One of the nation’s most prestigious doom metal bands, SWALLOW THE SUN, is releasing their new album, “When a Shadow is Forced into the Light“ on January 25th, 2019. On those terms, we caught up with vocalist Mikko Kotamäki at Majava Bar in Kallio, Helsinki. Befitting the theme we picked a dark corner for a pint and a chat. We discussed the new album, the music biz, the tour, growling vocal techniques, and the current state of concert venues in Helsinki.
Scroll down to read in Finnish.
Hey Mikko, how has your new year started out?
It’s mostly been about interviews so far. The real work is just starting.
Indeed, you have a new album coming out, “When a Shadow is Forced into the Light”!
Yeah, is that next week already? A whole lot has happened in a short amount of time. Feels like we just got it done and it’s already coming out. I guess days go by faster once you get older.
Your last album, “Songs from the North, I, II, and III” was a three-disc-long epic. It was kind of like the three faces of SWALLOW THE SUN. Was it meant to be a sort of thesis on what the band is?
Not necessarily. It was [guitarist, Juha] Raivio‘s idea; he’s a prog rocker. If you listen to some old prog albums, they’re sort of like, pieces. It was made in reverence to that and also as kind of a “fuck you” to today’s music scene.
Yeah, nowadays, especially in the pop world, bands release tracks rather than actual albums. Whereas you guys went more for a quality product?
Yeah, I think it’s good quality all throughout. I don’t really get how these days, especially the youth release, like, a track each month, and no albums at all! I grew up thinking albums were things with covers and they were a whole, that’s how you make an album! Times change, of course. I can’t always keep up.
What does “When a Shadow is Forced into the Light” have in store for the listener?
To me it sounds pretty fresh. It’s definitely the kind of album we haven’t done before. It maybe even has a glimmer of hope and the songs are a bit more melodic. We’ve toned down on the heaviness but it has some real gut-wrenching bits, too. When I first heard the demos for it, I felt like this was exactly the kind of music I was interested in making.
You had some acoustic and slow bits on the last one. Do you have a lot of that sort of stuff in the new album, or is it more straightforward metal?
When it comes to that triple album, it was sort of a cross-section of our whole career but split into three. The new album might be more like the middle part [Disc 2 – “Beauty”], played heavier. This is pretty much what we’ve always done. No album is a copy of another.
Indeed, Did you try out any wholly new elements?
Like, so many! Throughout the whole album there’s a string quartet. We didn’t wanna use a MIDI sound. There are a lot of vocal harmonies. We had two new members who could do backing vocals. So of course, we had to utilize that.
Speaking of singers: Occasionally you’ve had guest stars, such as Jonas Renkse [Katatonia]. Any of those?
None of those this time. Just the string quartet, really. There’s also a spoken section in French.
I’ve been given the impression that you’ve taken a more active role in writing for this band ever since “New Moon.” Is any of your handiwork on display?
In one song, yeah. These last two albums have been quite personal for Raivio, so he’s taken to doing a lot of it himself. I got to participate in one song. He holds the reigns though.
In what ways, when you think back on the history of the group, has the band’s outlook and approach changed over the years?
It hasn’t changed, really. We’re doing the same things and for the same reasons as we did in the early ’00s. When we started out as kids, it felt obvious to us what real music was. That’s where we started from and that’s how we do it even today.
As a growling vocalist myself, I’d like to talk about how you sing. Generally, you mostly do low death metal grunts and switch it up with some black metal screams.
True. The new album has very little grunting though. After all these records, to me, the death metal grunts have started to feel like they’ve been done already. I feel like I’m using them more sparingly. My music career started with black metal, so the screaming comes more naturally. I’m actually kind of bored of it. It’s probably part of the reason why about 80% of the vocals on the new album are clean vocals. These days, I just find it more engaging.
When you play live do you feel like you have to conserve your voice?
No, I’ve never really lost my voice on while on tour. I don’t feel like I need to spare my voice. It’s really all about finding a technique that works for you. Even if you’re doing growls and screeches, forming the voice doesn’t mean you always have to scream as loud as you can. If it hurts your throat – you’re probably doing something wrong.
