The Swedish Viking metal messenger, THYRFING, hasn’t exactly kept a busy recording schedule in the course of their over-20-year career, seeing as they’ve only released two records in the last 10 years: “Hels Vite” (2008) and “De Ödeslösa” (2013). The band does live shows almost as sparingly, so I suspect the many friends of folkish metal turned their heads when Tampere-based Nem Agency announced THYRFING would be playing three shows in Finland at the beginning of this year. As supporting acts for this mini-tour, the agency managed to grab KALMAH (having done a ridiculously small number of shows in Finland lately) and the nicely-up-and-coming VORNA, so it would have been foolish not to take advantage of this opportunity – I’ve only seen THYRFING once, at Nummirock in 2010! Check out the full gallery here.
Scroll down to read in Finnish.
As I arrived at Nosturi about 15 minutes prior to VORNA’s showtime, there were already a number of people queuing, and once I got in, the merchandise table seemed to be nicely crowded. A decent-sized mob of attendees were already waiting for VORNA to start their show upstairs, so everything seemed to be set for a fine evening. The bar area was yet again extended all the way to the front of the stage, only leaving a small strip of space on the left side for minors. The stage curtains were pulled aside at 20:00 sharp, and VORNA begun their 45-minute warm-up show with “Itsetön” off their newer album, “Ei Valo Minua Seuraa.” This fierce song worked as an excellent introduction to the show, which was a big deal for the band according to their overly-sympathetic vocalist, Vesa Salovaara, who stated that the band had listened to KALMAH and THYRFING a lot during their teenage years.
To ease the wait for their next record, VORNA has recently released two singles, “Tie Varjoista” and “Aalloista” on Spotify, both of which were included in the set. There’s a huge amount of variety in the band’s material, especially “Aalloista,” as the song begins with some almost poppy synth, contains an almost SWALLOW THE SUN-esque slow passage in the middle, only to speed up to a blast beat only a moment later, still retaining its focus all the way through. The band tried to activate the audience by doing a collective clapping of hands in the beginning of “Yksin,” but the song starts off so slowly that half of the crowd already had lost its timing by the fourth clap. Time seemed to pass very quickly, as before their fifth song, Salovaara already thanked the audience for showing up so early and stating that the song next up, “Jälkemme,” was their last for the evening.
In the field of Finnish folk metal, VORNA has great potential. I only saw the band live for the first time last October, but their presence was convincing right off the bat, and tonight’s show wasn’t even a tad behind the last time in quality. Even if the band, save vocalist Salovaara, performs quite statically, their song material, which is of immense quality, blows you away. VORNA’s first demo was recorded in 2009, so the band already has a lot of mileage, and it’s worth noting that their line-up hasn’t changed since. They probably managed to grab a bunch of new fans, as the venue was practically full near the end of their set, and a good deal of people were moshing. All VORNA now needs is more gigs, especially abroad – all the pieces already seem to be in place. A special mention to the band’s drummer, Mikael Vanninen, for using tom decorations that look like pine trunks!
Vorna’s set
1. Itsetön
2. Tie Varjoista
3. Aalloista
4. Yksin
5. Jälkemme
I wouldn’t want to say ”and now for the main monkey business,” but I’m totally going to: as I said after last summer’s Tampere Metal Meeting, KALMAH keeps on entertaining, as the guys from Northern Finland, stubbornly having retained their musical style through the years, were a blast as always. They kicked off their set with the title track of their latest album, “Seventh Swampsong” (2013), after which vocalist Pekka Kokko got to crack a few jokes about the scarce amount of snow in Southern Finland, forcing his brother to skip the skiing trip he had planned.
Nowadays, KALMAH is starting to be unique in such a way that one – fortunately – cannot witness two identical shows from them: compared to their Metal Meeting show, half of the setlist was reworked and filled with great older songs, such as “Evil in You” from the debut, “Swamplord,” or “Hollow Heart” and “The Blind Leader” from “They Will Return.” The real surprise though was the closing track of “Swampsong,” “Moon of My Nights” – I don’t know if the track has ever been played live! Of course, the familiar KALMAH hits, such as “The Groan of Wind,” “The Black Waltz,” and the de facto setlist closer, “Hades,” were included, so nobody had to be disappointed – as for me, even if I regard “The Black Waltz” as KALMAH’s best work to date, I would love to hear other songs off the album, such as “Bitter Metallic Side” or even “Mindrust” sometime. I still cannot complain, as the setlist didn’t include a single track that could have been considered a filler.
