31.8.2017 CMX: Talvikuningas @ Huvila-teltta (Helsingin juhlaviikot), Helsinki (Musicalypse Archive)


Although CMX have been around for a good while and the band’s music has always relied on the album format instead of individual hits, these free spirits of Finnish rock have never reveled in nostalgia in the form of classic album tours. Therefore, it was great for the Helsingin Juhlaviikot to get the band to perform their 10-year-old sci-fi epic “Talvikuningas” (2007) for the first time in its entirety at Huvila-teltta on August 31st, 2017. Musicalypse was present to enjoy this unique evening, much like we were a year ago when AMORPHIS performed a specialty gig at the same venue. Check out the CMX gallery here.

As far as I’ve understood, “Talvikuningas” wasn’t accepted by the CMX fandom without reservations upon its release, which is understandable – the album is quite the monolith with its 62-minute runtime and futuristic themes. However, for a prog fan like myself it was relatively easy to get into the record when I started listening to CMX a couple of years ago, and over time, “Talvikuningas” has become a bit of a cult classic among a lot of fans as well. The video track “Punainen komentaja” is one of the band’s most popular songs on Spotify, although it was never released as a radio single or on the greatest hits compilation, “Kaikki hedelmät” (2008), and I remember how 2 years ago at Pakkahuone, Tampere, “Pretoriaanikyborgit” was one of the most warmly received selections in the setlist. Hence, it was no surprise that the tickets to the Huvila-teltta show were sold out in a heartbeat.

Upon my arrival at Huvila, the most passionate fans were already queuing outside the concert tent despite the rain. A pre-show program called “CMX:n vittuilumeilit,” hosted by Jone Nikula and Mikko von Hertzen had been scheduled for the restaurant tent, but much to my disappointment, the pair only had a megaphone instead of a microphone, which could be heard only faintly through all the hustle and bustle. The most mean-spirited ones might argue that the low volume of Nikula‘s speech correlated with a better atmosphere, but you still couldn’t help wondering whose ingenious idea the arrangement had been. In any case, I’d been reading through the legendary Q&A section of CMX‘s website before its unfortunate hacking, so I’d like to think I’d heard the best bits already.

At 19:00 it was finally showtime – Mikko von Hertzen introduced the first set, which served as an initiation to “Talvikuningas,” by revealing that CMX had decided to do something special and create electronic synth versions of their songs for the occasion. This surprising announcement generated excitement and nervousness in me – would the synth set be the best thing ever or a bust? Four familiar men marched to their spots behind the keyboards, and CMX commenced their Kraftwerk experiment. The intro was so long that for a moment I was afraid the whole thing would be just an ambient medley, but at last A.W. Yrjänä opened his mouth in time for “Suuri äiti.” The first songs were rather calm, there was no banter to break the atmosphere, and it felt like it took a while for the audience to get used to a guitarless CMX. “Revontulten repijä” and “Tuulilukko” were performed beautifully, but it was the Tangerine Dream-like “Baikonur” that was the first magical moment. The intensity grew slowly, and at last the rock crowd warmed up when the aggressively techno-ish renditions of “Sivu paholaisen päiväkirjasta” and “Pedot” were aired. Unfortunately, the set concluded at only 45 minutes when Yrjänä told the audience to go to the bar while the band would go and get some “real” instruments. It felt like the ground had been cut from under your feet right when things had got into full speed – where was, for example, “Mekaanisten lintujen puisto,” which would’ve been a perfect fit both musically and lyrically? Either way, hearing familiar and partially expected tunes in a totally new light was refreshing, and the mechanic approach fit the world of “Talvikuningas.” CMX worked nicely in electronic form and proved even to the most cynical listeners that they can still be a protean and experimental band. Should they run out of ideas on the guitar rock side, the band could pull an even more radical move than “Discopolis” (1996) and dive headlong into the world of synths – a full-blown “plugged-in” tour would also be a good counteraction to the unplugged tours that other big names are doing.

