is that the magnificent guitar lead in the end doesn’t go on for longer. As silently as they began, HFTS also left the stage and there were no encores, but no one probably would’ve needed more; it was a great set!
It’s always unsettling to attend a show from one of your favorite bands for the first time. Will they be as good live as on the records? Will the set include all the good songs? Though I could’ve swapped a couple of tracks from the new record for older ones, HARAKIRI FOR THE SKY still fulfilled all of my expectations. J.J. clearly isn’t a showman, even appearing a bit shy on stage at times and refraining from making contact with the audience, but (post) black metal isn’t a genre you’d first associate sucking up with. If I’d have to find something to improve from the show, it would be the drummer’s habit of slowing things down for blastbeat passages – every time you tried to mosh away, you’d first have to find out on how much slower you’d need to do it. More practice, I’d say! Judging by next morning’s headache, I had chugged a good deal of beer during the event, making the decision to leave for Tampere by bus instead of by car a really welcome one; I probably couldn’t have made the trip if I’d had to drive myself. A big thank you to Nem Agency for this opportunity – let’s do this again real soon, please!
Written by Atte Valtonen
Musicalypse, 2017
OV: 4081
Photos by Janne Puronen
Aivan viime vuosina uusista tai uudehkoista metallibändeistä innostuminen on ollut työn ja tuskan takana. Perinteisempää metallijunttaa on tullut kuunneltua koko ajan vähemmän musiikkimaun ääripäistyessä teknisten dödisbändien ja jopa ambientin välillä. Viime vuoden keväällä kaverin Spotifyn Discover Weekly –listalta bongattu, itävaltalainen Harakiri for the Sky vei kuitenkin saman tien täysin mukanaan: aivan kuin Insomnium, jos se soittaisi vähän enemmän black metaliin kallellaan olevaa räimettä. Bändin vinyylit tuli ostettua kahteen kertaan ja viime vuoden loppupuolella ilmestynyt kolmas levy III: Traumakin ennakkotilattua välittömästi. Toivoin bändiä alkukesän festareille esiintymään, turhaan.
Allekirjoittaneen sekä monen muun asiasta Internetissä ääntä pitäneen huutoihin kuitenkin vastattiin, kun tamperelainen Nem Agency ilmoitti Harakiri for the Skyn saapuvan elokuussa järjestettävään SaariHelvettiin. Odotukset ampaisivat saman tien kattoon, mistä ne ropisivat yhtä nopeasti takaisin lattialle kun tapahtuman aikataulut julkistettiin ja HFTS:n soittoajaksi oli määritetty vaivaiset puoli tuntia. Erinomaista pelisilmää osoittanut ohjelmatoimisto paikkasi kuitenkin tilanteen julkistamalla edeltävälle illalle Helsingin Elmun baarissa tapahtuvan keikan, jota etukäteismarkkinoitiin erikoispitkänä verrattuna SaariHelvetin vetoon. Olin lopulta totta kai paikalla molemmilla keikoilla, mutta pureudutaan ensin perjantai-illan antiin.
Illan soittoajat olivat seuraavan päivän Tampereen-matkaa ajatellen miellyttävät, sillä HFTS:n oli määrä nousta lavalle kymmeneltä. Illan yhdeksältä aloittavaksi lämmittelijäksi oli valikoitunut helsinkiläis-kotkalais-haminalais-kouvolalainen melodeath/thrash –pumppu Evil Drive, joka työstää parhaillaan kakkoslevyään. Pääsin paikalle noin varttia ennen Evil Driven soittoaikaa, joka tosin myöhästyi lopulta noin kymmenellä minuutilla, sillä yleisöä oli ehtinyt soittoaikaan mennessä paikalle vasta kohtuullisen harvalukuinen joukko. Bändi aloitti settinsä viimevuotisella ”Anti-Genocide”-sinkullaan, ja huomio kiinnittyi luonnollisesti ensimmäisenä vokalisti Viktoria Vireniin, jonka ääni kestää helposti vertailua eräänkin Arch Enemyn keulilla vaikuttaneisiin solisteihin. Keikan edetessä Viren teki parhaansa saadakseen jähmeään yleisöön liikettä, ja lopulta ilmassa oli aistittavissa selkeää turhautumista, kun nyrkkejä jaksettiin puida aina vain hetkisen kerrallaan.
