Blackgaze pioneers ALCEST released their 6th full-length record, “Spiritual Instinct,” last fall, and the tour for the album – with support acts KÆLAN MIKLA and BIRDS IN ROW – began in full force in early 2020. The sole Finnish date of the trek took place at Tavastia, Helsinki, on February 18th, 2020, and Musicalypse was there to see the sold-out show. Check out the full gallery here.
Scroll down to read in Finnish.
Last time I saw ALCEST in 2017, they were supporting ANATHEMA, and as much as I appreciate both bands, that night France beat Britain 1-0, as Neige (vocals and guitars) and co. played a wonderful set, while the Liverpudlians were not in their best form. It had also been 5 years since the last headlining set I saw from ALCEST, and “Spiritual Instinct” wasn’t too far from my top 3 albums from 2019, so I had plenty of reasons to be happy to see them again. However, before getting to enjoy the main course, there were two support bands in store.
The Icelandic synth-punk trio KÆLAN MIKLA had the honor of opening the show, but it got off to a shaky start with some technical difficulties. Once the band finally got going, the music turned out to be an interesting combination of moody synths, electronic beats, live bass, and vocals that ranged from whispers all the way to chilling screeches. While the material was more on the artsy than accessible side, and one song even included some out-of-tune-sounding keyboard notes, the rhythms were very danceable, and you could actually see a few people doing so; perhaps some of the audience were fans already. Some of the post-punk-style beats in the songs reminded me of THE CURE, which was no surprise, as a few years ago Robert Smith invited the trio (as well as ALCEST) to play Meltdown Festival, which was curated by him.
Unfortunately the promising set came to a sudden standstill when technology failed the band once more in the middle of the set, as the bass stopped working. Vocalist Laufey Soffia asked the audience to “give us a few minutes and get to know the person next to you,” which resulted in an awkward moment of waiting, as Finnish people generally aren’t overly sociable. While I didn’t expect stand-up comedy or a “We Will Rock You” sing-along, perhaps at least introducing the members could’ve made the wait feel a little less long. KÆLAN MIKLA did complete their set successfully, but since their music was so heavy on atmosphere, it was hard to regain momentum after the disruption.
Up next was BIRDS IN ROW, ALCEST‘s countrymen from France, but the trio’s post-hardcore sound couldn’t have been much further from the headliner’s dreamy atmospheres. I’m not really a fan of punk, let alone hardcore, so to me the majority of the 40-minute set was one big blur, although the band would occasionally grant a respite by slowing down for a quiet section. To the band’s credit, they had a massive amount of energy on stage, and the bassist (the band members are anonymous) in particular was thrashing all around. The guitarist/vocalist also talked about topics such as self-acceptance and unity between people while introducing the songs, although these messages didn’t totally come through in the aggressive music. While BIRDS IN ROW certainly made the night more musically diverse, they were just not my cup of tea.
At last it was time for ALCEST, and the band started expectedly with the opener off “Spiritual Instinct,” “Les jardins de minuit.” What was unexpected was that the song was played in a lower key than on the album, which caught me off guard at first. Nevertheless, the band’s playing was on point right from the first note and by now the crowd at the packed Tavastia didn’t need any more warming up. Just like on the album, the second tune was “Protection,” ALCEST‘s heaviest songs – offered a great opportunity for headbanging.
After a few heavier numbers, things calmed down with the evergreen “Autre temps,” which was then followed by a deep cut in the form of “Écailles de lune, Pt. 2.” This epic (well, half of it) with its dynamic mood shifts ended up being my favorite song of the whole night, and judging by the crowd’s reaction, I wasn’t alone. ALCEST then served more gems from the new album with “Sapphire” and the hypnotic “Le miroir” before “Kodama” – which was dedicated to the support bands – brought the main set to a strong finish. The crowd at Tavastia wasn’t ready to let the blackgazers go yet though, so the foursome returned for a rousing rendition of “Là où naissent les couleurs nouvelles” that had people pumping their fists in the air and finally sent everyone back home with “Délivrance,” which has proved itself to be a good closer over the years, even though it’s not a personal favorite of mine.
Although Neige is undoubtedly the heart and soul of ALCEST, the live experience wouldn’t have been complete without the other musicians completing the jigsaw puzzle: Winterhalter showed a lot of energy, headbanging while pounding the drums, live bassist Indria – who has cut his hair since I last saw the band live – took good care of the low end, and besides his main instrument, live guitarist Zero did a great job on backing vocals, trading verses with Neige on “Protection” and filling in on clean lead vocals when they overlapped with Neige‘s screaming. I also have to tip my hat to the person in charge of the sound department, as the mixing was crystal clear and the band managed to sound exactly like on their studio recordings. In the case of many other bands, this could be a minus and come across as boring and sterile, but I like the way ALCEST‘s music manages to transport you into another world on stage too, even without the help of big visual effects.