After the intermission the crowd got what it’d come to hear – out of the twelve parts of “Talvikuningas,” nine had been played on the original tour, and some of them had been performed individually later on; however, on this night, the whole work would be played from start to finish. While waiting to get into the tent, I’d noticed surprisingly many people wearing extreme metal band hoodies and shirts, so apparently CMX‘s heaviest outing had lured in those who wouldn’t normally go to the band’s shows to hear “Ainomieli,” “Kultanaamio,” and the likes, or maybe I’d just underestimated the band’s popularity among metalheads. When “Kaikkivaltias” got started, people got on their feet, and most of the people – including the ones in the back – stood for the rest of the show – another sign of the passion of the fans present. The epic opener – including its short bass, guitar, and drum solos in the middle – was performed tightly and enchanted the audience right away. At first Yrjänä‘s vocal melodies sounded a little off, but he got back on track fairly quickly. It was hard not to notice the tablet attached to his mic stand, but the album has so many wordy lyrics that using an electronic cheat-sheet may have been necessary and acceptable in this case. The band also had Janne Joutsenniemi of STONE and SUBURBAN TRIBE to help them out on keyboards and backing vocals, and he alternated with Yrjänä on shouting vocals during the hardcore blast “Resurssikysymys.”

The band mostly played the album as a continuous piece of music, as on the record, with only a few short breathers in a couple of appropriate spots. “Vallan haamut” is my favorite part of the album, so hearing it was a treat, as was the beautifully atmospheric “Tähtilaivan kapteeni,” on which Timo Rasio played slide guitar. On the previously unplayed “Kosmologisen vakion laulu,” Yrjänä let Joutsenniemi handle the bass – I’d never paid attention to how difficult the bassline is if you try to sing while playing it, unless you’re Geddy Lee. Although the crowd seemed to enjoy the whole set, it was expectedly “Punainen komentaja” that had people pumping their fists in the air the most. Olli-Matti Wahlström simplified the drum beat in the verses a little by pounding the toms instead of the double kicks, but the solution worked and didn’t eat away the song’s strength. The man, who’d grown out his hair since the last time I saw him, also seems to have improved as a player and become more and more connected to the band every year. In my opinion, “Talvikuningas” lulls a little between “Punainen komentaja” and “Kaikkivaltiaan peili” on the record, but when played live these tunes managed to hold my attention, and the keyboard cacophony at the end of “Langennut valo” and the fast part of “Quanta” were particularly hard-hitting. “Kaikkivaltiaan peili” topped it all off with Janne Halmkrona‘s fine solo, which was accompanied by green lasers. The band exited the stage without any thank-you’s, which awakened hopes for some kind of encore, but Yrjänä and co. only returned for a band introduction and the final bows. On the other hand, it’s hard to imagine how you could perform anything after such a beast of an album.

CMX‘s playing was tight, Joutsenniemi handled his job as the extra member gracefully, and the audience was into the show even without any persuasion from the band. Only the visual side of the show was a little half-hearted, although the lasers at the end were impressive. During the “Talvikuningas” set the screen wasn’t used at all, although for example it would’ve been great to see the “Punainen komentaja” video on screen live, since the opportunity was there. On the other hand, in the first part of the show there were projections on the screen, but the lighting was very modest. From a spectator’s view, the minimalism worked, but it was hard to get good photos, especially when there wasn’t much natural light either, due to the rainy and cloudy weather. Overall, the cool breeze “Talvikuningas” brought into the end of the summer was still a fine and unique experience. Huvila-teltta once again turned out to be a fantastic venue, so a tip of the hat to Helsingin Juhlaviikot is in order, and hopefully there are more rock concerts with special concepts on the horizon. It’s hard to say whether “Talvikuningas” is CMX‘s greatest achievement, as “Aura” (1994) is such a perfect album, but it’s undoubtedly the best concept album made in Finland, and based on this live experience I don’t think it pales in comparison internationally either.


