Mixing movie and video game scores with ominous electronic sounds, synthwave seems to have been a hot topic for some time now – conceived in the mid 2000s, but not receiving wider recognition until with the brilliant crime flick Drive‘s soundtrack, synthwave has formed a kind of bond between the ones listening to metal and electronic music. The most prominent figures of the genre’s heavier side, PERTURBATOR and CARPENTER BRUT from France, have both visited Finland before, performing to sold-out crowds in Vallila’s Ääniwalli, so Black Mass Finland apparently decided to hit it big by bringing these two synthwave giants back for a joint show. If one didn’t have anything planned for the Easter holidays, hitting the ticket stores would have been a good idea – there were still some leftover tickets available for both Good Friday’s Nosturi and Saturday’s Pakkahuone dates only a few days before.
Due to the size of the lineup, the Nosturi event started off already at 18:30. I had had a pretty long night the Thursday prior, resulting in completely missing the first band, the drone/black metal hybrid, SINK. I only made it right after the second-upper, KING SATAN. Considering the early hour, the semi-fresh industrial group, led by King Aleister Satan from SATURNIAN MIST, had a decent-sized crowd viewing their show in Nosturi’s lobby – the entrance had been moved to the bar’s terrace. The feeling I got from KING SATAN was extremely confused, as I couldn’t get a hang of the thing they were trying to accomplish. The backing tracks felt like they were stolen from TURMION KÄTILÖT’s leftover pile, and at times the sound in the lobby was so messed up that it was pretty hard to tell the live guitar or keyboards apart from the backing track. The band will release their debut album next month, and the excerpted song, ”Sex Magick,” delivered a steep contrast to the rest of their set – the keyboardist, Kate Boss, bounced around and sang with a high-pitched voice, almost reminiscent of a female anime character. Judging by their output on the internet, KING SATAN seems to have their tongues firmly against their cheeks, so it’s possible that I just didn’t “get” this at all – I guess I’ll have to try again in Nummirock, but based on tonight I’ll have to give them thumbs down.
And, as Monty Python puts it, now for something completely different, as the Tampere-based psych rock group, LASERDRIFT, took the stage. It’s always nice to attend a show you don’t have a clue about beforehand, since you might be pleasantly surprised, and LASERDRIFT definitely delivered. Their first song, starting off a bit slow, expanded brilliantly towards its end, and the band didn’t hold the tempo or the volume back for the remainder of the show. The guys had dressed up in matching, obscenely ’70s-looking patterned shirts, and for some reason I got a strong Eric Clapton vibe from their singer, Sami. LASERDRIFT didn’t get to play too many songs in the 30-minute set they had, so I definitely have to try it again in the future. A great show, even with the sound feeding back at times!
Let’s stick in Tampere: before CARPENTER BRUT, the one-man psychedelic black metal act of one Jose Rossi – ABYSSION – was playing downstairs. After LASERDRIFT’s show, ABYSSION’s raw black metal didn’t manage to convince me – the riffs, while being decent, were a bit simple for my taste, and I didn’t get a hang of Rossi’s bellowing singing style. Of course, I wasn’t familiar with their material beforehand, which probably would’ve helped. Some fans of the band seemed to be present, so I decided to leave the situation to the experts and head upstairs to find a good spot to witness CARPENTER BRUT.
I have to admit that, since I missed the Ääniwalli show a while back, I would’ve assumed that this would be a more traditional electronic music show, but no… as I got upstairs, the stage was set up with a drum set, a keyboard station, and a guitar. The band took the stage at 21:30, and the next hour went by in a flash. The big picture was clearly thought through – hilarious B-movie excerpts with CARPENTER BRUT logos spliced in were projected on the back screen, the lights were top notch, and the sound was excellent throughout. The drummer’s set included electronic drum pads with “real” cymbals, not being as audible at times as they should’ve been, but I don’t think that anyone noticed. Comprised mostly of BRUT’s first three EPs, the setlist was played almost continuously from start to finish, and the audience was on fire for the whole time. For a moment it seemed that the band wasn’t coming back after the final song, but eventually they returned to play their “biggest” hit, the Michael Sembello cover of “Maniac,” even including a lyric video – as if everyone didn’t know the lyrics! All-in-all, even with the seriously high expectations, CARPENTER BRUT was a surprisingly awesome live act. A special bonus goes out to the, “This preview has been rated TV for Titties and Violence” disclaimer in the backing videos!