Of course, but I mean when you’re making a loud noise and you’re doing it a lot. Like if you’re doing something like classic heavy metal and you have to do the high and loud bits…
I’d argue that that stuff is a lot harder on your voice.
Absolutely, yeah! And speaking of gigs, you guys are starting a new tour. Starting with Nosturi, Helsinki…
Actually, we just added some more. Now we’re starting out at Lappeenranta! Then we go to Nosturi a week later. Seven Finnish dates on three weekends. Then we take a 2 week break and then home. Then Canada and America. We’ve got the whole spring pretty much booked.
You know, Nosturi is closing it’s doors.
Yeah, it’s very unfortunate. A lot of bands are gonna lose their rehearsal studios as well.
We’ve seen SWALLOW THE SUN there on multiple occasions.
Yeah, we’ve definitely done some shows there. It’s a shame but the city needs to build more housing. They’re not exactly asking musicians how they feel about it.
It’s starting to get cramped with the loss of all these mid-sized clubs. In terms of street cred, Nosturi is right up there with Tavastia. There really isn’t a third.
Yeah, this city could absolutely use another. The question, really is where? The Circus has profiled itself as a pretty different entity. Sure, I like going to gigs there. In some ways though, it’s not that good. When they have a full blown circus going on you can’t get a beer without missing 45 minutes of a band. They hire so many temporary staff members behind the bar.
One more thing. I’ve read that back when you first founded SWALLOW THE SUN it was a side project for you guys. Now, you’ve been in loads of bands such as FUNERIS NOCTURNUM and BARREN EARTH. Do you have any other active projects right now?
Well, what counts as active? KUOLEMANLAAKSO is still alive. We made a pretty raw-sounding album with our drummer, Juuso [Raatikainen] and our guitarist, [Juho] Räihä. It comes out this spring. It’s gonna be something very different. It’s mainly influenced by GG Allin and MARDUK.
Whoa! I’ll be looking forward to it then. Before then “When a Shadow is Forced into the Light” comes out on January 25th. Then you’ll be in Kulttuuritila Nuijamiehes, Lappeenranta, on February 1st and Nosturi, Helsinki, on February 7th.
Yeah, for starters.
Thank you so much for your time.
No worries.
Interview by Vincent Parkkonen
Musicalypse, 2019
OV: 2040 / 1970
Yksi maamme maineikkaimmista doom metal -yhtyeistä, Swallow the Sun, julkaisee uuden “When a Shadow is Forced into the Light” -albumin 25.1.2019. Sen merkeissä tapasimme laulajan, Mikko Kotamäen, Helsingin Kallion Majava Baarissa. Valitsimme teeman mukaisesti pimeän nurkan, jossa tuopin äärellä keskustelimme uudesta levystä, musiikkialasta, kiertueesta, örinätekniikoista ja Helsingin keikkapaikkojen nykytilanteesta.
Hei Mikko, kuinkas on vuosi lähtenyt käyntiin?
Aikalailla haastattelujen merkeissä. Varsinaiset kiireet vasta alkamassa.
Niin, teillä on uusi levy, “When a Shadow is Forced into the Light,” tulossa!
Totta, onko se jo ensi viikolla? Joo, lyhyessä ajassa tapahtunut paljon. Vastahan me saatiin se valmiiksi ja nyt se tulee jo ulos. Sitä kun ikää tulee, niin päivät kuluu nopeasti.
Edellinen levynne “Songs from the North, I, II, and III” (2015) oli kolmen levyn pituinen eepos, jossa oli kuin Swallow the Sunin kolmet kasvot. Oliko se tarkoitettu ikään kuin teesiksi siitä, mitä STS on?
Ei varsinaisesti – se oli [kitaristi Juha] Raivion idea. Hänhän on progejätkiä. Jos kuuntelet vanhoja progelevyjä, nehän on sellaisia teoksia. Se tehtiin niitä aikoja kunnioittaen ja hieman vittuillakseen nykyajan musakulttuuria kohtaan.
Niin, nykyään kun artistit, etenkään popmaailmassa, eivät julkaise niinkään levyjä vaan sen sijaan yksittäisiä kappaleita. Eli te taas sitten päätitte panostaa laadukkaaseen kokonaisuuteen?
