The Finnish rock chameleon CMX‘s rarity tour, Kuljettuja teitä, harvoin kuultuja lauluja, must’ve been rather successful a year ago, since the band decided to do another round with the same concept. This time around, in the wake of the release of the new triple compilation, “Cloaca Maxima III,” there were ten gigs instead of three. The band dropped by Klubi in Tampere on December 8th, 2016, and like last year, the show was sold out.
Scroll down to read in Finnish.
I didn’t delve into the CMX catalog until last year upon the release of “Mesmeria,” and I’d only seen them live at Pakkahuone on the tour in support of that album. I missed out on the previous rarity gig at Klubi because I reacted too late when the show was already sold out. This bugged me, to put it mildly, as the setlist looked very nice. However, this time I got to see the show, and once again there was a lot of ear candy in store for the diehard fans.
“Tanssin jumala” from 1990’s “Tanssitauti” EP was a slightly peculiar opener; you didn’t have a lot of time to keep your dancing shoes on, as the song ended with a hardcore rattle after just a little over 2 minutes. Well, CMX are known for peculiarity, and the atmosphere changed completely when they moved on to the almost schlager-esque single “Tuulet ja myrskyt.” Apparently it wasn’t totally etched into the band members’ minds yet, as A.W. Yrjänä forgot the lyrics in the middle of the song. After this, it was time for more old material, out of which “Veljeskunta” in particular seemed to be liked by the audience, judging by the abundance of fists in the air. The first significant difference to last year’s Pakkahuone show that I noticed was the fact that Yrjänä was a lot more talkative this time. He introduced “Kirjeitä paratiisista” by telling that the “American clown” – FAITH NO MORE bassist Billy Gould, who produced “Vainajala” (1998) back in the day – had been against the inclusion of the song, as it had sounded too much like the SMASHING PUMPKINS to him. Later on, when someone shouted for “Epätodennäköisyyslaskelma,” Yrjänä told an anecdote about the song’s vocal recording sessions, where he and guitarist Janne Halmkrona hadn’t noticed that the microphone had been backwards until they’d wondered why the recording quality had been so poor. However, rhythm guitarist Timo Rasio had told Yrjänä not to reveal any song titles while speaking to the crowd, so at a few points the audience was treated to riddles: for example, “Työt ja päivät” was introduced with the ancient Greek title, “Erga kai Hēmerai.”
The set roughly alternated between loud and more or less slower songs. I was especially pleased to hear two of my favorites from “Pedot” (2005): “Mustat siivet yli taivaan” sounded even more dynamic than on the record thanks to Olli-Matti Wahlström‘s drumming, and the chaotic title-track was a worthy concert closer. Other standouts included the atmospheric “Jatkuu niinkuin sade,” the beefy “Mestarirakentaja,” “Kuolemaantuomitut,” which was flavored by a piano backing track, and “Parvatin tietäjä,” which was enhanced with cool red lights. Although the audience clearly consisted of diehard fans, the overall atmosphere in the sold-out venue was more pious than raucous, perhaps due to the lack of space. However, a few songs excited the people in the back as well, and the crowd favorites were the shamanistically savage “Pyhiinvaeltaja” and the surprisingly kickass “Ennustaja.” The band seemed to be in their element on the smaller stage, enjoying performing less-than-typical song picks, which could be sensed in the emancipated and relaxed feel. Yrjänä managed to stay in key relatively well, and the band’s playing never sounded plodding, unlike last year when some of the speedier tracks came across as slightly anemic. I had no complaints about the sound at Klubi, and the technical side seemed to work on stage as well for the most part – Halmkrona‘s guitar pedal played tricks on him a couple of times, but the band handled these issues with humor.
As a hopelessly un-punk person who finds “Aura” (1994) the first truly likable CMX album, I thought there could’ve been less early material in the set. On the other hand, when performed with the professionalism that comes with age and played alongside newer material, songs like “Helvetin hyvä paimen” clicked with me better than they did on the CD. It must be difficult to incorporate harcore-tinged material into so-called normal CMX shows anyway without rousing some degree of confusion (especially when the first two full-lengths and the early EPs can’t be found on a certain Swedish streaming service), so this was an ideal opportunity to delight the old-school listeners. However, the total lack of “Aion” (2003) was weird, because as far as I know, it’s a favorite among band members and fans alike. I bet I’m not the only one who would’ve enjoyed “Pirunnyrkki” or “Nahkasiipi.” The new compilation wasn’t strongly represented either, since out of the brand new songs, only the single “Tuulet ja myrskyt” was in the set. It would’ve been interesting to hear some of the previously unreleased B-sides from the third disc – maybe some other time?