It was time to return downstairs for a moment, as the last band in the lobby stage was the Helsinki-based rock-strangeness, K-X-P. The band’s material leans toward the repetition of simple themes and a large range of dynamics. Apparently the band’s drummer changes a lot depending on the situation, but the vocalist/keyboardist was pretty distinctive. The man empathized greatly in his playing, using his microphone sparingly. A sudden wave of fatigue, having struck in the end of CARPENTER BRUT, prevented me from enjoying the show in full, but K-X-P was still excellent – I’ll have to do a re-run the next time they have a show in town.
As I made it back upstairs, the fatigue had grown to such levels that for the first time in a long while, I had to order something non-alcoholic. I managed to glance at the stage for a moment, which contained a nice number of props – the light spots that were beside the stage during Carpenter Brut were set up in the back, and the center area contained a metallic stall for the DJ table and a few keyboards. At midnight, the light tech lit the stage up to its full extent, as PERTURBATOR’s intro tape began playing. James Kent got on stage, kicked off the set with “Neo Tokyo,” and the fatigue disappeared almost instantly! The additional lighting delivered a huge amount of power to the show as the light tech was working full time, and the packed venue cheered for PERTURBATOR at least as much as they had for CARPENTER BRUT. Kent played some of his parts live with the keyboards, but naturally this wasn’t as visually appealing as CARPENTER BRUT’s whole-band live. The setlist contained tracks mostly from the two latest PERTURBATOR albums, but a few older tracks like ”Technoir” and ”Sexualizer” were squeezed in, along with the latest single, “Tactical Precision Disarray” from last December. The main set ended with “She Moves Like a Knife,” after which Kent returned to start “Welcome Back,” the intro track of “Dangerous Days,” expectedly followed by the titular “Perturbator’s Theme.” The show finished almost anticlimactically, as Kent only bowed to the audience and walked off stage, and the lights were turned on instantly afterwards. It was time to go home.
If the evening had progressed nicely so far, at its end I almost felt bad for Nosturi’s crew – I’ve never seen so many empty and trampled beer cans across the upstairs floor, easily reflected on the drunk faces of people going downstairs; people don’t litter like this at sold-out metal shows. The coatroom location change caused a pretty bad jam in the staircase, and making one’s way down took an almost frustratingly long time. Apparently the situation wasn’t that much better earlier on, as people were only making their way in, which is a shame, since the downstairs stage functions a lot better in the lobby than in the bar. As a whole, the evening was still a success, and people expressed their thanks for the large variety of bands on the Facebook event page quickly afterwards. Synthwave works even better live, so if you missed this event, make sure to attend next time!
Written by Atte Valtonen
Musicalypse, 2017
OV: 4865
Elokuva- ja videopelimusiikkia synkkään elektroniseen soundiin yhdistelevä synthwave tuntuu olleen jo hetkisen aikaa kaikkien huulilla. 2000-luvun puolivälissä syntyneestä, mutta vasta vuoden 2011 loistavan rikosleffa Driven soundtrackin myötä suurempaan tunnettuuteen nousseesta genrestä on kehkeytynyt jonkinlainen liima konemusiikkia ja metallia kuuntelevien väestönosien välille. Genren raskaamman laidan tunnetuimpiin nimiin kuuluvat ranskalaiset Perturbator sekä Carpenter Brut ovat molemmat käyneet Suomessa aikaisemminkin, ja Vallilan Ääniwallissa järjestetyt iltamat on myyty järjestään loppuun. Aiemmin lähinnä black metal -keikkoja järjestänyt Black Mass Finland päättikin iskeä pääsiäisen aikoihin markkinarakoon tuomalla nämä kaksi synthwave-suuruutta yhteiskeikoille peräti kahteen kaupunkiin: pitkänäperjantaina reivattiin Helsingin Nosturissa ja päivää myöhemmin Tampereen Pakkahuoneella. Mukaan molemmille keikoille oli saatu kirjava edustus kone- ja bändimusiikkia, joten mikäli pidennetylle viikonloppuvapaalle ei ollut muuta menoa, kannatti ehdottomasti suunnata lippukaupoille – molemmille keikoille nimittäin sai lippuja tapahtumapäivälle asti.
