The new AMORPHIS album, “Under the Red Cloud,” came out at the beginning of September and received universal acclaim over here at Musicalypse, so covering the tour in support of the album was a natural continuation. On October 22nd, 2015, the Kalevala metallers played a show with AT THE HOLLOW at Pakkahuone in Tampere.
As some of you may remember, AT THE HOLLOW is a band I was originally supposed to see with DREAM THEATER and ANATHEMA in Helsinki last August, but they got dropped from the bill when the show got moved to Kulttuuritalo. I hadn’t really listened to the band’s music before, so this gig at Pakkahuone would finally serve as my introduction to them. AT THE HOLLOW took the stage at 19:30 with no intro, cutting right to the chase. Trios aren’t commonplace in rock and metal nowadays, so I was surprised to see that the band had only three members: a singing guitarist, a contrabassist, and a percussionist with timpani, cymbals, and electronic pads. AT THE HOLLOW‘s music can’t be called metal by any real standards, as it’s closer to alternative rock. However, the last song the band played had an intense finale that got louder and faster, and it got a bigger applause than the previous ones. Perhaps even the most hardened metalheads found something enjoyable in the 45-minute set. A lot of tunes began with guitar arpeggios, which gave a slightly repetitive feel, but I found the music fascinating nonetheless. AT THE HOLLOW is a band worth checking out if you’re into atmospheric and dramatic rock.
AMORPHIS started at 20:45 with the opening title-track of “Under the Red Cloud.” As expected, the acoustic intro was taped and the band started playing when the drums kicked in. It was a pleasure to see guitarist Esa Holopainen and keyboardist Santeri Kallio rip it up in the solo section! The radio single “Sacrifice” was obviously familiar to the people and had them clapping their hands, but it was “Bad Blood” that finally set the audience on fire. This killer song included some cool vocal interplay between Tomi Joutsen and bassist Niclas Etelävuori on the verses, and the riffs were perfect for headbanging – a guaranteed future fan favorite! Out of the new songs, “Enemy at the Gates” is more atmospheric and progressive, and hence not an obvious live track, but it worked alright. The up-tempo “The Four Wise Ones,” on the other hand – featuring impressive screams by Joutsen and backing growls by both Etelävuori and guitarist Tomi Koivusaari – sounded like it was made for live play. This was also the first time that I remember hearing AMORPHIS use backing tracks; Aleah Stanbridge wasn’t present, so her vocals in the bridge were piped in.
The selections from the previous albums were typical standards, but I was pleased by the inclusion of “On Rich and Poor,” which I’d last heard at Provinssi in 2012. Like most AMORPHIS singles, “The Wanderer” isn’t an exciting album track, but the sing-along in the chorus elevated it to another level. There were also some little changes in a few songs: on “Drowned Maid,” Joutsen received some growling help from Koivusaari, who was the band’s original vocalist, and “My Kantele” was extended to include a crowd participation moment and was played without the outro of the acoustic version, which has been part of the live song for many years. Joutsen introduced “Hopeless Days” as an attempt to “convince everyone of the genius of “Circle” (2013),” and it visibly succeeded in that, while “House of Sleep” once again gave everyone a chance to sing along before the band retreated to the backstage.
Upon leaving for the venue earlier in the evening, I’d seen a kebab burger ad at a bus stop. I’d had no time to eat, but AMORPHIS offered the ideal dose of kebab at the show when the oriental shades of “Death of a King” kicked off the encore. It was a bummer that Holopainen didn’t have a sitar with him like on “The Beginning of Times” tour 4 years ago, but the main melody sounded good enough on guitar. At the end of the tune, Joutsen made the audience chant the song title, which was a clear sign that it will be a setlist staple in the future. The show ended with “Silver Bride” and “The Smoke,” the latter of which is the most unnecessarily overplayed AMORPHIS live song and wasn’t a very good closer in my opinion.
