Fri. Mar 5th, 2021

29.9.2017 Lion Shepherd & Riverside @ Klubi, Tampere (Musicalypse Archive)

The Polish prog rockers RIVERSIDE lost their guitarist Piotr Grudziński tragically last year, which put the band’s touring to a halt. Fortunately, the surviving members decided to soldier on as a trio with the help of session guitarists, and starting with two hometown shows in Warsaw last February, the Towards the Blue Horizon Tour brought them back into the live circuit. After a European leg in the spring and festival appearances in the summer, this fall it was the Nordic countries’ turn to see RIVERSIDE‘s return, with support from fellow Poles, LION SHEPHERD. Finnish fans were lucky enough to get a total of four shows, and Musicalypse went to see the one at Klubi in Tampere, on September 29th. Check out the full gallery here.

Scroll down to read in Finnish.

Back in the spring, I noticed that RIVERSIDE had responded to a Facebook commenter asking them to come to Denmark, saying that Scandinavian dates would be announced soon. Since Finland technically doesn’t belong to Scandinavia, any local shows were in question, yet it still gave me hope that I would finally get to see them live for the first time. Lo and behold, the dates were announced and Finland was included, so attending the show in Tampere was a no-brainer for me. My biggest regret as a concert-goer has to be skipping RIVERSIDE‘s previous Finnish tour back in 2013 after I’d just gotten into their music, because obviously I had no idea it would’ve been my only chance to see them with Grudziński. It was time for me to remedy my earlier mistake.

Having interviewed RIVERSIDE bassist/vocalist Mariusz Duda, we were at the venue early on. There wasn’t an abundance of people around yet, so I wasn’t sure how big of an audience to expect. The showtime for LION SHEPHERD had been announced as 21:00, but about 20 minutes before that, an intro of oriental-style music with female vocals started playing. I assumed the band would start early, but the tape went on and on, lasting for all those 20 minutes until they finally hit the stage. I’d never listened to LION SHEPHERD before, so I went in with fresh ears, although I’d read that their music falls under the progressive umbrella, and Duda had told me they have eastern influences in their music.

LION SHEPHERD‘s music did match these descriptions, as there was a distinct oriental flavor in the outro melodies, along with occasional odd time signatures and other rhythmic hooks. Drummer Piotr Podgórski played some percussion sounds on his drum pads, but it was the multi-talented guitar tandem of Mateusz Owczarek and Łukasz Belcyr that stole the show as they effortlessly shifted between electric and acoustic guitars, as well as exotic instruments such as oud and Irish bouzouki, the latter of which frontman Kamil Haidar introduced as the band’s “secret weapon.” The dark-featured singer’s voice actually sounded a bit like Duda‘s to my ears, although it may have just been the Polish accent playing a trick in on my mind. Some of the songs had a rocking vibe going on, while others were more metallic with low and chunky riffs – the heaviest one reminded me of PORCUPINE TREE and TOOL, and Haidar even let out a few screams. LION SHEPHERD‘s fusion of western and eastern sounds was engrossing, and the only real bummer was how quiet Haidar‘s vocals and some of the acoustic instruments were in the mix, although it got better later on.  The band used their slot very effectively with little room for banter, but the show was nevertheless well-received by the crowd, which had grown quite a bit in number by the end, and you could even hear some enthusiastic squeals. “I’ve got to buy their record,” I heard someone declare to their fellow afterwards, and while I didn’t rush to the merch stand myself, these guys’ two albums are definitely on my shopping list now.

After some pieces from last year’s ambient compilation Eye of the Soundscape had been played through the PA, RIVERSIDE got on stage at 22:00. However, they started in an unusual manner, as Mariusz Duda gave the audience a speech, telling what the show would be all about. He talked about the sad circumstances that prevented the band from coming here last year and said they would tell a story through the music for the following 2 hours. They started with a dark version of “Coda” from “Shrine of New Generation Slaves” (2013) as a trio, until about halfway through when guest guitarist Maciej Meller joined them. On the album, “Coda” is the short acoustic reprise of “Feel Like Falling” with more positive lyrics, but this version was an extended full-band piece with solos and all. An alternate version of an album outro track is not your typical way to open a concert, but it set the mood for the show very well. It also transitioned nicely into “Second Life Syndrome,” one of my all-time favorite RIVERSIDE songs, which was performed magically. While a spot in the setlist as the epic finale might typically seem more appropriate for it, being played this early on made sense in the context of the story Duda talked about – after all, RIVERSIDE was basically starting a second life after last year’s events.

