The fans of extreme metal rubbed their eyes last year, when Tuska festival announced that they had added NE OBLIVISCARIS, hailing all the way from Melbourne, Australia, to their line-up. The band, founded in 2003, had popped up on extreme metal fans’ collective radar in 2012 after the release of their stellar debut album, “Portal of I,” combining elements from various metal genres and using two vocalists, one of them also playing violin. The sheer distance between Australia and pretty much the rest of the world forced NE OBLIVISCARIS to only tour in Asia after the debut’s release, but after the release of the sophomore album, “Citadel,” the band announced that they would do a crowdfunding campaign to enable them to embark on a world tour. The fans responded: in only 2 days, the initial target of 40,000 AUD was capped, and the final result landed the band with almost 90,000 AUD to spend – the largest amount of money collected through Kickstarter in Australian history.
The Tuska show during the resulting tour was a huge success. I myself thought that, considering the circumstances, I wasn’t going to see the band live ever again, but boy was I wrong – NE OBLIVISCARIS returned to Finland as a support act for CRADLE OF FILTH in the fall of 2015. The Nosturi show was packed, as a huge number of people had come only to see NE OBLIVISCARIS, resulting in a massive queue outside the venue, resulting in a lot of people (myself included) missing half of their set. Overwhelmed by the audience’s response, the band promised to return to Finland, and they kept their promise only a year after it was made, as NE OBLIVISCARIS played a headlining show in Nosturi in October 2016, supported by Finland’s own ODDLAND and BRYMIR.
Scroll down to read in Finnish.
Being held on a Wednesday, the event started pretty early, as ODDLAND’s showtime was marked as 19:30. As I arrived at Nosturi about 10 minutes before, there was already a 15 meter queue outside, but when I got to the top floor, the venue was still pretty quiet. What a shame, I thought; I’ve been a fan of the band ever since I saw their winning Suomi Metal Star performance in 2011’s Helsinki Metal Meeting (RIP), which landed them a record deal with Century Media. The debut, “The Threachery of Senses,” a brilliant mix of djent and other progressive influences, receiving praise from media and fans alike. However, the label didn’t promote the band at all and eventually ODDLAND parted ways with Century Media. They took their sweet time with preparing their second full-length, “Origin,” which was released through Sensory Records in September of this year.
ODDLAND begun their 30-minute set on time with “Flooding Light” off the debut album. The vocalist, Sakari Ojanen, had problems with his guitar, as he had to run behind his guitar rig to fix the cabling every time he didn’t have to be in front of the microphone. The problem was apparently fixed by the time they continued with “Thanatos,” the second single off “Origin,” and I wished that the problems would have ended there, but no. During “Hidden,” their backing track apparently decided to cut out mid-song, instantly throwing the drummer, Ville Viitanen, off balance, and the song got really messed up. I almost thought that they would have to start the song over, but they decided to take a minute to grab a hold of the track and finish the song. The bassist, Joni Palmroth, handled the situation brilliantly with a joke about prog musicians and what happens when they lose the backing track from their ear monitors: mistakes, that’s what you get! The rest of the show went off without a hitch, but I sincerely felt bad for the band’s bad luck, since this would have been a great opportunity to attract new fans. Not that the situation was too profitable to begin with – ODDLAND’s material is hugely different when compared to the two following bands. Hopefully the audience, which steadily grew in numbers as the show progressed, got the hang of ODDLAND. I enjoyed it as always – please come again, and soon!
Setlist
1. Flooding Light
2. Thanatos
3. Hidden
4. Skylines
5. Unknown
6. Will
Second up was BRYMIR. The 10-year old Sipoo-based symphonic metal group has released two full-length albums, with the sophomore effort, “Slayer of Gods,” coming out only this year. While having absorbed their primary influences from folk metal bands like ENSIFERUM, the band’s material takes a more KEEP OF KALESSIN-ish approach on tempos and guitar riffing. The introduction of their present drummer, Patrik Fält of FEASTEM fame, really made the rest of the band step it up a notch when compared to the first time I saw the band live years ago in Nummirock. Jarkko Niemi (bass, vocals) asked the audience “DO YOU HAVE HATE?!” followed by an awkward silence, until someone shouted from the back “…NO!”