1. Suuri äiti
2. Revontulten repijä
3. Tuulilukko
4. Baikonur
5. Sivu paholaisen päiväkirjasta
6. Pedot


7. Kaikkivaltias
8. Resurssikysymys
9. Pretoriaanikyborgit
10. Vallan haamut
11. Tähtilaivan kapteeni
12. Kosmologisen vakion laulu
13. Parvatin tietäjä
14. Punainen komentaja
15. Langennut valo
16. Quanta
17. Rusalkai
18. Kaikkivaltiaan peili

Vaikka CMX:llä on takanaan reilusti vuosia ja yhtyeen musiikki on aina luottanut yksittäisten hittien sijaan vahvoihin albumikokonaisuuksiin, eivät nämä suomalaisen rockin oman tiensä kulkijat ole koskaan lähteneet nostalgisoimaan klassikkoalbumikiertueiden merkeissä. Näin ollen Helsingin juhlaviikot teki hienon kulttuuriteon saadessaan yhtyeen esittämään 10 vuoden ikään ennättäneen tieteiseepoksensa Talvikuninkaan (2007) kokonaisuudessaan ensi kertaa Huvila-teltassa 31. elokuuta 2017. Musicalypse oli paikalla seuraamassa tätä ainutlaatuista iltamaa, kuten vuosi sitten Amorphiksen esiintyessä samassa paikassa.

Talvikuningas ei käsittääkseni saanut julkaisuaikanaan täysin varauksetonta hyväksyntää CMX-fanikunnalta, mikä on ihan ymmärrettävää – albumi on melkoinen monoliitti tunnin mitassaan ja futuristisine teemoineen. Kaltaiselleni progediggarille oli kuitenkin suhteellisen helppoa päästä sisään levyn maailmaan kun CMX:n musiikkiin tutustuin pari vuotta sitten, ja ajan myötä “Talkkarista” on muodostunut melkoinen kulttiklassikko myös monien fanien keskuudessa. Videoraita “Punainen komentaja” on yksi bändin suosituimmista kappaleista Spotifyssa, vaikkei sitä koskaan julkaistu radiosinglenä tai hittikokoelmalla Kaikki hedelmät (2008), ja muistan kuinka kaksi vuotta sitten Tampereen Pakkahuoneella “Pretoriaanikyborgit” oli yksi yleisöltä lämpimimmän vastaanoton saaneista valinnoista settilistassa. Ei ollut siis mikään yllätys, että Huvila-teltan keikan perusliput myytiin loppuun ennen kuin kerkesi tappajasatelliittia sanoa.

Saavuttuani Huvilalle kiihkeimmät fanit jo jonottivat sitkeästi konserttiteltan ulkopuolella sateesta huolimatta. Ravintolatelttaan oli lupailtu Jone Nikulan ja Mikko von Hertzenin vetämää etko-osiota nimeltä “CMX:n vittuilumeilit”, mutta oli pettymys huomata, että mikrofonin sijaan juontajapari puhui megafoniin, joka kuului heikosti kaiken hälinän yli. Ilkeämielisimmät kai toteaisivat, että Nikulan puheen volyymin vähäisyys korreloi paremman tunnelman kanssa, muttei silti voi kuin ihmetellä, kenen neronleimaus tämä järjestely oli ollut. Olin joka tapauksessa lukenut CMX:n sivujen legendaarista Kysy-palstaa ennen niiden valitettavaa hakkerointia, joten uskoisin kuulleeni parhaat palat jo aiemmin.

