One of the most iconic works in the canon of popular music, “The Dark Side of the Moon” (1973) by PINK FLOYD has been covered in its entirety by other musicians in numerous styles, including reggae, a cappella, and bluegrass. The Sword guitarist Kyle Shutt is the latest musician to give a nod to the classic, in the form of a release called “Doom Side of the Moon,” which will see the light of day in Europe on the 8th of December. As the title implies, doom/stoner metal is the name of the game, and Shutt has assembled a lineup featuring SWORD bandmates Bryan Richie (bass) and Santiago Vela III (drums), as well as vocalist Alex Marrero, keyboardist Joe Cornetti, and saxophonist Jason Frey for the project. According to Shutt, the idea behind the album came to him while he was stoned and wanted to hear a metal version of “Time.” Could this be just another horrible brainfart conceived under the influence or a stroke of genius?
Reviewing a cover of an album you have a deep affinity for can be hard, as it’s easy to get protective and dislike every little change, but despite being a big fan of PINK FLOYD‘s classic ’70s opuses, I went in with an open mind. Luckily the variety of “Doom Side of the Moon” is a positive surprise, as Shutt and co. don’t simply play the songs in a slower tempo and with more distortion. For example, “Breathe” is an acoustic piece here, and the transition from it into the noisy “On the Run” is remarkable. The saxophone and the retro vocal effects serve as a nice link to the original album, and the cowbell on the hard rocking rendition of “Money” is a nice touch.
FLOYD‘s music is popular among stoners, just like stoner rock and metal (duh!), so the genre change on the album isn’t a giant leap in that sense. On top of that, Roger Waters‘ musings on war, greed, insanity, and the inevitability of death translate quite nicely into metal. This can be heard best in the industrialized “Brain Damage,” on which the demented, half-spoken vocal delivery reeks of Marilyn Manson and the theme of madness has been captured successfully. My favorite version is “Us and Them,” the verse arpeggios of which have been changed quite creatively, and the dynamics of the song have been amplified.
The album isn’t without its flaws, though: “Any Color You Like” [sic] is rather aimless, the abrupt ending of “The Great Gig in the Sky” pulls the rug out from under you and makes the version come across as unfinished, and the hockey organ in the middle of “Money” is pretty corny. Besides, the use of interview samples and sound effects was one of the things that made “The Dark Side” a revolutionary record in its day, but sadly none of them have been recreated on “Doom Side,” which makes some sections sound a little too bare-bones and vacant. These aren’t major deal-breakers though, and the flow of the music is almost as good as on the original, without too many unnecessary breaks.
“Doom Side of the Moon” is a well-done tribute to one of the greatest albums of all time: imaginative and different enough to justify its existence while managing to maintain the spirit of the original in a fascinating way. To be honest, I can’t see myself specifically reaching for it instead of the FLOYD album, but I applaud Kyle Shutt for his effort and recommend the record to anyone who’s into this style of metal, even if they haven’t heard (gasp!) “The Dark Side of the Moon” before.
Written by Wille Karttunen
Musicalypse, 2017
OV: 2262 / 1541
Pink Floydin The Dark Side of the Moon (1973) on yhtenä populaarimusiikin kaanonin ikonisimmista teoksista ollut monenlaisessa cover-käsittelyssä – esimerkkityyleinä mainittakoon reggae, a cappella ja bluegrass. The Swordin kitaristi Kyle Shutt on viimeisin muusikko, joka on antanut hyväksyvän nyökkäyksensä albumille, julkaisemalla Doom Side of the Moonin, joka näkee päivänvalon Euroopassa 8. joulukuuta. Kuten otsikko antaa ymmärtää, doom/stoner metal on homman nimi, ja Shutt on koonnut projektia varten kokoonpanon, johon kuuluvat hänen Sword-bänditoveriensa Bryan Richien (basso) ja Santiago Vela III:n (rummut) lisäksi laulaja Alex Marrero, kosketinsoittaja Joe Cornetti ja saksofonisti Jason Frey. Shuttin mukaan hän sai idean levystä ollessaan pilvessä ja halutessaan kuulla metalliversion “Timesta”. Onko siis kyseessä vain yksi päihteiden vaikutuksesta syntynyt hirveä aivopieru vai neronleimaus?