KALMAH sped through their hour-long set with respectable intensity, of which we can primarily thank the band’s drummer, Janne Kusmin – the man is by far one of the most under-appreciated Finnish drummers. The audience laughed to Pekka Kokko’s hilarious interim speeches every time he opened his mouth, and the venue was practically full from start to finish – they even opened the upstairs balcony to ease up the strain on the bar area. If there was something to complain about, guitarist Antti Kokko’s instrument could have used higher volume, as his solos didn’t stand out as they should have. The bottom line for KALMAH is nevertheless evident: for crying out loud, do more shows!
Kalmah’s set
1. Seventh Swampsony
2. Evil in You
3. The Groan of Wind
4. Hollow Heart
5. Heroes to Us
6. The Blind Leader
7. 12 Gauge
8. For the Revolution
9. The Black Waltz
10. Moon of My Nights
11. Hades
And now, for the main monkey business for real: at 23:45, THYRFING’s intro tape began playing and the curtains were pulled aside, revealing the stage, which was decorated with large Viking-themed tapestries on each side. The show began with “Mjölner” off their 2000 album, “Urkraft,” and the band’s singer, Jens Rydén, grabbed a hold of the audience right from the start, proving himself to be a formidable performer throughout the show. After the first song, the set progressed through “Vansinnesvisor”’s “The Voyager” to the second-newest album, “Hels Vite,” as “Griftefrid” was played third. For a second I wondered where THYRFING had hidden their keyboardist, before realizing that the synths were played from a backing track. Fortunately the synth track was mixed pretty loud, since the band’s music has always utilized keyboards to a great extent. The sounds were great all-around as well – THYRFING’s own sound tech clearly had his act together!
After ”Raven Eyes,” off their eponymous debut album, THYRFING briefly returned to their past, before playing “Mot Helgrind” and “Veners Förfall” from their latest output, “De Ödeslösa.” THYRFING has always been able to produce strong material, as the newer songs don’t fall behind the older choices for a second. Next up was one of my personal favorites, as “Urkraft”’s “Sweoland Conqueror” was played – a great song full of those cheesy keyboard passages! Before a brief intermission, “Far Åt Helvete” off “Farsotstider” and “Hels Vite”’s “Från Stormens Öga” were played, during which the band’s mixer decided that all the knobs were at correct levels, cracked open a beer and started streaming the show to Facebook with his phone – I don’t recall seeing something like that before.
THYRFING retreated backstage for a quick breather during somewhat of a midtro, and as with clickbait headlines on the internet, ‘You wouldn’t believe what happened next!’ – people started wandering downstairs to the coatroom! What’s going on? There’s a bunch of songs left! The band returned to the stage and dropped a big one straight away, as they played “…Ty Mörkret Skall Falla,” the opening track off their first demo, “Hednaland,” and which I believe is their first composed song ever. Despite the declining audience, THYRFING ended the show on a high note with the three last songs, “Storms of Asgard” off “Valdr Galga,” and “Digerdöden” and “Kaos Återkomst” from “Vansinnesvisor.”
As a whole, THYRFING’s show was plain but strong. The band has always walked their own path musically and one cannot really expect anything really spectacular, nor does anyone even need to. When not counting Rydén, the band performed really discretely, especially bassist Joakim Kristensson who stared at his fretboard most of the time. The setlist, in my opinion, was exceptionally good and diverse, so I really cannot comprehend the people’s sudden urge to leave the venue – as THYRFING finished, the bar area was practically deserted, with the crowd filling only half of the space between the stage and the mixing booth. Did this many people show up only to see KALMAH’s show? Although it’s worth noting that from the beginning of KALMAH’s show, the bar area was completely packed with thirsty show-goers, and probably because a low number of pre-sale tickets being sold, there were only two guys tending the bar, which created long queues – with the show being held on a Saturday, people could have just been fed up and gone someplace else to get a drink. I enjoyed the whole evening through, and since the tickets were priced at only 18€, one really cannot complain!
