The Tampere-based NEM Agency is doing fine cultural work in the domestic live music scene, since they finally got ARKONA, the Russian folk metal act, to throw a gig in Finland. The band, founded in 2002 in Moscow, split up before the release of their first album, but the vocalist and primus motor, Maša Arihipova, gathered a group of studio musicians to record the band’s first two albums, and afterwards the session musicians joined the band as permanent members. ARKONA has a reputation of being a great live act, and they’ve played pretty big stages with success in the past, so beforehand it was evident that the Finnish show was going to be intense, since it was to take place in the intimate Kuudes Linja on February 17th. Kouvola’s own KIVIMETSÄN DRUIDI was there to warm up the stage, and since they’ve been active as long as ARKONA, there was a certain Battle of the Nations –type of feel in the air. Check out the gallery here.
Scroll down to read in Finnish.
In spite of being on a Friday, the showtimes were marked surprisingly early, with KIVIMETSÄN DRUIDI starting at 19:30 and ARKONA at 22:45. I arrived at Kuudes Linja at about 19:00, right at the time the doors were supposed to open, but it took a good 20 minutes to get the coatroom line moving. Fortunately the line melted away pretty fast, but as KIVIMETSÄN DRUIDI started off their set a few minutes late, there were quite a few people who were still queuing outside, hoping to already be at the bar.
As with other Finnish folk metal acts with fantasy elements in their songs, KMD’s domestic fanbase hasn’t quite grown to the size they deserve, which is truly a shame; as always, the band played an excellent show to the somewhat small but steadily growing audience. Their latest release, last year’s “The Lost Captains” EP, was played in full and combined with nice picks from their previous efforts, and they even played the title track from their first EP, “Kristallivuoren maa.” The band was performing in a pleasant mood, getting the audience to shove their fists in the air and clap along, and the bassist, Simo Lehtonen, doing all the interim speeches, was as laid-back as ever. The mix was great for the most part, although Leeni-Maria Hovila’s classical vocals tended to get behind the rest of the band at times.
From their debut album, “Shadowheart,” the set ended with the feisty “Blacksmith” and “Jäässä varttunut,” the latter probably still being the band’s most well-known track. It’s not easy to make yourself known to the audience these days, especially when KIVIMETSÄN DRUIDI doesn’t currently have a label to back them up and promote them, but I still wish that the band could yank their success to (at least) the next level, both in Finland and central Europe – their songs are clearly good enough for the task.
Near the end of the intermission, the atmosphere was almost tangible, as the music was changed to stripped-down traditional singing and the lights were dimmed to a minimum, with the venue being full of anxious people waiting for ARKONA to take the stage. Finally the band of five climbed on stage and kicked things off with “Yav,” the colossal title track off their latest album. Every player was instantly moved into a passive role, as Arihipova took a hold of the situation with her unbelievable energy. She paced back and forth and let so many different sounds out of her vocal cords that I’m hard-pressed to think of another frontlady quite as spectacular. Of course the rest of the band performed with confidence and the band’s flutist, Vladimir Reshetnikov, was especially amazing to witness live, as in addition to his smaller fipple flute, he also played the bagpipe. The show wasn’t without minor technical difficulties, however, as Sergey Atrashkevich’s guitar amp blew something after a moment of popping sounds. The rest of the band barely noticed the situation and continued on, leaving Atrashkevich to fiddle with his gear without rush. After the amp was again up and running, he jumped in to the end of the song as nothing had happened.
The show had an amazing audience – fists were pumping in the air and the cheering was non-stop. Arihipova even got the audience to do a wall of death before ”Stenka na Stenku”; everyone who has attended a show at Kuudes Linja can probably imagine what I’m talking about if I say that it was a little pathetic. Also as a pretty rare but extremely nice move, ARKONA didn’t leave the stage before their encore, but instead played their whole set in one piece, ending the show with “Goi, Rode, Goi!”’s “Yarilo.” Having thanked the audience wholeheartedly on almost every occasion she could, Arihipova once again told the audience how great they had been, and it was pretty clear that the show had been a great experience for both the band and the audience. The set wasn’t as long as a week ago in Moscow (30 songs!), but a tad short of an hour and a half was still more than enough. The light technician had utilized the stage’s setup to its fullest, and the sound was excellent throughout: the mixer spent the most of his time in the audience, adjusting the levels with his iPad – mobile apps are clearly making their way to live shows as well.