Suuresti rakastamansa albumin cover-version arvosteleminen voi olla hankalaa, sillä on helppoa heittäytyä suojelevaiseksi ja inhota pienimpiäkin muutoksia, mutta Pink Floydin 70-luvun klassikoiden fanittamisestani huolimatta päätin kuunnella levyn avoimin mielin. Onneksi Doom Side of the Moonin vaihtelevuus on mieluisa yllätys, sillä Shutt ja kumppanit eivät tyydy vain soittamaan biisejä läpi hitaammalla tempolla ja lisäsäröllä. Esimerkiksi “Breathe” on tässä yhteydessä akustinen veto, ja siirtymä meluisaan “On the Runiin” on aikamoinen. Saksofoni ja retrohenkiset lauluefektit toimivat mukavana linkkinä alkuperäiseen albumiin, ja lehmänkello on hauska mauste kovalla kädellä rokkaavassa “Moneyssa”.
Floydin musiikki on suosittua pössyttelijöiden keskuudessa aivan kuten stoner rock ja -metal (yllätys yllätys!), joten albumin genreloikka ei ole tässä mielessä niin valtava harppaus. Lisäksi Roger Watersin mietteet sodasta, ahneudesta, mielisairaudesta ja kuoleman väistämättömyydestä soveltuvat oikein mukavasti metalliin. Tämä kuuluu parhaiten teollistuneessa “Brain Damagessa”, jolla vinksahtaneet, puoliksi puhutut lauluosuudet haiskahtavat Marilyn Mansonilta ja hulluuden teemasta on saatu kiinni onnistuneesti. Suosikkiversioni on “Us and Them”, jonka säkeistöjen arpeggioita on muutettu luovasti ja dynamiikkaa on vahvistettu.
Levyllä on kuitenkin heikkoutensa: “Any Color You Like” (sic) haahuilee päämäärättömästi, “The Great Gig in the Skyn” äkillinen loppu vetää maton jalkojen alta ja saa versioinnin vaikuttamaan keskeneräiseltä, ja “Moneyn” väliosan lätkäurut ovat melko kornit. Kaiken kukkuraksi haastattelupätkät ja ääniefektit, jotka osittain tekivät The Dark Sidesta vallankumouksellisen levyn aikanaan, loistavat poissaolollaan, eikä mitään niistä olla lähdetty tekemään uudestaan Doom Sidella, mikä tekee joistain osioista turhan riisutun ja onton kuuloisia. Levy ei kuitenkaan kaadu näihin seikkoihin, ja onneksi kappaleet soljuvat yhteen lähes yhtä saumattomasti kuin alkuperäisteoksessa, ilman turhia taukoja.
Doom Side of the Moon on hyvin toteutettu kunnianosoitus yhdelle kaikkien aikojen parhaista albumeista: riittävän mielikuvituksekas ja erilainen oikeuttaakseen olemassaolonsa, onnistuen kuitenkin samalla säilyttämään alkuperäislevyn hengen kiehtovalla tavalla. Rehellisesti sanottuna en usko koskaan haluavani kuunnella sitä erityisesti Floydin albumin sijaan, mutta nostan hattua Kyle Shuttille hänen vaivannäöstään ja suosittelen levyä jokaiselle, joka on tämäntyyppiseen metalliin päin kallellaan, vaikka The Dark Side of the Moonia ei syystä tai toisesta olisikaan kuullut.
Tracklist
- Speak to Me
- Breathe (In the Air)
- On the Run
- Time
- The Great Gig in the Sky
- Money
- Us and Them
- Any Color You Like
- Brain Damage
- Eclipse
Label
Music Theories Recordings
Links
Recent posts
[recent_post_carousel design=”design-1″]