Thyrfing’s set
1. Mjölner
2. The Voyager
3. Griftefrid
4. Raven Eyes
5. Mot Helgrind
6. Veners Förfall
7. Sweoland Conqueror
8. Far Åt Helvete
9. Från Stormens Öga
10. …Ty Mörkret Skall Falla (encore)
11. Storms of Asgard (encore)
12. Digerdöden (encore)
13. Kaos Återkomst (encore)
Ruotsalainen viikinkimetallin airut, Thyrfing, ei ole päälle kaksikymmentä vuotta pitkällä urallaan pitänyt varsinaisesti kiirettä levytystahtinsa kanssa, sillä viimeisen kymmenen vuoden aikana yhtye on julkaissut ainoastaan kaksi levyä, Hels Viten (2008) sekä De Ödeslösan, josta siitäkin on jo lähemmäs neljä vuotta. Keikkarintamallakin bändiä tapaa tätä nykyä harvoin, joten voisin kuvitella useammankin folkahtavamman metallin ystävän pään kääntyneen, kun tamperelainen Nem Agency julkaisi viime vuoden loppupuolella Thyrfingin tekevän peräti kolme Suomen-keikkaa vuoden alussa. Kun mukaan tälle minirundille vielä saatiin kotimaassaan hävyttömän harvoin keikkaileva Kalmah sekä kovaa nousua viime aikoina tehnyt Vorna, olisi ollut typerää jättää tilaisuutta käyttämättä – allekirjoittaneen ja Thyrfingin toistaiseksi ainoa tapaaminen oli vuonna 2010 Nummirockissa!
Noin varttia ennen Vornan showtimea Nosturille saapuessani ovella oli jo pienimuotoista jonoa havaittavissa, ja tutussa paikassaan aulan perällä olevalla merkkaritiskillä kävi kova kuhina. Yläkerrassakin oli jo hyvänkokoinen yleisö odottamassa illan ensimmäistä esiintyjää, joten puitteet hyvälle iltamalle vaikuttivat olevan kunnossa. Nosturin viime aikoina harrastama anniskelualueen laajentaminen lähemmäs lavan edustaa oli tänäkin iltana homman nimenä alaikäisten joutuessa tyytymään kapeaan kaistaleeseen lavan vasemmassa laidassa. Lavan verhot vedettiin syrjään tasan puoli yhdeksältä, ja Vorna pääsi aloittamaan kolmivarttisen lämmittelyslottinsa uudemman Ei valo minua seuraa -levynsä kappaleella ”Itsetön”. Räväkästi liikkelle lähtevä ralli toimi mainiona johdantona keikalle, joka bändin yltiösympaattisen vokalistin Vesa Salovaaran mukaan oli heille todella iso juttu – ovathan sekä Kalmah että Thyrfing kuulemma olleet kovassa kulutuksessa jäsenistön teiniaikoina.
Uutta levyä odotellessa Vorna on hiljattain julkaissut parikin yksittäistä kappaletta Spotifyssä, ja niin ”Tie varjoista” kuin ”Aalloista” kuultiinkin setissä. Bändin materiaalissa on huimasti vaihtelua – esimerkiksi ”Aalloista” lähtee liikkeelle miltei poppimaisella synakuviolla, hidastelee keskivaiheilla jopa Swallow the Sun-tyyppisesti ja kiihtyy vain hetkeä myöhemmin tiukkaan blastbeat-poljentoon, mutta punainen lanka säilyy silti alusta loppuun. Yleisöä aktivoitiin yhteistaputuksella ”Yksin”-kappaleessa, jonka alku oli niin hidas, että neljännellä taputuksella puolet jengistä oli jo kaukana edellä. Aika kului kuin siivillä, sillä viidennen kappaleen spiikissä Salovaara kiitteli jo yleisöä paikalle tulosta ja kertoi seuraavana vuorossa olevan ”Jälkemme”-biisin olevan illan viimeinen.
Vorna on todella lupaava uudempi tekijä kotimaisen folkmetallin kentällä. Näin bändin ensimmäistä kertaa livenä vasta viime lokakuussa, mutta meininki vakuutti saman tien, eikä tänä iltana todellakaan jääty edelliskerrasta jälkeen. Olkoonkin, että bändi esiintyi vokalisti Salovaaraa lukuunottamatta melko staattisesti, laadukas kappalemateriaali vei mukanaan. Ensimmäinen demo on äänitetty jo vuonna 2009, joten kilometrejä Vornalle on ehtinyt kertyä jo paljon, ja huomionarvoista on myös, että kokoonpano on pysynyt noista ajoista asti muuttumattomana. Vorna todennäköisesti sai myös hankittua tukun uusia faneja, sillä setin loppupuolella Nosturin alakerta alkoi olla täynnä, ja hiukset heiluivat yleisössä hyvällä prosentilla. Nyt vain kovaa tahtia lisää keikkoja ja maailmaa valloittamaan – kaikki ainekset siihen tuntuvat olevan jo valmiina. Erityispropsit rumpali Mikael Vannisen tomiensa päällä käyttämistä puun kaarnaa muistuttaneista koristeista!