Iltaseitsemältä oli vihdoin itse konsertin vuoro – Mikko von Hertzen pohjusti johdatuksena Talvikuninkaaseen toiminutta ensimmäistä settiä paljastamalla, että CMX oli päättänyt tehdä jotain erikoista ja loihtia tapahtumaa varten kappaleistaan elektronisia syntikkaversioita. Tämä yllättävä ilmoitus herätti innostusta ja jännitystä – olisiko synasetti parhautta vai floppi? Kosketinsoittimien taakse marssi neljä tuttua miestä aurinkolaseissa, ja CMX:n Kraftwerk-kokeilu pääsi alkuunsa. Alun intro kesti niin pitkään, että kerkesin hetken jo pelätä, että kyseessä olisi vain jonkinlainen ambient-potpuri, mutta lopulta A.W. Yrjänä avasi suunsa “Suuri äiti” -kappaleen merkeissä. Ensimmäiset biisit edustivat verkkaisempaa osastoa, välispiikkejä ei ollut tunnelmaa rikkomassa, ja tuntui kuin yleisöllä olisi kestänyt hetken aikaa totutella kitarattomaan CMX:ään. “Revontulten repijä” ja “Tuulilukko” soivat ihan kauniisti, mutta alkuperäisversionakin Tangerine Dream -henkinen “Baikonur” oli ensimmäinen maaginen hetki. Intensiteetti kasvoi hiljalleen ja rockyleisökin lämpeni vihdoin, kun ilmoille kajahtivat “Sivu paholaisen päiväkirjasta” ja “Pedot”, jotka kuulostivat raivokkaan nykivältä teknolta. Valitettavasti jo kolmen vartin jälkeen setti päättyi ja Yrjänä kehotti yleisöä menemään baariin siksi aikaa, että yhtye saisi lavalle “oikeita” soittimia. Tuntui kuin matto olisi vetäisty jalkojen alta heti kun oltiin päästy vauhtiin – mihin jäi esimerkiksi “Mekaanisten lintujen puisto”, joka niin teemansa kuin musiikkinsa puolesta olisi soveltunut täydellisesti mukaan? Oli miten oli, tuttujen ja osittain odotettujen biisien kuuleminen täysin uudessa valossa oli virkistävää, ja koneellinen lähestymistapa sopi Talvikuninkaan maailmaan. CMX toimi hienosti elektronisessa muodossa ja osoitti kyynisimmillekin kuulijoille olevansa edelleen halutessaan hyvin muuntautumiskykyinen ja kokeilunhaluinen yhtye. Jos ideasampo kitararockin puolella ehtyy joskus, bändihän voi tehdä Discopolistakin (1996) rajumman vedon ja heittäytyä kokonaan syntikoiden maailmaan – täysiverinen “plugined”-kiertue olisi myös hyvä vastaisku muiden isojen nimien unplugged-meiningille.

Väliajan jälkeen yleisö sai sitä, mitä se oli tullut kuulemaan – CMX soitti alkuperäisellä Talvikuningas-kiertueella levyn 12 osasta yhdeksän, ja joitakin niistä on kuultu myöhemmin erikseen keikoilla, mutta tänä iltana koko teos soitettaisiin alusta loppuun. Sisäänpääsyä telttaan odotellessani olin huomannut yllättävän monilla yleisön edustajilla äärimetallibändien huppareita ja paitoja, joten ilmeisesti CMX:n raskain levy oli houkutellut paikalle myös niitä, jotka eivät normaalisti jalkaudu bändin keikoille ainomieliä ja kultanaamioita kuulemaan, tai sitten olin vain aliarvioinut bändin suosion metallipiireissä. “Kaikkivaltiaan” käynnistyessä väki nousi jaloilleen, ja suurin osa takarivejä myöten seurasi keikkaa loppuun asti seisten, mikä jälleen kieli paikalle ilmaantuneiden fanien intohimosta. Eeppinen avausbiisi pysyi hienosti kasassa väliosansa lyhyitä basso-, kitara- ja rumpusooloja myöten ja sai yleisön pauloihinsa saman tien. Alussa Yrjänän laulumelodiat tuntuivat menevän miten sattuu, mutta mies pääsi takaisin kartalle melko nopeasti. Oli vaikeaa olla huomaamatta miehen mikkitelineeseen kiinnitettyä tablettia, mutta albumilla on laulettavaa tekstiä siinä määrin, että sähköisen lunttilapun käyttö lienee tässä tilanteessa ollut paikallaan. Bändillä oli apupoikana myös Stonesta ja Suburban Tribesta tuttu Janne Joutsenniemi, joka soitti koskettimia ja lauloi taustoja, sekä vuorotteli Yrjänän kanssa hardcorerykäys “Resurssikysymyksen” huuto-osuuksissa.

