Hailing from Tornio, CMX have reached the 16th album in their career already. After the release of “Alkuteos” in February, the band set out on the Kolmen vuosikymmenen lauluja (Songs from Three Decades) Tour. At the first two shows, they also performed synth versions of their songs under the name ELEKTROCMX, just like last year at the Helsinki Festival. Musicalypse ended up reporting from a regular gig at Rytmikorjaamo, Seinäjoki, on March 30th, but the date would turn out to be significant in its own way.
Scroll down to read in Finnish.
“Alkuteos” is a refreshing release in CMX‘s discography, although it hasn’t remained in my player for too long as of yet. The band didn’t break away from rock as I suggested in my Helsinki Festival report, but the influence of the electronic set can be heard in the music. Sure, they’ve had keyboards on their albums before, but on the new one there’s even a hint of ’80s in them, which isn’t something that has been heard a lot from CMX before. The album is proggy yet easy to digest, and therefore I was curious to hear the material live.
The gig began with an electronic intro, after which the opening track “Elementa” from the new album naturally got the show properly started. The band was in good form right from the start, but the audience seemed rather stiff – was this caused by the new and unfamiliar song, the lack of a support band, or the over-2-hour-long wait from the opening of the doors? Anyway, the mood changed in the blink of an eye when “Linnunhammas” kicked in, as the crowd woke up from its slumber and you could see movement among the people. The performance also showed how well the material from the poorly produced “Rautakantele” (1995) translates live – it’s a crying shame that the album hasn’t been given the remix treatment that “Aurinko” (1992) and “Aura” (1994) received.
A.W. Yrjänä greeted the crowd, marveling at how many people there were, and noted that it was CMX‘s 33th birthday, as the band was formed in 1985 on Good Friday. The anniversary date was therefore ideal for the theme of the tour, as the band had promised beforehand that songs from each full-length album would be played. This didn’t exactly happen though, as “Iäti” (2010) was neglected completely, but despite this, CMX‘s set was a good cross-section of their whole catalog. The wonderful “Taivaan lapset” was an excellent choice to play in Ostrobothnia due to its lyrics, which mention expanses, whereas “Meidän syntimme” represented “Easter music” in Yrjänä‘s words and indeed brought a magically pious atmosphere of its own into the venue. Hits like “Kultanaamio” and “Ainomieli” encouraged people to sing along, but there was also room for not-so-obvious tunes such as “Isohaara” and “Fysiikka ei kestä,” so this was by no means an unsurprising series of hits.
The serenity of “Siivekäs” and “Puuvertaus” received counterparts in the onslaught of “Punainen komentaja” and “Pedot,” and even fans of hardcore were served a treat in the form of “Götterdämmerung.” From the perspective of someone not too familiar with early CMX, surprising highlights included the slow version of “Katariinanpyörä” and “Kätketty kukka,” in whose solo Janne Halmkrona incorporated a snippet of NIRVANA‘s “Smells Like Teen Spirit,” which came out in the same year back in the day. As an interesting fact about the latter tune, Yrjänä mentioned that it was most likely premiered in Seinäjoki at Provinssirock in 1991. Finally, the rumble of “Discoinferno” brought the show to a worthy end, and one could exit Rytmikorjaamo feeling content.
The band was in good shape and handled the progginess of “Konx om pax” and “Seitsentahokas” in the middle of the set with grace, but there was still a certain feeling of danger and spontaneity in the air, as Yrjänä‘s slightly fumbling singing on “Laavaa” showed. Halmkrona, on the other hand, messed up on last year’s radio hit “Katso ihmistä,” after which he appealed to the audience, “Can we collectively agree that that song sucks so that I won’t have to learn it?” The light show worked finely, especially during the synth-driven single “Puolikas hyvää,” and the lights on “Discoinferno” were indeed like straight out of a hellish disco. I have to criticize the sound of the show though – the rumble of the bass drum was unnecessarily loud and turned the ending of “Pedot” and “Götterdämmerung” into a hot mess. Yrjänä‘s iconic bass riff on “Kultanaamio” could barely be heard, and the vocals were likewise buried by the instruments at times. On top of it all, the air conditioning at Rytmikorjaamo, which even Ville Valo poked fun at a while ago, was again virtually nonexistent, and stepping into the crowd was like entering a badly heated sauna – what a way to get people to buy more drinks…
I had assumed the biggest CMX craze would be limited to the big university cities, but the atmosphere at the band’s 33th anniversary evening in Seinäjoki was superb and showed me that even in Ostrobothnia there are passionate listeners, even though the vibe was not as ecstatic as last year at the special “Talvikuningas” (2007) show. Despite the band’s long age, you can’t sense any sign of weariness or contrived toil in CMX‘s performances, probably thanks to the band’s relaxed touring schedule and the changing tour themes and sets. The band’s playing was tight, but not workmanlike, and even though the same setlist had been played at other shows, the performance didn’t feel scripted or stiff. I would’ve gladly heard more new material than just three picks (which worked nicely live), but on the other hand, this gives a good reason to see the band in the future as well – perhaps “Verenpuna” and “Alkemisti” will be premiered on the third rarity tour?