While ALCEST‘s set had a fairly balanced selection of songs, I was once again left longing for a track from my favorite album, “Souvenirs d’un autre monde” (2007). The omission of “L’île des morts“ from the new album was a bummer as well, since it was one of my top songs from last year – perhaps they’re waiting to premiere it with guest vocalist Kathrine Shepard of SYLVAINE? The tour package was also a mixed bag to me, but I applaud ALCEST for not picking predictable tour companions, and the fact that the audience was so receptive to both KÆLAN MIKLA and BIRDS IN ROW is a testament to how open-minded fans are. Anyway, despite all my nitpicking, getting to see ALCEST live was once again a pleasant experience. After hearing Neige compliment and thank the audience with F-bombs (which I can’t remember hearing from him before) and say that the band’s crowds get bigger every time they play in Finland, I don’t think we’ll have to wait another 6 years for ALCEST‘s next headlining show in our country.
Setlist
1. Les jardins de minuit
2. Protection
3. Oiseaux de proie
4. Autre temps
5. Écailles de lune, Pt. 2
6. Sapphire
7. Le miroir
8. Kodama
Encore:
9. Là où naissent les couleurs nouvelles
10. Délivrance
Blackgazen edelläkävijä Alcest julkaisi kuudennen täyspitkänsä, Spiritual Instinctin, viime syksynä, ja albumin kiertue – lämppäreinä toimineiden Kælan Miklan ja Birds in Row’n kera – alkoi kunnolla vuoden 2020 alussa. Kierroksen ainoa Suomen-keikka oli Helsingin Tavastialla 28. helmikuuta 2020, ja Musicalypse oli paikalla seuraamassa loppuunmyytyä vetoa.
Viimeksi kun näin Alcestin vuonna 2017, se toimitti Anatheman lämmittelijän virkaa, ja vaikka arvostankin molempia bändejä kovasti, tuona iltana Ranska päihitti Britannian 1-0, sillä Neige (laulu ja kitara) ja kumppanit soittivat mainion setin, kun taas liverpoolilaiset eivät olleet kaikkein parhaassa terässä. Oli myös kulunut viisi vuotta edellisestä kerrasta, kun olin nähnyt Alcestin pääesiintyjänä, eikä Spiritual Instinct jäänyt kauas kärkikolmikostani vuoden 2019 levyrintamalla, joten minulla oli runsaasti syitä olla iloinen nähdessäni bändin jälleen livenä. Ennen pääateriaa oli kuitenkin luvassa kaksi lämppäriä.
Islantilainen synapunktrio Kælan Mikla sai kunnian toimia pelinavaajana, mutta keikka alkoi kankeasti pienten teknisten vaikeuksien vuoksi. Kun esitys lähti vihdoin kunnolla käyntiin, bändin musiikki osoittautui mielenkiintoiseksi yhdistelmäksi tummia syntikoita, elektronisia biittejä, livebassoa ja laulua, joka vaihteli kuiskailusta aina hyytävään huutoon saakka. Vaikka materiaali oli lähempänä taiteellista kuin helposti lähestyttävää ja yhdessä biisissä kuultiin jopa epävireisen kuuloisia kosketinnuotteja, rytmit olivat tanssittavia ja muutamat yleisössä tanssahtelivatkin musiikin tahtiin, joten kenties paikalla oli bändin omiakin faneja. Joidenkin kappaleiden post-punkmaiset biitit toivat mieleen The Curen, mikä ei ollut yllätys – olihan Robert Smith pari vuotta aiemmin kutsunut kolmikon (kuten myös Alcestin) esiintymään Meltdown Festivalilla, jonka esiintyjälistasta hän oli päättämässä.
Valitettavasti lupaava setti katkesi kuin kanan lento teknologian käännyttyä jälleen bändiä vastaan setin puolivälissä, sillä basso lakkasi kuulumasta. “Give us a few minutes and get to know the person next to you,” laulaja Laufey Soffia vetosi yleisöön, mikä johti vaivaannuttavaan odotteluun, sillä suomalaiset eivät tunnetusti ole yltiösosiaalisia. Vaikken odottanutkaan stand up -komediaa tai “We Will Rock You” -yhteislaulutuokiota, ehkä ainakin bändin jäsenten esittely olisi tehnyt odotuksesta vähemmän pitkän tuntuisen. Kælan Mikla veti settinsä kunnialla loppuun, mutta koska sen musiikki oli niin tunnelmapainotteista, häiriön jälkeen oli vaikea päästä takaisin sitä edeltäneeseen tilaan.
Seuraavana vuorossa oli Birds in Row, Alcestin maanmiehet Ranskasta, mutta bändin post-hardcore ei olisi voinut olla kovin paljon kauempana pääesiintyjän unenomaisesta tunnelmoinnista. En ole varsinaisesti punkin – saati hardcoren – ystävä, joten suurin osa 40-minuuttisesta setistä oli yhtä sumua minulle, vaikka bändi tarjoilikin aina välillä hengähdystauon löysätessään tahtia rauhallista osiota varten. Bändin kunniaksi mainittakoon, että se esiintyi erittäin energisesti, ja etenkin basisti (bändin jäsenet ovat nimettömiä) riehui villisti ympäriinsä. Lisäksi bändin kitaristi-laulaja puhui itsehyväksynnän sekä ihmisten välisen yhtenäisyyden kaltaisista aiheista biisejä esitellessään, vaikka nämä sanomat eivät täysin välittyneet näin aggressiivisen musiikin kautta. Vaikka Birds in Row tekikin illasta musiikillisesti monimuotoisemman, sen musiikki ei uponnut minulle.