It’s always nice to attend shows at Kuudes Linja, as the whole package works regardless of music genre, and since the show ended pretty early, it was easy to continue with the evening in the city center. Earlier, as I was queuing to the ticket booth, I felt a great deal of pity towards this clearly under-aged girl, who had arrived at the venue with her dad and had purchased a ticket beforehand, begging the doorman to let her in, which obviously the guy couldn’t do. She was hugely disappointed, but I can say that if there’s anything to be deducted from tonight’s action, I think it’s a certainty that ARKONA will return to Finland!
Written by Atte Valtonen
Musicalypse, 2017
OV: 3419
Photos by Miia Collander
Tamperelainen NEM Agency tekee tällä hetkellä hienoa kulttuurityötä kotimaisessa tapahtumaskenessä, sillä ohjelmatoimisto sai viimein venäläisen pitkän linjan folk metal –yhtye Arkonan Suomeen keikalle. Vuonna 2002 perustettu moskovalaisbändi hajosi pian perustamisensa jälkeen, mutta vokalisti ja primus motor Maša Arihipova herätti yhtyeen uudelleen henkiin studiomuusikoiden voimin, ja pian sessiojäsenet liittyivätkin bändiin vakituisesti. Kovan livebändin maineessa oleva Arkona on ehtinyt kiertää isojakin lavoja menestyksekkäästi, joten tiedossa oli intensiivinen keikka, olihan tapahtumapaikkana intiimi Kuudes Linja. Illan avaajaksi oli valikoitunut Arkonan kanssa samanikäinen, kouvolalainen Kivimetsän Druidi, joten ilmassa oli myös selkeää Suomi-Venäjä -ottelutunnelmaa.
Vaikka kyseessä oli perjantaipäivä, illan aikataulu oli yllättävän aikainen ovien avautuessa jo seitsemältä, Kivimetsän Druidin aloittaessa puoli kahdeksalta ja Arkonan varttia vaille yhdeksän. Ehdin paikalle seitsemän pintaan, mutta ovet avautuivat lopulta vasta melkein kahtakymmentä yli. Narikkajono veti onneksi mukavaa vauhtia, mutta Kivimetsän Druidin aloittaessa hieman myöhässä pihalla oli varmasti vielä suuri joukko ihmisiä, jotka olisivat mielellään olleet jo baaritiskillä notkumassa.
Kuten kotimaisilla astetta enemmän fantasiaelementteihin nojaavilla folk metal –bändeillä yleensä, KMD:nkään suosio ei ole Suomessa koskaan noussut aivan sille tasolle jonka bändi ansaitsisi, mikä on todella harmi. Bändi soitti jälleen kerran takuuvarman keikan kohtuullisen harvalukuiselle, joskin jatkuvasti kasvavalle yleisölle. Monen vuoden levytystauon katkaissut, mainio The Lost Captains –EP soitettiin kokonaan, minkä lisäksi setissä oli hyviä valintoja uran varhaisemmilta vaiheilta, ja käytiinpä sitä ensimmäisellä Kristallivuoren maa –EP:lläkin asti. Bändi esiintyi hyväntuulisesti ja sai yleisön osallistumaan nyrkkien heiluttamiseen ja taputtamiseen mukavasti, ja välispiikit hoitanut basisti Simo Lehtonen oli jälleen leppoisa itsensä. Miksaus oli suurimmaksi osaksi hyvin kohdallaan, joskin Leeni-Maria Hovilan klassinen laulu jäi paikoitellen muun bändin jalkoihin.