Joo, kyllä se mun mielestä on alusta loppuun aika laadukas. Mä en oikein ymmärrä nykyään, kun etenkin siellä nuorisopuolella julkaistaan esim kerran kuukaudessa uusi biisi, eikä levyjä ollenkaan. Itse ainakin kasvoin silleen, että levyillä oli kannet ja ne olivat kokonaisuuksia – niin tehdään levy! Totta kai ajat muuttuu, mutta aina ei itse pysy perässä.
Mitäs tästä uudesta, “When a Shadow is Forced into the Light,” on luvassa?
Omaan korvaan se ainakin kuulostaa tuoreelta. Se on ihan varmasti sellainen levy, millaista ei olla aikaisemmin tehty. Siinä on ehkä pieni ripaus toivoa, ja biisit ovat ehkä hieman melodisempia. Siinä se raskaus on jäänyt vähän vähemmälle, vaikka siinä onkin kohtia, joissa on vähän enemmän räksytystä. Kun ensimmäisen kerran kuuntelin siitä demoja, niin tuntui siltä että tämä on juuri sitä millaista haluaakin tehdä.
Aiemmalla levyllä oli paljon akustisia ja hitaitakin kohtia. Onko tässä paljon sellaista vai onko tämä vähän suoraviivaisempaa metallia?
Jos sitä triplalevyä miettii, se on sellainen läpileikkaus koko urasta, joka on ikäänkuin purettu kolmeen osaan. Ehkä tämä uusi levy on enemmän kuin se keskimmäinen [Disc 2 – “Beauty”], joka on vaan soitettu raskaammin. Tällaistahan me ollaan aina tehty. Yksikään levy ei ole toisensa kopio.
Niinpä. Kokeilitteko mitään täysin uusia elementtejä?
Todella paljon! Siinähän menee koko levyn läpi aito jousikvartetti. Sitä ei ole tehty millään MIDI-soundilla. Siellä on paljon enemmän stemmalauluja. Meillä vaihtui bändistä kaksi tyyppiä, niin nyt kun meillä on kaksi uutta, jotka pystyvät heittämään taustalauluja, [niin niitä] ollaan hyödynnetty.
Laulajista puheenollen: teillä on aiemmilla levyillä silloin tällöin ollut vierailevia tähtiä, kuten Jonas Renkse [KATATONIA]. Onko sellaisia?
Ei tällä kertaa. Oikeastaan vain se jousikvartetti. Yhdessä kohdassa on kanssa joku ranskankielinen puheenpätkä.
Olen saanut sellaisen käsityksen, että olet “New Moonista” (2009) lähtien ollut aktiivisempi säveltämään tälle bändille. Onko kuultavissa sun käsialaa?
Yhdessä biisissä on. Nämä pari viimeisintä levyä ovat olleet Raiviolle enemmän henkilökohtaisia, niin hän on halunnut tehdä itse. Osallistuin kuitenkin yhdelle biisille. Langat olivat kyllä hänen käsissä.
Millä tavoin sanoisit, jos mietit koko yhtyeen historiaa, bändin lähestymistavan musiikintekoon muuttuneen tai kehittyneen?
Ei se ole oikeastaan muuttunut. Ihan samoista syistä ja samoilla tavoilla tehdään kuin 2000-luvun alussakin. Silloin kun lapsena aloitettiin, meille oli kuin itsestäänselvyys, että millaista on ns. oikea musiikki. Siitä sitten lähdettiin ja tehdään sillä samalla tavalla vieläkin.
Itsekin örinälaulajana minua kiinnostaa tapasi laulaa. Hieman yleistäen teet lähinnä sellaisia matalia death metal -karjuntoja ja vaihtelet biisin tarpeen mukaan sen ja black metal -rääynnän välillä.
Kyllä. Tällä uudella levyllä on sitä matalampaa todella vähän. Itselleni ne death metal -örinät ovat alkaneet tuntua näin monen levyn jälkeen vähän tehdyltä jo – sitä käyttää vähän säästeliäämmin. Oikeastaan oma musaura alkoi ihan black metalin puolelta, joten se rääkynä tuntuu enemmän luonnolliselta. Tavallaan olen hieman kyllästynyt siihen. Se on ehkä osasyy, miksi tuolla uudella levyllä on noin 80 % puhdasta laulua. Se on näinä päivinä paljon mielenkiintoisempaa mulle.