AMORPHIS has delivered every time I’ve seen them, but it feels like Tomi Joutsen – who has gotten rid of his trademark dreadlocks since the “Circle” tour – has become an even more confident performer than before. High notes have sometimes caused a little bit of trouble for him in the past, but this time he nailed them gloriously. Joutsen’s banter was also more laid-back than before – he even promised that the band would rehearse a song by the Finnish rock band POPEDA in the future, having received so many requests for their songs. Apart from Esa Holopainen flubbing a few leads and the snare being nearly inaudible before “Sky Is Mine,” the playing and the sound were virtually flawless. Even the safe setlist didn’t bother me, because little extra things like Santeri Kallio’s Moog, Jan Rechberger’s gong, and Tomi Koivusaari’s vocal contributions made the show different enough from the previous tours. I missed the “Tales from the Thousand Lakes” anniversary performances, so it would’ve been nice to hear “Forgotten Sunrise,” but AMORPHIS tours Finland every year and usually introduces rarities into the set when some time has passed since the release of the latest album, so all hope isn’t lost. Until next time, I think I’ll have to satisfy my hunger for kebab in some other way…
Setlist
1. Under the Red Cloud
2. Sacrifice
3. Bad Blood
4. Sky Is Mine
5. The Wanderer
6. On Rich and Poor
7. Drowned Maid
8. Enemy at the Gates
9. The Four Wise Ones
10. Silent Waters
11. My Kantele
12. Hopeless Days
13. House of Sleep
14. Death of a King (encore)
15. Silver Bride (encore)
16. The Smoke (encore)
Amorphiksen uusi levy “Under the Red Cloud“ julkaistiin syyskuun alussa ja sai positiivisen vastaanoton Musicalypsessa, joten albumin kiertueesta raportoiminen oli luonnollista jatkumoa. 22. lokakuuta Kalevala-metallistit soittivat Tampereen Pakkahuoneella At the Hollow’n kanssa.
Minun oli tarkoitus nähdä At the Hollow jo elokuussa Helsingissä Dream Theaterin ja Anatheman kanssa, mutta bändi tiputettiin ohjelmasta tapahtuman siirtyessä Kulttuuritalolle. En ollut juurikaan kuullut yhtyeen musiikkia aiemmin, joten tämä Pakkahuoneen-keikka toimi varsinaisena ensiesittelynä minulle. At the Hollow nousi lavalle 19:30 ilman introa ja meni suoraan asiaan. Triot eivät ole arkipäivää rockissa ja metallissa nykyään, joten olin yllättynyt huomatessani bändin olevan kolmihenkinen: kokoonpanoon kuului laulava kitaristi, kontrabasisti ja patarumpuja, symbaaleja ja rumpupadeja soittanut perkussionisti. At the Hollow’n musiikkia ei missään nimessä voi sanoa metalliksi, sillä se on lähempänä vaihtoehtorockia. Viimeisessä kappaleessa oli kuitenkin intensiivinen lopetus, joka kasvoi ja nopeutui, ja se sai äänekkäimmät aplodit, joten ehkä paatuneimmat hevaritkin löysivät jotain tykättävää yhtyeen 45-minuuttisesta setistä. Monet biisit alkoivat arpeggioilla, mikä sai ne kuulostamaan hieman samankaltaisilta keskenään, mutta musiikki oli silti kiehtovaa. At the Hollow on tutustumisen arvoinen bändi, jos tunnelmallinen ja dramaattinen rock puhuttelee.
Amorphis aloitti 20:45 Under the Red Cloudin avaavalla nimikappaleella. Akustinen intro tuli odotetusti nauhalta ja bändi aloitti soiton rumpujen tullessa mukaan. Oli ilo seurata kitaristi Esa Holopaisen ja kosketinsoittaja Santeri Kallion revittelyä soolojen aikana! Radiosinkku ”Sacrifice” oli tietysti tuttu yleisölle ja sai ihmiset taputtamaan käsiään, mutta vasta ”Bad Blood” sai yleisön liekkeihin. Tomi Joutsenen ja basisti Niclas Etelävuoren välillä oli hienoa vuorovaikutusta säkeistöissä ja tapporallin riffit olivat täydellisiä pään heiluttamista varten – takuuvarmasti tuleva suosikki fanien keskuudessa! Uusista kappaleista ”Enemy at the Gates” on tunnelmallisempi ja progempi, eikä siis ilmiselvä livebiisi, mutta se toimi kelvollisesti. Sen sijaan rivakka ”The Four Wise Ones”, jossa kuultiin Joutsenen vaikuttavaa kärinää ja sekä Etelävuoren että kitaristi Tomi Koivusaaren taustaörinää, kuulosti siltä kuin se olisi tehty livenä soitettavaksi. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun muistan kuulleeni taustanauhoja Amorphiksen keikalla – Aleah Stanbridge ei ollut paikalla, joten hänen laulunsa väliosassa tuli levyltä.