Esiintyjäkaartin koosta johtuen iltama alkoi Nosturissa jo puoli seitsemältä, joten allekirjoittaneen pitkäksi venähtäneestä edellisillasta johtuen ensimmäisenä vuorossa ollut drone/black metal –hybridi Sink tuli valitettavasti missattua täysin. Pääsin paikalle toisena vuorossa olleen King Satanin aloituksen jälkeen. Saturnian Mistissäkin vaikuttavan King Aleister Satanin luotsaama tuoreehko industrial-ryhmä oli kerännyt ihan mukavankokoisen yleisön ihmettelemään menoaan Nosturin aulaan – sisäänkäynti tapahtumaan sujui katutason baarin terassin puolelta. Päällimmäinen fiilis King Satanista oli äärimmäisen hämmentynyt – en missään vaiheessa saanut kiinni siitä, mitä tässä koetettiin saavuttaa. Nauhalta tulleet industrial-biitit tuntuivat Turmiön Kätilöiden jämälaatikosta pöllityiltä, minkä lisäksi koko soundi puuroutui aulassa sen verran pahasti, että paikoitellen oli vaikeaa erottaa livenä soitettua kitaraa ja synaa taustanauhasta. Toukokuussa julkaistavalta debyyttilevyltä soitettu ”Sex Magick” sisälsi myös harvinaisen jyrkkää kontrastia muuhun keikkaan verrattuna – synisti Kate Boss oli pomppiessaan ja kimeästi laulaessaan kuin animesarjasta repäisty hahmo. Bändi tuntuu etenevän vahvasti kieli poskessa netistä kaivettujen tietojen perusteella, joten ehkä vain en ”tajunnut” tätä. Pitänee yrittää Nummirockissa uudestaan, mutta ainakin tämäniltaisen perusteella King Satan kallistuu henkilökohtaisesti ainakin vielä toistaiseksi ei jatkoon –puolelle.
King Satanin jälkeen vuorossa oli montypythonmaisesti todeten jotain aivan muuta, kun tamperelainen happorock-ryhmä Laserdrift nousi lavalle. On mukava käydä keikoilla, joista ei ole etukäteen mitään käsitystä, sillä Laserdrift onnistui yllättämään äärimmäisen positiivisesti. Hieman hitaasti liikkeelle lähtenyt ensimmäinen kappale paisui loppua kohden hienosti, eikä tempoa tai volyymia juuri pudotettu loppua kohden. Bändi oli pukeutunut yhdenmukaisesti hävyttömän 70-lukulaisiin kuvioituihin kauluspaitoihin, ja laulaja-kitaristi Samista puolipitkine hiuksineen tuli jostain syystä mieleen Eric Clapton. Puolessa tunnissa ei ehditty kuulla montakaan kappaletta, joten pakkohan tätä on mennä katsomaan seuraavallakin kerralla. Kova keikka, vaikka lavaääni paikoitellen lähtikin kiertämään!
Pysytellään Tampereella: ennen Carpenter Brutia vuorossa oli vielä Jose Rossin yhden miehen psykedeelinen black metal –akti Abyssion. Laserdriftin todella mainion keikan jälkeen Rossin sekä livebasistin ja –rumpalin konstailematon black metal ei jotenkin onnistunut vakuuttamaan, bändin biisimateriaalista kun ei ollut etukäteen käsitystä. Sinänsä toimivat riffit olivat melko yksinkertaisia, enkä oikein saanut kiinni Rossin huutavasta laulutyylistä – varmasti olisi auttanut, jos tuotantoon olisi tutustunut etukäteen. Bändistä pitäviä oli kuitenkin selkeästi paikalla, joten päätin muutaman biisin jälkeen jättää homman asiantuntijoille ja lähteä etsimään yläkerrasta fiksun paikan todistaa Carpenter Brut.
Täytyy myöntää, että taannoisen Ääniwalli-keikan missanneena olisin olettanut tästä tulevan perinteisempi konemusiikkikeikka, mutta mitä vielä: lavalle olikin aseteltu rumpusetti, synapatteri ja kitara. Bändin noustessa lavalle puoli kymmeneltä päästiin itse asiaan, ja seuraava reilu tunti hujahtikin äkkiä. Kokonaisuus oli viimeistä piirtoa myöten mietitty: taustalle heijastettiin hulvattomia B-luokan elokuvista poimittuja kohtauksia, joihin oli editoitu Carpenter Brutin logoja sinne tänne, valot olivat huippuluokkaa ja miksaus pääosin erittäin hyvä. Rumpalin setti oli koottu sähkörummuista sekä ”aidoista” pelleistä, jotka paikoitellen hukkuivat joukkoon, mutta menoa se ei haitannut. Pääosin Brutin kolmesta ensimmäisestä EP:stä koostuneen setin kappaleet soitettiin lähes peräkkäin, mutta yleisö pomppi ja pui nyrkkejään koko ajan. Hetkisen jo näytti siltä, ettei bändi palaisi setin päättymisen jälkeen lavalle, mutta saatiinhan sieltä vielä se ns. suurin hittikin, eli Michael Sembello –cover ”Maniac”, johon oli vieläpä tehty lyriikkavideo – aivan kuin kaikki eivät olisi sanoja ulkoa osanneet muutenkin. Kaiken kaikkiaan Carpenter Brut oli kovista odotuksistakin huolimatta yllättävän kova livenä. Erityisbonus ”This preview has been rated TV for Titties and Violence” –disclaimerista taustavideossa!