CMX must be the only long-standing Finnish rock band who can leave out their greatest hits and sing-along tunes and still play to sold-out venues. The old warhorses will certainly return to the repertoire at the summer festivals and on the tour for the next album, but hopefully rarity tours will become a tradition of sorts so that the more obscure songs can get their place in the spotlight in the future as well – after all, the CMX discography is so large that you could compile numerous setlists with zero weak songs.
Setlist
1. Tanssin jumala
2. Tuulet ja myrskyt
3. Todellisuuksien yleiset luokat
4. Helvetin hyvä paimen
5. Veljeskunta
6. Kirjeitä paratiisista
7. Neljäs valtakunta
8. Työt ja päivät
9. Kuolemattomuuden ääni
10. Jatkuu niinkuin sade
11. Taivas ja helvetti
12. Veitsenterä
13. Mestarirakentaja
14. Kuolemaantuomitut
15. Pyhiinvaeltaja
16. Mustat siivet yli taivaan
17. Ennustaja
18. Kauneus pettää
19. Parvatin tietäjä
20. Aamutähti (encore)
21. Pedot (encore)
Suomirockin kameleontin CMX:n vuoden takainen harvinaisuuskiertue “Kuljettuja teitä, harvoin kuultuja lauluja” osoittautui ilmeisen menestyksekkääksi, sillä bändi päätti järjestää toisen kierroksen samalla sapluunalla. Tuoreen Cloaca Maxima III -triplakokoelman julkaisun vanavedessä keikkoja oli tällä kertaa kolmen sijaan jopa kymmenen. Tampereen Klubilla bändi poikkesi 8. joulukuuta, ja esitys oli viime vuoden tapaan loppuunmyyty.
Tutustuin CMX:n tuotantoon vasta viime vuonna Mesmerian ilmestyessä, enkä ollut nähnyt bändiä livenä kuin kerran Pakkahuoneella kyseisen levyn julkaisukiertueella. Edellinen harvinaisuusveto Klubilla jäi osaltani valitettavasti väliin, koska reagoin liian myöhään ja tapahtuma oli jo myyty loppuun. Tämä jäi lievästi sanottuna kismittämään, sillä settilista näytti sen verran herkulliselta. Tällä kertaa kuitenkin pääsin seuraamaan menoa, ja setissä oli taas luvassa mannaa tosifaneille.
“Tanssin jumala” vuoden 1990 Tanssitauti-ep:ltä oli hieman erikoinen avausbiisi – sitä kuunnellessa tanssijalka ei kauaa kerennyt vipattaa, kun biisi päättyi hardcore-rypistykseen vain hieman yli kahden minuutin jälkeen. No, CMX tunnetaan erikoisuuksistaan, ja tunnelma vaihtuikin aika tehokkaasti siirryttäessä lähes iskelmälliseen sinkkubiisiin “Tuulet ja myrskyt”, joka ei ollut vielä tainnut täysin syöpyä bändin jäsentenkään pääkoppiin, sillä väliosassa A.W. Yrjänä unohti sanat. Tämän jälkeen vuorossa oli taas vanhempaa materiaalia, josta erityisesti “Veljeskunta” näytti olevan yleisön mieleen, lukuisista ilmaan nousseista nyrkeistä päätellen. Ensimmäisenä merkittävänä erona viime vuonna näkemääni Pakkahuoneen-keikkaan huomasin sen, kuinka paljon puheliaampi Yrjänä oli tällä kertaa. Hän pohjusti “Kirjeitä paratiisista” -kappaletta kertomalla, että Vainajalan (1998) tuottajana toiminut “Amerikan pelle”, Faith No More -basisti Billy Gould, ei aikoinaan halunnut kyseistä biisiä levylle, koska se kuulosti hänestä liikaa Smashing Pumpkinsilta. Myöhemmin kun joku huuteli “Epätodennäköisyyslaskelmaa”, Yrjänä kertoi anekdootin kappaleen laulusessioista, joissa hän ja kitaristi Janne Halmkrona olivat huomanneet mikrofonin olleen väärin päin vasta ihmeteltyään äänitysjäljen laatua. Komppikitaristi Timo Rasio oli kuitenkin kieltänyt mainitsemasta kappaleiden nimiä spiikeissä, joten pariin otteeseen yleisölle tarjottiin arvoituksia: esimerkiksi “Työt ja päivät” esiteltiin muinaiskreikkalaisella otsikolla “Erga kai Hēmerai“.