Setlist
1. Elementa
2. Linnunhammas
3. Isohaara
4. Laavaa
5. Meidän syntimme
6. Taivaan lapset
7. Siivekäs
8. Punainen komentaja
9. Konx om pax
10. Katariinanpyörä
11. Seitsentahokas
12. Katso ihmistä
13. Fysiikka ei kestä
14. Pedot
15. Puuvertaus
16. Kultanaamio
17. Puolikas hyvää
18. Kätketty kukka
19. Ainomieli
20. Götterdämmerung (encore)
21. Discoinferno (encore)
Torniolaislähtöinen CMX on edennyt urallaan jo 16. albumiinsa. Helmikuun alussa ilmestyneen Alkuteoksen myötä bändi lähti Kolmen vuosikymmenen lauluja -otsikon alla kulkevalle kiertueelle, jonka kahdella ensimmäisellä keikalla se esitti myös elektroCMX-nimellä syntikkaversioita kappaleistaan kuten viime vuonna Helsingin Juhlaviikoilla. Musicalypse päätyi raportoimaan karvalakkimallisesta esityksestä Seinäjoen Rytmikorjaamolla 30. maaliskuuta, mutta päivämäärä osoittautui myöhemmin omalla tavallaan merkittäväksi.
Alkuteos on aiempaa isompaa roolia ottaneine syntikoineen piristävä tapaus CMX:n tuotannossa, vaikkei albumi ole pyörinyt soittimessani järin pitkään vielä. Bändi ei tehnyt totaalista irtiottoa rockista kuten raportissani Juhlaviikoilta ehdotin, mutta elektronisen setin vaikutus kuuluu kuitenkin musiikissa. Toki bändin levyillä on aiemminkin kuultu kosketinsoittimia, mutta uutukaisella niistä välittyy jopa hieman 80-lukulaisia sävyjä, joita ei aiemmin ole CMX:n musiikissa vahvasti kuulunut. Levy on kokonaisuutena progeileva, mutta silti kivuttomasti aukeava, ja niinpä odotin mielenkiinnolla materiaalin kuulemista livenä.
Keikka alkoi elektronisella introlla, jonka jälkeen päästiin luonnollisesti tuoreen levyn “Elementa”-avausbiisin pariin. Bändi oli alusta lähtien hyvässä iskussa, mutta yleisö vaikutti melko jähmeältä – liekö syynä ollut uusi ja outo kappale, lämmittelybändin puute vai yli kaksi tuntia ovien avautumisesta kestänyt odotus? Tunnelma muuttui kuitenkin silmänräpäyksessä “Linnunhampaan” pärähtäessä soimaan, sillä väki heräsi horroksesta ja yleisössä alkoi näkyä liikettä. Esitys osoitti myös, kuinka hyvin kehnosoundisen Rautakanteleen (1995) materiaali pääsee oikeuksiinsa livenä – onkin huutava vääryys, ettei kyseistä levyä ole miksattu uusiksi Auringon (1992) ja Auran (1994) tapaan.
A.W. Yrjänä tervehti yleisöä hämmästellen, miten paikalla oli “väkeä kuin pipoa” sekä huomautti kyseessä olevan CMX:n 33-vuotispäivä, sillä bändi perustettiin vuonna 1985 pitkänäperjantaina. Juhlallinen päivämäärä oli siis oivallinen kiertueen teeman kannalta, sillä etukäteen oli luvattu, että biisejä kuultaisiin jokaiselta pitkäsoitolta. Näin ei kuitenkaan ihan tapahtunut, sillä Iäti (2010) oli kokonaan paitsiossa, mutta tästä huolimatta CMX:n setti oli hyvä läpileikkaus sen koko tuotannosta. Upeasti soinut “Taivaan lapset” oli oiva valinta soitettavaksi Pohjanmaalla tekstinsä vuoksi (“lakeudella lieto tuuli”), kun taas “Meidän syntimme” edusti Yrjänän mukaan “pääsiäismusaa” ja toikin mukanaan omanlaistaan maagisen harrasta tunnelmaa.”Kultanaamion” ja “Ainomielen” kaltaiset hitit innostivat yhteislauluun, mutta mukaan mahtui myös ei-niin-ilmeisiä ralleja kuten “Isohaara” ja “Fysiikka ei kestä”, joten mistään yllätyksettömästä hittikimarasta ei ollut kyse.