While the band’s show was great, performance and mixing-wise, I have to say a few words about the stage lighting. The light table was operated by two of (probably) the band’s friends, who constantly tried to utilize everything attached to the stage’s ceiling beams. While I agree that BRYMIR’s material has a lot going on at any given point, the lighting was just too chaotic and over the top. It’s about contrast, guys! The show must have been challenging to shoot from the photopit, since there was a constant barrage of strobes and moving backlights, but the front spots weren’t used at all. Nosturi’s own light technician seemed really stressed about the situation, pacing back and forth in the mixing booth and clearly wanting to tell the guys not to destroy the table.
All-in-all, BRYMIR, with the lead of the charismatic vocalist, Viktor Gullichsen, pulled off an entertaining show, and the band hopefully made themselves a bunch of new fans – MRYMIR’s material holds up against much more well-known and older acts. Too bad though, that the setlist didn’t include a single song off their debut album, “Breathe Fire to the Sun.”
Setlist
1. Risen
2. The Black Hammer
3. Stormsoul
4. Thus I Became Kronos
5. Slayer of Gods
6. The Rain
7. For Those Who Died
By the time BRYMIR finished their set, Nosturi was already packed with fans impatiently waiting for NE OBLIVISCARIS to take the stage. There were a notable number of the band’s T-shirts to be seen, including the ones you could only get via backing the band in their crowdfunding. At 21:30 sharp, the stage curtains were pulled aside and total awesomeness ensued. Starting off with “Citadel”’s “Devour Me, Colossus Pt. I – Blackholes,” the band had barely reached the first more mellow part of the song, when practically everyone was shoving their fists in the air. The last two times NE OBLIVISCARIS has been in Finland, their time on stage has been very limited, forcing them to cut out small parts of their songs, but this time as a headlining act, the next song, “Of Petrichor Weaves Black Noise,” was played in full; the lead guitarist, Benjamin Baret, and the violinist/vocalist, Tim Charles, played the beautiful outro as a duet after the rest of the band had gone backstage for a brief rest.
After the first two songs, Charles introduced the band and noted the crowdfunded T-shirts in the audience, thanking everyone for their continued support. For the next song, my prayers were answered, as the band kicked off the debut album’s killer, “Xenoflux.” The serene part near the end is one of the best passages in metal since Opeth’s Deliverance – you know what I mean. Next up was “Painters of the Tempest Pt. II – Triptych Lux,” which in turn contains three movements. Last time in Nosturi, NE OBLIVISCARIS only had time for the last one, “Curator,” but this time the band fortunately had time for “Creator” and ”Cynosure” as well. Again, in the end of “Curator,” the rest of the band retreated backstage, as Baret and Charles also played “Reveries from the Stained Glass Womb,” the third part of “Painters of the Tempest.” Now that’s something I’ve never seen before: a flamenco guitar solo played on an 8-string guitar!
Before the last song in the main set, Charles again took his time to wholeheartedly thank the Finnish fans and mentioned that, to make this headlining show possible, the band had joined Patreon, a service for fans to directly channel funds to culture creators, addressing the issue of bands having to resort to the help of their fanbase, because record labels don’t have the resources other than promotion these days. “Pyrrhic” had the honor to be the final song in the main set, but the audience immediately started to cheer the band back on stage to play the song that’s become the de factor closer of NE OBLIVISCARIS‘ shows: “And Plague Flowers the Kaleidoscope.” Everyone knew what to expect: as Charles played the first note of his violin intro to the song, the audience instantly started applauding. Eleven and a half minutes of blissful progressive metal later the show was over. Charles thanked the audience once again and promised that NE OBLIVISCARIS will hopefully return next year once they’ve finished their next album (receiving a thunderous applause for this). Everyone went backstage to get changed before descending to the coatroom hall to meet their fans beside the merchandise stand. As I was leaving, the whole area was packed, and I can imagine that those shirts must have sold quite well!