Setti vuorotteli karkeasti jaoteltuna äänekkäiden ja hitaahkojen kappaleiden välillä. Olin erityisen tyytyväinen päästessäni kuulemaan kaksi suosikkiani Pedoilta (2005): “Mustat siivet yli taivaan” soi Olli-Matti Wahlströmin rummutuksen ansiosta vielä dynaamisempana kuin levyllä, ja kaoottinen nimiraita toi illan arvoiseensa päätökseen. Muita edukseen erottuneita biisejä olivat tunnelmallinen “Jatkuu niinkuin sade”, tanakka “Mestarirakentaja”, taustanauhalta tulleella pianolla höystetty “Kuolemaantuomitut” ja hienojen punaisten valojen sävyttämä “Parvatin tietäjä”. Vaikka yleisö koostui selvästi tosifaneista, tunnelma loppuunmyydyssä salissa oli pikemminkin harras kuin riehakas, kenties vähäisen liikkumistilan vuoksi. Muutamat biisit saivat kuitenkin taempanakin seisoneet innostumaan, ja yleisön suurimmiksi suosikeiksi nousivat shamanistisen raivokas “Pyhiinvaeltaja” ja yllättävän potkivaksi äitynyt “Ennustaja”. Bändi vaikutti olevan elementissään hieman pienemmällä lavalla ja nauttivan ei-niin-ilmeisten kappalevalintojen soittamisesta, mikä ilmeni rentona ja vapautuneena tunnelmana. Yrjänän ääni pysyi suhteellisen hyvin vireessä, eikä bändin soittokaan kuulostanut missään vaiheessa laahaavalta, toisin kuin edellisellä CMX-keikallani, jolla muutamat nopeammat biisit jäivät hieman aneemisiksi. Klubin soundeissa ei ollut juuri valittamisen varaa, ja tekninen puoli tuntui pelaavan suurimmaksi osaksi lavallakin – Halmkronan kitarapedaali temppuili pariin otteeseen, mutta bändi onnistui kuittaamaan tilanteet huumorilla.
Koska olen toivoton epäpunkkari, jonka makuun Aura (1994) on vanhin toimiva CMX-julkaisu, alkuaikojen tuotantoa olisi puolestani voinut olla hieman vähemmän setissä. Toisaalta iän tuoman varmuuden kera ja uudemman materiaalin rinnalla soitettuina “Helvetin hyvän paimenen” kaltaiset vedot aukesivat paremmin kuin levyversioina. Hc-sävytteisempää materiaalia lienee muutenkin vaikeaa sijoittaa ns. normaalien CMX-keikkojen ohjelmistoon jonkinasteista kummastusta aiheuttamatta (varsinkin kun kahta ensimmäistä täyspitkää ja vanhoja ep:itä ei löydy kätevästi eräästä ruotsalaisesta suoratoistopalvelusta), joten tämä oli oivallinen tilaisuus hemmotella vanhan koulukunnan faneja. Aionin (2003) joutuminen täysin sivuutetuksi kuitenkin kummastutti, varsinkin kun kyseessä on käsittääkseni niin bändin kuin fanien suosikkeihin lukeutuva albumi. “Pirunnyrkki” tai “Nahkasiipi” olisi varmasti ollut muidenkin kuin allekirjoittaneen mieleen. Tuore kokoelmakaan ei ollut vahvasti edustettuna, kun uusista kappaleista sinkkulohkaisu “Tuulet ja myrskyt” oli mukana ainoana pakollisena rallina. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla joitain kolmoslevyn ennenjulkaisemattomia b-puolia livenä – ehkä joskus toiste sitten?
CMX lienee ainut kotimainen pitkän linjan rockyhtye, joka voi jättää suurimmat hittinsä ja yleisönhuudatusbiisinsä soittamatta ja silti myydä keikkapaikat täyteen. Festivaalikeikoilla ja seuraavan albumin julkaisukiertueella vanhat sotaratsut palaavat varmasti ohjelmistoon, mutta toivon mukaan harvinaisuuskiertueista muodostuu jonkinlainen perinne, jotta hämyisemmiksi jääneet kappaleet saavat paikkansa parrasvaloissa jatkossakin – CMX:n tuotanto on kuitenkin sen verran laajaa, että siitä saa koostettua monenmoisia settilistoja ilman minkäänlaisia huteja.
Written by Wille Karttunen
Musicalypse, 2016
OV: 5449