Edellisiltä albumeilta kuullut palat olivat tyypillisiä valintoja, mutta itseäni miellytti ”On Rich and Poor”, jonka olin viimeksi kuullut Provinssirockissa 2012. Useimpien Amorphis-sinkkujen tapaan ”The Wanderer” ei ole mielenkiintoinen albumiraita, mutta kertosäkeen yhteislaulu nosti sen toiselle tasolle. Muutamassa kappaleessa oli myös pieniä muutoksia: ”Drowned Maidissa” Joutsen sai murina-apua alkuperäislaulaja Koivusaarelta ja ”My Kantele” -biisiin oli lisätty yleisönhuudatuskohta. Kappale soitettiin myös ilman akustisen version outroa, joka on ollut osana sitä keikoilla jo vuosien ajan. Joutsen esitteli ”Hopeless Daysin” yrityksenä ”vakuuttaa kaikki Circlen (2013) neroudesta”, missä se onnistuikin, kun taas ”House of Sleep” antoi jälleen kerran kaikille mahdollisuuden laulaa mukana ennen kuin yhtye vetäytyi backstagelle.
Lähtiessäni kohti keikkapaikkaa aiemmin illalla olin nähnyt kebabpurilaisen mainoksen bussipysäkillä. Ei ollut aikaa poiketa syömään, mutta Amorphis tarjosi oivallisen kebabannoksen keikalla ”Death of a Kingin” itämaisten sävyjen polkaistessa encoren käyntiin. Valitettavasti Holopaisella ei ollut mukanaan sitaria neljän vuoden takaisen The Beginning of Times -kiertueen tapaan, mutta melodia kuulosti hyvältä kitarallakin soitettuna. Kappaleen lopussa Joutsen laittoi yleisön huutamaan kappaleen nimeä, mikä oli selkeä merkki siitä, että käsillä oli tuleva keikkojen vakiobiisi. Esitys päättyi ”Silver Brideen” ja ”The Smokeen”, joista jälkimmäinen on mielestäni Amorphiksen ylisoitetuin livebiisi, eikä toiminut mielestäni hääppöisesti lopetuksena.
Amorphis on ollut hyvässä iskussa jokaisella näkemälläni keikalla, mutta tuntuu kuin tavaramerkkirastoistaan sitten Circle-kiertueen luopuneesta Tomi Joutsenesta olisi kuoriutunut entistäkin varmempi esiintyjä. Korkeat nuotit ovat joskus aiemmin tuottaneet hieman vaikeuksia, mutta tällä kertaa hän suoriutui niistä kunnialla. Joutsenen spiikit vaikuttivat myös aiempaa rennommilta – mies jopa lupasi, että bändi treenaa jonkin Popedan biisin tulevaisuudessa, saatuaan lukuisia pyyntöjä soittaa kyseisen yhtyeen kappaleita. Jos ei lasketa Esa Holopaisen muutamia mokia ja virvelin kuulumattomuutta ennen ”Sky Is Minea”, soitto ja soundit olivat käytännössä virheettömiä. Turvallinen settikään ei haitannut, sillä pikkuiset lisät kuten Santeri Kallion Moog, Jan Rechbergerin gongi ja Tomi Koivusaaren lauluun osallistuminen tekivät show’sta riittävän erilaisen edellisiin kiertueisiin verrattuna. Missasin Tales from the Thousand Lakes -juhlakeikat, joten olisi ollut mukavaa kuulla ”Forgotten Sunrise”, mutta Amorphis kiertää Suomea joka vuosi ja lisää harvinaisuuksia settiin, kun viimeisimmän albumin julkaisusta on kulunut hieman aikaa, joten toivo ei ole mennyttä. Seuraavaa kertaa odotellessa pitänee tyydyttää kebabinnälkää jollain muulla tavalla…
Written by Wille Karttunen
Musicalypse, 2015
OV: 7346
Recent posts
[recent_post_carousel design=”design-1″]