NE OBLIVISCARIS is a unique band – there’s nothing even remotely close to their blend of extreme metal and classical music anywhere else. All the mileage the band has racked up in the last few years also clearly shows in their stage presence with their synchronous headbanging and almost inhumanly precise playing – it would be absolutely pointless for the band to ever record a live album, since it would sound exactly like their studio albums. The harsh vocalist, Xenoyr, and Charles are also wildly different performers, as the former has an immensely ominous appearance, while the latter is the most sympathetic gentleman having the time of his life on stage.
There’s no reason why NE OBLIVISCARIS couldn’t be a self-sustained success in the future, because already they’ve proven themselves able to get international recognition purely on their musical prowess, not because of furious marketing on the internet. Godspeed, and welcome again!
Setlist
1. Devour Me, Colossus, Pt. I – Blackholes
2. Of Petrichor Weaves Black Noise
3. Xenoflux
4. Painters of the Tempest, Pt. II – Triptych Lux (Creator/Cynosure/Curator)
5. Painters of the Tempest, Pt. III – Reveries from the Stained Glass Womb
6. Pyrrhic
7. And Plague Flowers the Kaleidoscope (encore)
Äärimetallin ystävät hieraisivat viime vuonna silmiään, kun Tuska-festivaali kiinnitti ohjelmistoonsa australialaisen Ne Obliviscarisin. Vuonna 2003 perustettu, kahden vokalistin ääniä hyödyntävä bändi nousi äärimetalliväen kollektiiviselle tutkalle vuoden 2012 loistavalla debyyttialbumillaan Portal of I, jossa yhdisteltiin äärimmäisen sulavasti metallin eri tyylisuuntia ja klassista viulua. Valtava välimatka Australian ja oikeastaan koko muun maailman välillä pakotti Ne Obliviscarisin kiertämään kotimaansa lisäksi ainoastaan Aasiassa, mutta kakkoslevynsä Citadelin (2014) julkaisun jälkeen bändi ilmoitti keräävänsä rahaa maailmankiertueen mahdollistamiseen yhteisörajoituskampanjalla. Tavoitteena oli saada kokoon 40 000 Australian dollaria, mutta bändin fanien valtavan panostuksen turvin tavoite rikkoutui vain kahdessa päivässä, ja lopullinen summa kohosi lähemmäs 90 000:een – suurimpaan rahamäärään Australian Kickstarter-historiassa.
Kerätyillä rahoilla Ne Obliviscaris pääsi myös Tuskaan asti, ja keikka oli loistava. Ajattelin tuon viikonlopun jälkeen, etten tulisi bändiä enää toiste näkemään, mutta mitäpä vielä – Cradle of Filth nappasi bändin lämmittelijäkseen syksyn Euroopan-kiertueelleen, joka rantautui myös Helsingin Nosturiin. Paikka oli bändille liian pieni, sillä kaikki pelkästään Ne Obliviscarisia katsomaan tulleet – allekirjoittanut mukaanlukien – eivät ehtineet edes sisälle asti keikan alkuun mennessä. Vaikuttuneena saamastaan vastaanotosta bändi lupasi palata Suomeen, ja nyt kahta vuotta myöhemmin lupaus pidettiin, kun Ne Obliviscaris soitti Nosturissa illan pääesiintyjänä kotimaisten Brymirin sekä Oddlandin tukemina.