Lopulta oli Alcestin vuoro, ja bändi aloitti odotetusti Spiritual Instinctin avausraidalla “Les jardins de minuit.” Odottamatonta taas oli se, että kappale soitettiin alemmassa sävellajissa kuin levyllä, mikä hämmensi korviani aluksi. Bändin soitto oli kuitenkin tikissä jo ensimmäisestä nuotista lähtien, eikä loppuunmyydyn Tavastian yleisökään kaivannut lämmittelyä enää tässä vaiheessa iltaa. Kuten albumilla, toisena kappaleena kuultiin “Protection”, joka yhtenä Alcestin raskaimmista biiseistä tarjosi oivan mahdollisuuden tukan heiluttelulle.
Parin raskaamman rallin jälkeen oli aika rauhoittua ikivihreän “Autre tempsin” merkeissä, mitä seurasi harvemmin kuultuna helmenä “Écailles de lune, Pt. 2.” Tämä eepos (tai no, puolikas sellainen) dynamiikkavaihteluineen oli illan suosikkikappaleeni, ja yleisön reaktiosta päätellen en ollut yksin tämän suhteen. Alcest tarjoili pari jalokiveä lisää uudelta levyltä “Sapphiren” ja hypnoottisen “Le miroirin” muodossa, ennen kuin lämppäreille omistettu “Kodama” toi pääsetin arvoiseensa päätökseen. Tavastia ei ollut kuitenkaan valmis päästämään mustaantuijottajia menemään vielä, joten nelikko palasi lavalle esittämään sykähdyttävän “Là où naissent les couleurs nouvelles” -vedon, joka sai ihmiset puimaan nyrkkejään ilmassa, ja viimein lähetti kaikki kuulijat kotiin “Délivrancella,” joka on osoittautunut toimivaksi lopetusbiisiksi vuosien mittaan, vaikka se ei olekaan henkilökohtaisia suosikkejani.
Vaikka Neige on epäilemättä Alcestin sydän ja sielu, keikkakokemus ei olisi ollut täydellinen ilman palapelin täydentävinä osina toimivia muusikoita: Winterhalter rummutti energisesti ja jopa moshasi välillä soittaessaan, keikkabasisti Indria – joka oli leikannut tukkansa sitten viime näkemän – piti hyvää huolta alataajuuksista, ja pääinstrumenttinsa ohella kiertuekitaristi Zero hoiti taustalaulut hienosti, vuorotellen Neigen kanssa “Protectionin” säkeistöissä ja huolehtien puhtaista liidiosuuksista niiden osuessa päällekkäin Neigen huudon kanssa. On pakko nostaa hattua myös äänihenkilölle, sillä miksaus oli kristallinkirkas ja bändi onnistui kuulostamaan juuri samanlaiselta kuin studiolevytyksillään. Monien muiden bändien kohdalla tämä voisi olla negatiivinen asia ja antaa steriilin ja tylsän vaikutelman, mutta pidän siitä miten Alcestin musiikki tempaa mukaansa toiseen maailman myös lavalla, ilman mitään isoja visuaalisia tehokeinoja.
Alcestin biisivalikoima oli melko tasapainoinen, mutta jäin jälleen kaipaamaan kappaletta lempialbumiltani Souvenirs d’un autre monde (2007). Lisäksi tuoreen levyn “L’île des mortsin” puuttuminen harmitti hieman, sillä se oli yksi viime vuoden lempibiiseistäni – kenties bändi odottaa mahdollisuutta debytoida se vierailevana laulajana toimivan Kathrine Shepardin (Sylvaine) kanssa? Kiertuepaketti oli myös makuuni hieman sekalainen, mutta arvostan sitä ettei Alcest valinnut kaikkein ilmeisimpiä kiertuekumppaneita, ja se miten vastaanottavaisesti yleisö suhtautui niin Kælan Miklaan kuin Birds in Row’hun, kertoo Alcest-fanien avomielisyydestä. Jos kuitenkin saivartelu jätetään sikseen, niin Alcestin näkeminen livenä oli jälleen miellyttävä kokemus. Neige kehui ja kiitti kuulijoita vuolaasti f-alkuisten sanojen (joita en muista kuulleeni hänen suustaan aiemmin) saattelemana ja totesi bändin yleisöjen kasvavan isommiksi jokaisella Suomen-vierailulla, joten en usko meidän joutuvan jälleen odottamaan Alcestin seuraavaa pääesiintyjävetoa kuuden vuoden ajan.
Written by Wille Karttunen
Musicalyse, 2020
OV: 3325
Photos by Marco Manzi