Bändi soitti albumin pitkälti katkeamattomana virtana kuten levyllä, pitäen lyhyen hengähdystauon vain parissa sopivassa välissä. “Vallan haamut” on oma suosikkiosuuteni albumilla, joten sen kuuleminen oli mannaa korville, kuten myös kauniin tunnelmallinen “Tähtilaivan kapteeni”, jossa Timo Rasio soitti slide-kitaraa. Aiemmin soittamatta jääneessä “Kosmologisen vakion laulussa” Yrjänä ulkoisti bassonsoiton Joutsenniemelle – en ollut aiemmin kuunnellessani kiinnittänytkään huomiota siihen, kuinka työläs kappaleen bassolinja on soittaa laulamisen ohessa, ellei satu olemaan Geddy Lee. Vaikka yleisö oli kiitettävän hyvin mukana koko setin ajan, “Punainen komentaja” sai odotetusti eniten aikaan nyrkkien puimista. Olli-Matti Wahlström oikoi hieman mutkia takoessaan tuplabasarien sijaan tomeja säkeistöjen kompissa, mutta ratkaisu oli toimiva eikä syönyt biisin tehoa. Muutenkin pitkän tukan sitten viime näkemän kasvattaneen miehen soitto tuntuu parantuvan ja sulautuvan yhä luontevammin bändin menoon vuosi vuodelta. Omaan makuuni Talvikuningas notkahtaa hieman “Punaisen komentajan” ja “Kaikkivaltiaan peilin” välissä levyltä kuunneltuna, mutta livenä nämäkin kappaleet onnistuivat pitämään otteessaan, ja etenkin “Langenneen valon” lopun kosketinkakofonia ja “Quantan” nopea osuus iskivät kunnolla. “Kaikkivaltiaan peili” kruunasi kokonaisuuden Janne Halmkronan hienolla soololla, jonka aikana nähtiin vihreitä lasereita. Bändi poistui lavalta ilman sen kummempia kiitoksia, mikä herätteli toiveita jonkinlaisesta encoresta, mutta Yrjänä ja kumppanit palasivat ainoastaan esittelyjä ja loppukumarruksia varten. Toisaalta on vaikea kuvitella, miten moisen albuminjärkäleen jälkeen voisi esittää enää mitään.

CMX:n soitto kulki mallikkaasti, Joutsenniemi oli mies paikallaan liitännäisjäsenenä ja yleisö söi bändin kädestä ilman kosiskelujakin. Ainoastaan keikan visuaalinen puoli jäi hieman puolitiehen, vaikka lopun laserit olivat näyttävät. Talvikuningas-setissä taustalla ollutta kangasta ei hyödynnetty ollenkaan, vaikka olisi ollut hienoa nähdä esimerkiksi “Punaisen komentajan” video kerrankin livenä biisin taustalla, kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Ensimmäisessä osassa taas kankaalle heijastettiin kuvioita, mutta valaistus oli erittäin vähäistä. Minimalismi toimi katsojan näkökulmasta, mutta hyviä valokuvia oli vaikea saada, varsinkin kun myös luonnollista valoa oli vähän sateisesta ja pilvisestä säästä johtuen. Kaiken kaikkiaan Talvikuninkaan loppukesään tuoma viileä henkäys oli silti hieno ja ainutlaatuinen kokemus. Huvila-teltta osoittautui jälleen upeaksi keikkapaikaksi, joten hatunnosto Helsingin juhlaviikoille on paikallaan, ja toivon mukaan erikoiskonsepteilla höystettyjä rock-keikkoja on luvassa jatkossakin. On vaikea sanoa, onko Talvikuningas CMX:n kaikkein paras saavutus, Aura (1994) kun on sen verran täydellinen kokonaisuus, mutta kyseessä on epäilemättä paras Suomessa tehty konseptialbumi, eikä tämän keikkakokemuksen myötä Talkkarin tarvitse hävetä kansainvälisessäkään vertailussa.

Written by Wille Karttunen
Musicalypse, 2017
OV: 4927

Photos by Bear Wiseman, editing by Janne P.