Koska keikkailta osui keskelle viikkoa, esiintymisajat olivat kohtuullisen aikaiset, ja Oddlandin showtime oli jo puoli kahdeksalta. Nosturille saapuessani pihalla oli jo noin 15-metrinen jono, mutta sisälle päästyäni ja portaat yläkertaan kiivettyäni lavan edustan yleisö oli tyypillisen vähälukuinen. Ehdottomasti harmi: olen ollut Oddlandin djentahtavan progemetallin fani siitä asti, kun näin bändin vuoden 2011 Helsinki Metal Meetingissä (RIP) Suomi Metal Star –kilpailun voittoesiintymisen, jonka ansiosta bändi sai levydiilin Century Median kanssa. Vuonna 2012 The Treachery of Senses-debyyttiä suitsuttivat metallimediat sekä asianharrastajat, mutta Oddland ei saanut tarvittavaa vetoapua levy-yhtiöltään, mikä johtikin osapuolten teiden eroamiseen. Kakkoslevyä kypsyteltiin kaikessa rauhassa, sillä yhdysvaltalaisen Sensory Recordsin kautta julkaistu Origin saateltiin maailmaan vasta noin kuukausi sitten.
Oddland aloitti puolituntisen settinsä debyyttilevyn ”Flooding Light” –biisillä, joka soitettiin läpi käytännössä vain yhdellä kitaralla – kitaristilaulaja Sakari Ojasen soittopeli temppuili, minkä takia mies joutui juoksemaan kitararäkkinsä taakse korjailemaan piuhoituksia aina kun laulamiselta jäi aikaa. Toisena soitetun Origin-levyn kakkossinkku ”Thanatosin” alkuun mennessä ongelma ilmeisesti saatiin korjattua, mutta epäonni ei loppunut siihen – kolmosbiisi ”Hiddenin” alkupuolella bändin taustanauha ilmeisesti päätti katketa kesken soiton, minkä johdosta rumpali Ville Viitasen komppi meni saman tien täysin mutkalle, muun bändin seuratessa perässä. Ajattelin jo että biisi pitäisi varmaan aloittaa alusta, mutta bändi päätti hetkisen aikaa keräillä itseään, ja kun taustanauha saatiin taas toimimaan, homma jatkui mallikkaasti. Basisti Jori Palmroth vitsailikin kappaleen jälkeen klassiseen Kummeli-sketsiin viitaten, että virheitähän siinä käy, kun progebändiltä häviää taustanauha korvamonitoreista. Loppukeikka sujui ongelmitta, mutta jätkien huono onni harmitti, sillä tämä olisi ollut hyvä paikka hankkia uusia faneja tilanteessa, jossa ensimmäisen bändin materiaali on äärimmäisen erityyppistä kahteen seuraavaan nähden. Toivottavasti keikan mittaan hyvää vauhtia kasvanut yleisö sai Oddlandin ”jutusta” kiinni. Äkkiä vain uutta keikkaa perään, paikalle tullaan kyllä!
Noin puoli yhdeksältä oli vuorossa sipoolainen sinfonista metallia paiskiva Brymir. Tänä vuonna 10-vuotispäiviään viettävä on ehtinyt julkaista kaksi kokopitkää, joista uudempi, Slayer of Gods, saapui levykauppoihin tänä keväänä. Musiikillisesti liikutaan hyvin pitkälle sekoituksessa, jonka saa, jos heittää Ensiferumin folk metal –vaikutteet sekä vaikkapa Keep of Kalessinin tempot ja riffittelyn tehosekoittimeen. Bändin nykyisen, Feastemistäkin tutun Patrik Fältin, liittyminen bändiin kolme vuotta sitten on selkeästi tehnyt meiningille hyvää verraten vuosia sitten Nummirockissa ensimmäiseen näkemääni Brymir-keikkaan, sillä bändi kaahasi settinsä läpi kunnioitettavalla voimalla. Yleisö ei ainakaan aluksi ollut täysin samoilla aaltopituuksilla: kahden ensimmäisen kappaleen, ”Risenin” sekä ”The Black Hammerin”, jälkeen basisti Jarkko Niemi kysyi yleisöltä ”ONKS TEIL VIHAA?!”, jota seurasi ensin pienen hetken vaivaantunut hiljaisuus, kunnes joku huusi takarivistä ”…EI!”