Setti päättyi ärhäkästi debyyttilevy Shadowheartin ”Blacksmithiin” sekä musiikkivideobiisi ”Jäässä varttuneeseen”, joka lienee edelleen Kivimetsän Druidin tunnetuin kappale. Nykyaikana edukseen erottuminen on jatkuvasti vaikeampaa, varsinkin kun bändin takana ei ole tällä hetkellä levy-yhtiötä hoitamassa promootiota, mutta toivoisin bändille silti ainakin kertaluokkaa suurempaa sukseeta niin kotimaassa kuin Keski-Euroopassakin – ei tällä kappalemateriaalilla ainakaan hävitä voi.
Arkonaa edeltäneen roudaustauon lopussa tunnelma oli miltei käsinkosketeltava, kun perinteisempi väliaikamusiikki vaihdettiin riisuttuun perinnelauluun ja valot himmennettiin minimiin lähes täyden salin odottaessa kiivaasti bändiä lavalle. Lopulta viisihenkinen Arkona kipusi lavalle ja keikka käynnistyi uusimman Yav-levyn kolossaalisen pituisella nimikappaleella. Bändin soittajisto jäi välittömästi statistien rooliin, sillä laulaja Arihipova otti tilan haltuun uskomattomalla energiallaan. Hän sinkoili pitkin poikin lavaa ja päästi kurkustaan niin montaa erityylistä ääntä, ettei ihan heti tule mieleen toista yhtä vaikuttavaa keulahahmoa – mikkiständiäkin huidottiin ilmaan kuin stadionkeikalla konsanaan. Muukin bändi esiintyi vakuuttavasti, ja varsinkin huilisti Vladimir Reshetnikovin soittoa oli mahtavaa kuunnella livenä miehen soittaessa sekä pientä nokkahuilua että säkkipilliä. Teknisiltä ongelmilta ei täysin vältytty: läpi keikan alkupuolen PA:sta kuultiin paikoittaista napsumista, ja jossain vaiheessa kitaristi Sergey Atrashkevichin vahvistin mykistyi täysin. Muu bändi ei tästä ollut moksiskaan, ja menossa ollut kappale jatkui pelkällä bassolla. Atrashkevich räpläsi vahvarinsa kuntoon rauhassa ja hyppäsi kappaleen loppuun lennosta mukaan saatuaan tekniikan taas toimimaan.
Keikalla oli aivan loistava yleisö: nyrkit puivat ilmaa taukoamatta ja huutomyrsky oli jatkuvaa. Arihipova myös yllytti yleisön wall of deathiin ennen ”Stenka na Stenkua”; kutosen kokoisessa keikkapaikassa näkyä pystyi kuvailla vain sanalla sympaattinen. Arkona teki harvinaisen, mutta äärimmäisen toimivan ratkaisun jättämällä turhan lavalta poistumisen ja palaamisen pois. Bändi soitti koko settinsä yhteen menoon, lopettaen keikan Goi, Rode, Goi! -levyn ”Yariloon”. Arihipova kiitteli yleisöä lähes jokaisen kappaleen jälkeen vuolaasti, ja oli selvää, että keikka oli hieno kokemus sekä bändille että yleisölle. Viikon takaisen Moskovan keikan pituuteen (30 kappaletta!) ei tämän illan settilistassa sentään ylletty, mutta nämäkin vajaat puolitoista tuntia olivat täyttä asiaa. Valomies käytti lavan kevyttä valoarsenaalia mainiosti hyödykseen, minkä lisäksi soundit olivat kautta linjan loistavat. Miksaaja vietti suurimman osan ajasta yleisön seassa säätäen lavaääntä iPadistaan – mobiilisovellukset tekevät selkeästi tuloaan bänditekniikkaankin.
Kutosella on aina mukavaa käydä keikalla, sillä homma toimii musiikkigenrestä riippumatta, ja keikan aikainen alkamisajankohtakin mahdollisti illan jatkamisen mukavasti keskustassa. Keikalle vielä jonottaessani kävi sääliksi isänsä kanssa paikalle tullutta selkeästi alaikäistä tyttöä, jolla oli lippukin etukäteen hankittuna, mutta jota ovimies ei voinut ottaa sisään baariin. Pettymys oli selkeästi todella suuri, mutta lohdutukseksi voin sanoa: jos illan meiningistä mitään voi päätellä, Arkona palaa vielä satavarmasti Suomeen!