“Siivekkään” ja “Puuvertauksen” seesteisyydelle toi vastapainoa “Punaisen komentajan” ja “Petojen” vyörytys, ja tarjottiinpa hardcore-harrastajillekin herkkua “Götterdämmerungin” muodossa. CMX:n varhaistuotantoon vihkiytymättömän näkökulmasta yllättäviä kohokohtia olivat “Katariinanpyörän” hidas versio ja “Kätketty kukka”, jonka sooloon Janne Halmkrona ujutti pätkän aikanaan samana vuonna julkaistua Nirvanan “Smells Like Teen Spiritiä”. Jälkimmäisestä Yrjänä mainitsi mielenkiintoisena faktana sen, että kappaleen ensiesitys tapahtui todennäköisesti Seinäjoella kesän 1991 Provinssirockissa. “Discoinfernon” jytinä toi lopulta keikan arvoiseensa päätökseen, ja Rytmikorjaamolta sai poistua hyvin mielin.
Bändi oli hyvässä tikissä ja hoiti suvereenisti myös setin puolivälissä kuultujen “Konx om paxin” ja “Seitsentahokkaan” progeilut, mutta ilmassa oli silti tietynlainen vaaran ja spontaaniuden tunne, kuten Yrjänän hieman haparoiva tulkinta “Laavaa”-biisissä osoitti. Halmkrona puolestaan mokaili viimevuotisessa radiohitissä “Katso ihmistä”, jonka jälkeen hän vetosikin yleisöön: “Voidaanko kollektiivisesti sopia, että tuo biisi on paska, ettei mun tarvitse opetella soittamaan sitä?” Valoshow toimi hienosti, varsinkin syntikkavoittoisen “Puolikas hyvää” -singlen aikana, ja “Discoinfernon” valot olivatkin kuin suoraan helvetillisestä diskosta. Moitteita täytyy kuitenkin antaa keikan soundeista: bassorummun jytinä oli tolkuttoman kovalla ja teki “Petojen” lopusta ja “Götterdämmerungista” melkoista puuroa. Tämän lisäksi Yrjänän ikonisesta bassoriffistä “Kultanaamiossa” ei saanut selvää, ja laulu niin ikään hautautui välillä instrumenttien alle. Kaiken kukkuraksi Rytmikorjaamon ilmanvaihto, josta Ville Valokin kuittaili taannoin, oli jälleen olematon, ja yleisön sekaan siirtyessäni tuntui kuin olisin astunut huonosti lämmitettyyn saunaan – onpahan tämäkin keino saada ihmiset ostamaan lisää juotavaa…
Olin olettanut kiihkeimmän CMX-huuman rajoittuvan isoihin yliopistokaupunkeihin, mutta bändin 33-vuotisjuhlaillan tunnelma Seinäjoella oli mainio ja osoitti minulle, että myös lakeuksilta löytyy bändin intohimoisia kuulijoita, vaikkei viimevuotisen Talvikuningas-erikoisvedon kaltaiseen hurmokseen ihan päästykään. CMX:n esiintymisistä ei bändin pitkästä iästä huolimatta ole aistittavissa leipääntymisen tai väkinäisen puurtamisen merkkejä, luultavasti bändin hillityn keikkatahdin sekä vaihtelevien kiertueteemojen ja -settien ansiosta. Bändin soitto oli tiukkaa, muttei insinöörimäistä, ja vaikka kiertueen settilista oli sama muillakin keikoilla, esitys ei tuntunut käsikirjoitetulta tai jäykältä. Uutta materiaalia olisin mielelläni kuullut enemmänkin kuin kolmen (hyvin livenä toimineen) poiminnan verran, mutta toisaalta tässä piilee hyvä syy käydä katsomassa bändiä jatkossakin – kenties “Verenpuna” ja “Alkemisti” saavat ensisoittonsa kolmannella harvinaisuuskiertueella?
Written by Wille Karttunen
Musicalypse, 2018
OV: 2906