Brymirin lavashow sekä –ääni olivat todella kohdillaan, mutta en voi olla sanomatta paria sanaa valoista. Valopöydän ääressä teki töitä pari bändin ystävää, joiden pyrkimys ilmeisesti oli käyttää kaikkia mahdollisia lavarakenteisiin kiinnitettyjä valonlähteitä samaan aikaan. Vaikka Brymirin materiaalissa onkin paljon liikkuvia osia, mentiin valojen kanssa tällä kertaa vähän yli. Jätkät, kontrasti! Keikan valokuvaaminen on varmasti ollut haasteellista, sillä etuvaloja ei käytetty ollenkaan, mutta samaan aikaan vastavalo oli jatkuvaa stroboilla ja liikkuvilla valokeiloilla pommitusta. Nosturin oma valomies oli keikan aikana mielenkiintoista seurattavaa: mies yritti istua paikallaan, nousi ylös, meni hengittelemään valopöydän kavereiden niskaan, meni takaisin paikalleen, päivitteli tilannetta Nosturin äänimiehelle, sekä näytti jatkuvasti siltä kuin olisi halunnut sanoa miehille ”älkää hajottako sitä pöytää”.
Kokonaisuutena Brymir kuitenkin soitti karismaattisen vokalisti Viktor Gullichsenin johdolla viihdyttävän keikan, ja todennäköisesti voitti puolelleen tukun uusia faneja – biiseistä ei ainakaan pitäisi jäädä kiinni, sillä bändin materiaali kestää vertailun kertaluokkaa suurempiin ja kokeneempiin kilpakumppaneihinsakin verrattuna. Harmi tosin, ettei settilistassa ollut ensimmäistäkään debyyttilevy Breathe Fire to the Sunin kappaletta.
Brymirin lopetettua Nosturi oli jo täynnä kärsimättömiä faneja odottamassa H-hetkeä – yleisön seassa näkyi paljon Ne Obliviscaris –paitoja, myös mallia jota sai ainoastaan osallistumalla bändin Kickstarter-kampanjaan. Tasan puoli yhdeksältä lavan verhot vedettiin syrjään, ja parhauttahan siitä seurasi. Keikka aloitettiin Citadel-levyn “Devour Me, Colossus Pt. I – Blackholes” –kappaleella, ja bändi ehti tuskin ensimmäiseen suvantokohtaan asti, kun käytännössä jokainen yleisössä pui nyrkkiä biisin tahtiin. Aikaisemmilla Suomen-keikoilla Ne Obliviscarisin soittoslotit ovat olleet rajoitettuja, mikä on paikoitellen johtanut kappaleiden lyhentämiseen, mutta tällä kertaa pääesiintyjänä ollessaan bändillä oli aikaa soittaa seuraavana vuorossa ollut ”Of Petrichor Weaves Black Noise” kokonaisuudessaan – muun bändin vetäytyessä lavan taakse hengähtämään, liidikitaristi Benjamin Baret sekä viulisti-vokalisti Tim Charles jäivät soittamaan kappaleen kauniin outron duettona.
Esitellessään bändin Charles pani myös merkille yleisössä näkyneet joukkorahoitus-T-paidat ja kiitti yleisöä saamastaan tuesta, jota ilman he eivät olisi alun perinkään päässeet Suomeen esiintymään. Sitten saatiinkin vastaus rukouksiin, kun vuorossa oli henkilökohtainen suosikki, debyyttilevyn ässäraita ”Xenoflux”. Kappaleen loppupuolen suvantokohta on yksi hienoimpia osioita metallimusiikissa sitten Opethin “Deliverancen” – kyllä te tiedätte mitä tarkoitan. Seuraavana saatiin kuulla Citadelin ”Painters of the Tempest” –trilogian kakkososa ”Triptych Lux”, joka sekin sisältää kolme osaa. Lämmitellessään Cradle of Filthiä bändillä oli aikaa soittaa ainoastaan päätösosa ”Curator”, mutta tällä kertaa oli onneksi aikaa myös ”Creatorille” sekä ”Cynosurelle”. Yleisökin sai hetken hengähdystauon, kun ”Curatorin” lopuksi muu bändi vetäytyi taasen lavan taakse päästäen Baretin ja Charlesin loistamaan ”Tempest”-trilogian päätösosassa ”Reveries from the Stained Glass Womb”. Enpä olekaan ennen kuullut flamenkokitarasooloa soitettavan kahdeksankielisellä!