En haluaisi sanoa, että sitten itse asiaan, mutta.. sitten todellakin itse asiaan! Kuten jo viime kesän Tampere Metal Meetingin yhteydessä ehdin todeta, Kalmah se vain jaksaa viihdyttää: tinkimättömästi musiikillisesta linjastaan kiinni pitävä pohojoosen poikien melodeath-partio oli pomminvarma livebändi tälläkin kertaa. Setti lähti käyntiin viimeisimmän Seventh Swampsony -levyn (2013) nimiraidalla (joka muuten soitettiin järkyttävän huonoilla soundeilla), jonka jälkeen vokalisti Pekka Kokko pääsi viljelemään ensimmäistä kertaa hulvattomia lavaspiikkejään, tällä kertaa keskittyen Etelä-Suomen heikkoon lumitilanteeseen, jonka vuoksi velipoika oli joutunut jättämään sukset keikkabussin perään.
Kalmah on nykymittapuulla siitä harvinainen bändi, että kahta samanlaista keikkaa bändiltä ei (onneksi) tunnu pystyvän näkemään – esimerkiksi viime kesän Metal Meeting –keikkaan verrattuna puolet setistä oli laitettu uusiksi, ja mukaan oli nostettu todella kovia valintoja aina debyyttilevy Swamplordin avausraita ”Evil in Yousta” They Will Returnin ”Hollow Heartiin” ja ”The Blind Leaderiin”. Todellinen yllätysvalinta oli kuitenkin setin loppupuolella kuultu Swampsong-levyn päätöskappale ”Moon of My Nights”, jota tuskin on livenä montaa kertaa soitettu. Totta kai ne takuuvarmat Kalmah-hitit, kuten ”The Groan of Wind”, ”The Black Waltz” sekä itseoikeutettu setin päätösralli ”Hades” olivat tälläkin kertaa mukana, joten satunnaisemmankaan fanin ei tarvinnut pettyä. Itse tosin toivoisin, vaikka pidänkin The Black Waltzia Kalmahin parhaana levynä, että levyltä voitaisiin ottaa joskus mukaan vaikkapa ”Bitter Metallic Side” tai jopa ”Mindrust”. En silti todellakaan valita, sillä setin jokainen kappale oli täysi hitti.
Kalmah kaahasi koko tunnin mittaisen slottinsa läpi kunnioitettavalla intensiteetillä, mistä on kiittäminen ensisijaisesti rumpali Janne Kusminia: mies on heittämällä yksi kotimaamme aliarvostetuimpia rumputaiteilijoita. Yleisö nauroi vokalisti Kokon välispiikeille täysin estoitta, ja tupa oli käytännössä täysi keikan alusta loppuun. Jos jostain pitää napista, niin kitaristi Kokon volyymipotikka olisi voinut olla läpi setin paria pykälää isommalla; nyt miehen mehukkaat soolot hukkuivat muiden soittimien joukkoon. Lopputulema on kuitenkin Kalmahin osalta selvä: tehkää nyt hyvä tavaton enemmän keikkoja.
Ja sitten oikeasti siihen itse asiaan: prikulleen varttia vaille yhdentoista lähti käyntiin Thyrfingin intronauha, ja verhot vedettiin suurilla viikinkiaiheisilla sivulakanoilla varustetun lavan edestä syrjään. Kinkerit käynnistettiin vuoden 2000 Urkraft-levyn kappaleella ”Mjölner”. Laulaja Jens Rydén otti yleisönsä saman tien haltuun ja olikin vaikuttava esiintyjä koko keikan ajan. Urkraftilta siirryttiin Vansinnesvisorin ”The Voyagerin” kautta toiseksi uusimmalle Hels Vitelle ”Griftefridin” ajaksi. Ehdin jo hetkisen hämmästellä, kumman sivulakanan taakse bändi on piilottanut synistinsä, kunnes tajusin syntikoiden tulevan taustanauhalta. Synat oli onneksi miksattu mukavan pinnalle lavaäänessä, sillä Thyrfingin musiikki on kautta linjan nojannut vahvasti kosketinmattoihin. Lavaääni oli muutenkin alusta saakka sangen hyvä – miksauspöydän luona hääräävä Thyrfingin oma äänimies oli selkeästi tehtäviensä tasalla!