Oli aika palata vielä hetkeksi alakertaan, sillä yhdeltätoista baarin lavan otti haltuun helsinkiläinen rock-outoiluryhmä K-X-P. Bändin materiaali perustuu yksinkertaisten teemojen toistoon sekä dynamiikan voimakkaaseen vaihteluun. Rumpalin pallilla on ilmeisesti vähän tilanteesta riippuen eri soittaja, jonka henkilöllisyys jäi ruskeaan kaapuun sonnustautumisen vuoksi arvoitukseksi, mutta vokalisti/synisti Timo Kaukolammesta ei juuri voinut erehtyä. Mies eläytyi voimakkaasti soittoonsa ja huusi sanoja mikrofoniinsa vain paikoitellen. Carpenter Brutin loppuvaiheessa iskenyt äkkinäinen väsymys vei keikasta sen kovimman tehon, mutta kyllähän K-X-P silti kova oli – täytyy ottaa uusiksi heti kun vain mahdollisuus tarjoutuu.
Kun pääsin takaisin yläkertaan, oli väsymys kasvanut sen verran kovaksi että tiskiltä oli pakko mennä tilaamaan jotain alkoholitonta. Ehdin hetkisen ajan ihastella lavaa, jonne oli roudattu suuri määrä rekvisiittaa – jo Carpenter Brutin keikan aikana lavan reunoilla seisseet valopylväät oli nyt aseteltu lavan taustalle, minkä lisäksi lavan keskelle oli rakennettu jonkinlainen karsina DJ-pöydälle ja parille syntikalle. Puoliltaöin valomies sytytti lavan täyteen loistoonsa Perturbatorin intronauhan lähtiessä käyntiin. James Kent nousi lavalle, käynnisti settinsä ”Neo Tokyolla”, ja väsymys hävisi kummasti saman tien! Lisävalot toivat keikkaan todella paljon lisäpotkua valomiehen laittaessa parastaan, ja täysi Nosturi osoitti suosiotaan Perturbatorille läpi keikan vähintään samalla voimalla kuin Carpenter Brutillekin. Kent soitti joitain osia kappaleista syntikoillaan, joskaan tämä ei visuaalisesti tietenkään tarjonnut yhtä paljon kuin Carpenter Brutin bändi-live. Setissä pysyteltiin hyvin pitkälle kahdella uusimmalla levyllä, mutta mukana oli myös pari vanhempaa kappaletta, ”Technoir” sekä ”Sexualizer”, kuin myös viime joulukuussa julkaistu uusin sinkku ”Tactical Precision Disarray”. Varsinainen setti päättyi ”She Moves Like a Knifeen”, jonka jälkeen Kent palasi odotetusti vielä lavalle, käynnisti Dangerous Days -levyn intron ”Welcome Back”, jonka jälkeen tärähti vielä tuttu ”Perturbator’s Theme”. Keikka päättyi miltei antiklimaattisesti, kun Kent ainoastaan kumarsi yleisölle ja käveli pois lavalta, minkä jälkeen valot sytytettiin käytännössä saman tien. Oli aika lähteä kotiin.
Jos ilta oli sujunut mainiosti toistaiseksi, niin lopuksi miltei harmitti Nosturin henkilökunnan puolesta – en ole koskaan nähnyt vastaavaa määrää tyhjiä ja tallottuja tölkkejä pitkin lattioita, ja kyllä sen huomasi alakertaan pyrkivien ihmisten kisakunnostakin. Ei loppuunmyydyillä metallikeikoilla tällä tavalla roskata. Narikan siirtäminen Nosturin aulasta pihalle aiheutti myös todella pahan ruuhkan portaikkoon, ja yläkerrasta joutui jonottamaan pääsyään aulaan miltei turhauttavan pitkään. Narikka oli ilmeisesti vetänyt kohtuullisen hitaasti myös sisäänpäin aiemmin illalla. Harmi sinänsä, sillä alakerran lavan asemointi aulaan toimii pienempien bändien näyttämönä todella hyvin pienestä kaikumisesta huolimatta. Kokonaisuutena ilta oli kuitenkin varsin onnistunut, ja suurta vaihtelua esiintyjäkunnassa oltiin kiitelty Facebookissa nopeasti jälkeenpäin. Synthwave toimii kovaa nimenomaan livenä, joten jos tämä keikka jäi väliin, muista tulla paikalle seuraavalla kerralla!