Ennen setin viimeistä kappaletta Charles käytti taas hetken kiittääkseen sydämensä pohjasta suomalaista fanikuntaa sekä kertoi, että tätäkään keikkaa ei oltaisi voitu tehdä ilman rahoituspalvelu Patreonin kautta saatua fanien taloudellista tukea. Hän otti samalla kantaa nykytilanteeseen, jossa bändien täytyy turvautua faneihinsa – vaikka levy-yhtiöt tarjoavatkin näkyvyyttä, kulujen kattaminen levy-yhtiön toimesta on nykyään yhä harvemmille bändeille suotu etuoikeus. ”Pyrrhic” sai kunnian olla varsinaisen setin viimeinen kappale, mutta heti biisin lopuksi yleisö alkoi vaatia bändiä takaisin lavalle soittamaan Ne Obliviscarisin keikkojen de facto -lopetuskappaleeksi muodostununeen ”And Plague Flowers the Kaleidoscopen”. Kaikki kyllä tiesivät mitä odottaa: yleisö alkoi osoittaa suosiotaan samalla sekunnilla, kun kappaleen ensimmäinen nuotti lähti Charlesin viulusta.
Yhdentoista ja puolen minuutin progemetallihuikeuden jälkeen keikka oli ohi, ja Charles kiitti yleisöä vielä kerran ja lupasi bändin palaavan Suomeen ensi vuonna seuraavan levyn julkaisun jälkeen, saaden raikuvat aplodit. Bändi vetäytyi bäkkärille hetkeksi siistiytymään ennen alakerran paitamyyntipisteelle siirtymistä. Narikalle päästyäni bändin ympärillä kävi kova kuhina, ja voisin kuvitella, että fanipaidat vaihtoivat omistajaa hyvällä prosentilla.
Ne Obliviscaris on ainutlaatuinen bändi – yksikään toinen metalliakti ei ole lähelläkään bändin tapaa yhdistellä äärimetallielementtejä ja klassista musiikkia. Viimeisen parin vuoden aikana matkatut kilometrit näkyvät bändin lavapresenssissä täydellisen synkronisena headbangingina ja miltei naurettavan tarkkana yhteissoittona. En tiedä, olisiko Ne Obliviscarisin ikinä järkeä nauhoittaa livelevyä, sillä se kuulostaisi vain täysin samalta kuin studioalbumit. Bändin kaksi vokalistia, rääkylaulaja Xenoyr sekä Charles, ovat myös hurjan erilaisia esiintyjiä: Xenoyr on todella uhkaavan oloinen, kun taas Charles on äärimmäisen sympaattinen herrasmies, ja lavalla ollessaan näyttää nauttivan olostaan täysin rinnoin.
Ei ole mitään syytä, miksei Ne Obliviscaris ei voisi olla tulevaisuudessa täysin omavarainen menestystarina, sillä jo nyt bändi on pystynyt hankkimaan kansainvälistä suosiota yksinomaan musiikillisten ansioidensa avulla, ei yltiöpäisellä somemarkkinoinnilla. Onnea jatkoon ja tervetuloa uudestaan Suomeen!
Written by Atte Valtonen
Musicalypse, 2016
OV: 7017
Photos by Janne Puronen