Kun vedätte livenä, onko sulla tapana säästellä ääntä?
Ei, en ole oikein koskaan ollut rundilla silleen, että ääni olisi mennyt. Ei sitä tarvitse säästellä. Se perusajatus on siinä, että löytää sellaisen tekniikan, joka tuntuu hyvältä. Vaikka vetää sellaista ördäystä tai rääkynää, eihän sen äänen muodostaminen tarkoita, että vetää aina aivan täysillä. Jos se sattuu, niin sä teet jotain väärin.
Tietenkin, mutta kun sitä muodostaa kovaa ääntä ja sitä tekee paljon. Esimerkiksi jos ajattelet jotain klassista heavy metalia, niin siinä tulee kohtia kovaa ja korkealta…
Mä väittäisin kyllä, että se on paljon kuluttavampaa äänelle.
Ehdottomasti, joo! Keikoista puheen ollen, teillähän alkaa albumin tiimoilta kiertue. Ensimmäiseksi Nosturista…
Itse asiassa nyt siihen tuli vähän lisää ja ihan ensimmäiseksi nyt aloitetaankin Lappeenrannasta! Sitten sitä jälkeisellä viikolla Nosturiin. Seitsemän kappaletta Suomen-keikkoja kolmena viikonloppuna. Sen jälkeen pari viikkoa taukoa ja sitten takaisin kotiin, Kanadaan ja Amerikkaan. Kyllä tässä on kevät buukattu täyteen.
Nosturihan sulkee kohta ovet.
Joo, se on hyvin surullista. Siinä lähtee myös aika monen bändin treenipaikat.
Swallow the Sun on nähty siellä useamman kerran.
Kyllä siellä ollaan keikkailtu, joo. Se on harmi, mutta kaupungille täytyy rakentaa lisää asuinrakennuksia. Siinä ei ole musaihmisten mielipiteillä paljoa väliä.
Alkaa jäädä ahtaaksi tässä kaupungissa nuo keskikokoiset klubit. Nosturihan on maineen puolesta jo Tavastiaan verrattavissa, että kolmatta sellaista ei kyllä ole.
Kyllä kaupunki kaipaisi yhden sellaisen lisää. Kysymys kuuluukin mihin? Se The Circus on profiloitunut hieman erilaiseksi paikaksi. Kyllä mä pidän käydä siellä keikoilla. Muilla tavoilla se taas ei ole niin hyvä. Siellä kun on täysi sirkus, niin ethän sä saa kaljaa ilman että missaat 45 minuuttia bändistä, kun ne palkkaavat niin paljon vuokratyöntekijöitä tiskin taakse.
Vielä yksi juttu: kun te perustitte Swallow the Sunin aikanaan, niin olen lukenut sen olleen alunperin sivuprojekti teille. Sinähän olet ollut vaikka missä, muun muassa Funeris Nocturnumissa ja Barren Earthissa. Onko nyt mitään muita aktiivisia projekteja?
Noh, aktiivisia ja aktiivisia… Kyllähän meillä Kuolemanlaakso on vielä elossa. Tehtiin myös tuon uuden rumpalin, Juuson [Raatikainen] ja [Juho] Räihä-kitaristin kanssa sellainen aika raaka levy, joka ilmestyy siinä keväällä. Siitä tulee sitten jotain muuta. Siinä oli inspiraationa lähinnä GG Allin ja Marduk.
Oho! Sitä odotellessa sitten. “When a Shadow is Forced into the Light” tulee kuitenkin jo 25.1. ja sitten teidät nähdään 1.2. Lappeenrannan Kulttuuritila Nuijamiehessä ja 7.2. Helsingin Nosturissa.
Joo, siitä lähtee.
Kiitos kovasti ajastanne.
Eihän tässä mitään.
Links
Recent posts
[recent_post_carousel design=”design-1″]
Related posts
News post