Neljännellä kappaleella hypättiin taas kauas menneisyyteen, kun debyyttilevy Thyrfingiltä soitettiin ”Raven Eyes”, kunnes vasta viidennellä kappaleella päästiin käsittelemään bändin uusinta De Ödeslösa -levyä ”Mot Helgrindin” sekä ”Veners Förfallin” ajaksi. Tasaisen vahvaa materiaalia Thyrfing on kyllä osannut tehdä kautta uransa, sillä uude(hko)tkin kappaleet toimivat livenä vähintään yhtä hyvin kuin vanhemmat valinnat. Tämän jälkeen päästiinkin henkilökohtaisten suosikkien sarjaan, kun Urkraftin ”Sweoland Conqueror” päästettiin ilmoille: aivan loistava biisi juustoisine syntikkakuvioineen! Edessä oli vielä pari kappaletta ennen väliaikaa: Farsotstiderin avausraita ”Far Åt Helvete” sekä Hels Viten ”Från Stormens Öga”. Tässä vaiheessa miksaaja oli ilmeisesti sen verran tyytyväinen bändin soundiin, että korkkasi kaljan ja alkoi kuvata keikkaa ilmeisesti Facebookiin. Enpä muista moista ihan äkkiseltään nähneeni.
Thyrfing vetäytyi hetkiseksi lavan taakse vetämään henkeä jonkinlaisen väli-intron soidessa, ja klikkiotsikkomaisesti voitaisiinkin todeta ”en voinut aavistaa mitä seuraavaksi tapahtui”: salista alkoi kadota porukkaa narikkaa kohti! Mitä ihmettä? Vielä monta biisiä oli tulossa! Bändi palasi lavalle ja pudottikin melkoisen pommin heti kärkeen soittaessaan Hednaland-demonsa avausraidan ”…Ty Mörkret Skall Falla”, joka on mitä ilmeisimmin ensimmäinen sävelletty Thyrfing-kappale. Pienenevästä yleisöstä huolimatta Thyrfing soitti keikan täysillä loppuun asti pysytellen vanhemmassa materiaalissaan, sillä lopuksi kuultiin kakkoslevy Valdr Galgan ”Storms of Asgard” sekä Vansinnesvisorin ”Digerdöden” ja ”Kaos Återkomst”.
Jo käytetty termi ”tasaisen vahva” on hyvä kuvaamaan Thyrfingin keikkaa myös kokonaisuutena: kuten Suomen jääkiekkomaajoukkue, myös Thyrfing on aina pelannut musiikillisesti omaa peliään, eikä bändin keikoillakaan mitään suurempaa revittelyä odota edes kuulevansa. Laulaja Rydéniä lukuunottamatta bändi esiintyi hyvin vähäeleisesti, ja varsinkin basisti Joakim Kristensson tuijotti ainoastaan soittimensa otelautaa käytännössä koko keikan ajan. Settilista oli mielestäni todella hyvä ja monipuolinen, joten en voi käsittää syytä yleisökatoon keikan loppupuolella. Thyrfingin lopettaessa kalja-alue oli käytännössä tyhjentynyt, ja lavan edustallakin ihmismassa loppui tilan puolivälissä. Oliko tänne näin selkeästi tultu katsomaan vain Kalmahia? Baarin puoli oli kyllä Kalmahin aloituksesta lähtien tupaten täynnä janoista porukkaa, sillä mahdollisesti ennakkolippujen myyntimäärästä johtuen alakerran tiskille oli hankittu vain kaksi baarimikkoa töihin, mikä aiheutti pahaa ruuhkaa. Syynä on siis voinut olla lauantai-keikkakävijöiden puhdas suorituskeskeisyyskin. Itse kuitenkin nautin alusta loppuun, sillä illan kolmen bändin yhdistelmä oli loistava, eivätkä 18 euron pääsyliput olleet todellakaan hinnalla pilattuja!
Written by Atte Valtonen
Musicalypse, 2017
OV: 5004
Photos by Marco Manzi