Keikan aikana tuotti eniten vaikeuksia saada kiinni bändin kantavasta teemasta, mutta toisaalta tästä voi allekirjoittanut syyttää vain itseään, sillä en ollut ehtinyt kuunnella ensimmäistäkään kappaletta. Virenin ”Anti-Genociden” aikana käyttämä intiaanipäähine jäi tuossa hetkessä funktioltaan arvoitukseksi, mutta jälkeenpäin sen totta kai tajusi liittyvän kappaleen amerikkalaisen alkuperäisväestön historiaan. Jossain vaiheessa lavalla vilahti myös natsilakki [ed] Venäjään armeijan lakki, joten pitänee kahlata debyyttilevyn teemoja tarkemmin läpi. Nosturin aulaan rakennettu esiintymislavakaan ei varsinaisesti tarjonnut apuja Evil Driven musiikille, sillä eihän tilaa hevikeikkojen soittamiseen ole tarkoitettu; soundi oli rujo ja hyvin paljas, ja paikoitellen Virenin mikrofoni puuroutui pahasti – taustavalotkin olivat staattiset. Ei keikka silti missään nimessä huono ollut; setin loppupuolella (mahdollisesti lennosta) soitettu Motörhead-laina ”Killed by Death” aktivoi eturivin hevikörmyjä kiitettävästi, ja pari tulevan albumin raitaakin kuultiin. Loppukevennyksen keikalle tarjosi paikalla ollut Virenin alakouluikäinen poika, joka viimeisen kappaleen päätteeksi kiipesi Peltorit päässä lavalle ja sahasi pari sointua – jäämme odottelemaan ensimmäistä demoa!
Sitten vain odoteltiin. Studiossa Harakiri for the Sky on pelkillä nimikirjaimilla esiintyvien kahden miehen bändi: M.S. soittaa kaikki instrumentit, J.J. taas laulaa. Ottaen huomioon, että keikalle oli lähes varmasti tullut paikalle pelkästään faneja, pojat saivat polttaa röökinsä yllättävänkin rauhassa baarin terassilla. Bändi kipusi lavalle lopulta noin varttia yli kymmenen intronauhan toistaessa vesisateen ääntä. Setti aloitettiin odotetusti III: Trauman ”Calling the Rainilla”, joka kirvoitti yleisöstä runsaasti hyväksyvää nyökyttelyä. J.J:n ääni ei ollut aluksi aivan parhaassa terässä, mutta 11-minuuttisen järkäleen edetessä tilanne parani ja huutoon saatiin mukaan myös kaivattua korinaa.
Välispiikkeihin ei aikaa käytetty, vaan ”Calling the Rainista” siirryttiin suoraan kakkoslevy Aokigaharan ”69 Dead Birds for Utøyaan” ja takaisin uudelle levylle ”Funeral Dreamsiin”. Viisihenkisen bändin yhteissoitto toimi loistavasti, ja eritoten basistia oli ilo seurata miehen peukuttaessa kuusikielistä soittopeliään. Viidentenä kappaleena päästiin jopa ensimmäiselle levylle ”Dancing on Debrisin” myötä, ja myöhemmin kuultiin vielä ”Lungs Filled with Water”. Keikan päätti itseoikeutetusti bändin Se Paras Biisi™, Aokigaharan ”Jhator”, jonka ainoa vika on sen loppuosan upean kitaraliidin loppuminen liian lyhyeen. Bändi ei sanonut mitään keikan päätteeksikään, vaan poistui lavalta, eikä encoreja kuultu. Tällä kertaa niille ei kyllä olisi ollut mitään tarvettakaan, loistava setti!
On aina etukäteen hiukan kuumottavaa mennä suosikkibändinsä keikalle ensimmäistä kertaa: onko se livenä yhtä hyvä kuin levyllä? Onko setissä kaikki hyvät biisit? Vaikka olisin voinut pari uuden levyn kappaletta itse vaihtaa muihinkin, Harakiri for the Sky lunasti silti kaikki odotukset esityksellään. J.J. ei selkeästi ole mikään showmies ja vaikutti paikoitellen jopa ujolta lavalla pidättäytyessään kontaktin ottamisesta yleisöön, mutta eipä nuoleskelu (post-)black metaliin kuulukaan. Jos keikasta jotain parantamisen varaa pitää kaivaa, niin rumpalin tapa hidastaa tempoa kappaleiden blastbeat-kohdissa hämmensi – aina kun yritti pyörittää hiuksia, piti hetkisen kuulostella, kuinka paljon hitaammin se pitää tehdä. Lisää treeniä, kiitos! Oluttakin tuli ilmeisesti särvittyä siihen tahtiin, että Tampereelle lähtö bussilla auton sijaan tuli tarpeeseen; ajokuntoa ei todennäköisesti olisi ollut. Kiitos Nem Agencylle tästä mahdollisuudesta, ja otetaanhan pian uusiksi?