The set continued with a beautiful rendition of “Conceiving You” and “Caterpillar and the Barbed Wire.” One surprising highlight for me was “The Depth of Self-Delusion,” the studio version of which never particularly struck me as an amazing song. Hearing it live made me see the error of my ways, and the extra solos by Duda and Meller at the end were fantastic. Another tune that seemed to get a brand new life on stage was “Lost (Why Should I Be Frightened by a Hat)?,” which was played as a semi-acoustic version with Duda on guitar – the folky singer-songwriter vibe was lovely. While at the start of the show Duda had told us not to expect too much heavy stuff, “02 Panic Room” was a welcome burst of energy and “Saturate Me” likewise had people nodding their heads. During the monumental “Escalator Shrine” you could just feel the music wash over you and forget about all the pointless thoughts in your head, and “Before” brought the main set to a climactic close as the band left the stage while the guitar was still ringing with feedback. After another speech by Duda, they kicked off the encore with an emotional performance of the title-track of the tour, “Towards the Blue Horizon,” which was dedicated to Grudziński. While the lyrics had originally been penned about Duda‘s late friend, they got a poignant new meaning as he sang “You can still play the guitar / And sing your songs,” and the band’s demeanor was a little more serious than during the other songs. Finally, the night came to an end and the circle was completed with the bright version of “Coda.” at the conclusion of which Duda sang “When something ends, something else begins / We are moving on.”

Considering the intimidating task Maciej Meller had as the substitute for a dead man, he handled his job admirably; staying faithful to the original guitar parts and not trying to steal the spotlight from the band members themselves, while getting to display his talents during the extra solos. The most heartwarming thing about the whole show was simply seeing the three surviving members of RIVERSIDE looking visibly happy on stage and being able to do what they love again. Keyboardist Michał Łapaj in particular was constantly grinning from ear to ear behind his keyboard kiosk, and even the crew guy at the side of the stage was occasionally moving along to the music and exchanging funny faces with him. The packed house showed its appreciation for the band and clearly included a lot of faithful listeners, although the sing-alongs in “Lost” and “02 Panic Room” were a little quiet and bashful in typical Finnish fashion. As Duda stated during the encore, “We don’t have fans, we have a family,” and that spirit was in the air throughout the night.

By midnight I’d killed two birds with one stone: I’d seen RIVERSIDE live at last and been introduced to an interesting new band in Lion Shepherd. While RIVERSIDE‘s setlist for the tour had looked a little weird and short on paper and didn’t include a lot of my personal favorites, the various segues, extensions, and alternate versions made it flow well and helped the show become an experience of its own. The visual side of things with the rotating triangles of lighting looked great, and the sound was pleasant, although “Saturate Me” could’ve used some more prominent organ from Łapaj. Duda promised RIVERSIDE would come back next year, which is something that I’m looking forward to already. Ladies and gentlemen, RIVERSIDE is reborn and the journey is far from being over.

Setlist

1. Coda (dark version)
2. Second Life Syndrome
3. Conceiving You
4. Caterpillar and the Barbed Wire
5. The Depth of Self-Delusion
6. Lost (Why Should I Be Frightened by a Hat?)
7. 02 Panic Room
8. Saturate Me
9. Escalator Shrine
10. Before
11. Towards the Blue Horizon (encore)
12. Coda (bright version) (encore)

Puolan progeylpeys Riverside menetti kitaristinsa Piotr Grudzińskin traagisesti viime vuonna, mikä laittoi bändin kiertuesuunnitelmat jäihin. Onneksi eloonjääneet jäsenet päättivät marssia eteenpäin triona sessiokitaristien avustuksella, ja kahdella kotikenttäkeikalla Varsovassa käynnistynyt Towards the Blue Horizon -kiertue toi heidät takaisin live-esiintymisten pariin. Keväisen Euroopan-kierroksen ja kesäisten festivaalien jälkeen syksyllä oli Pohjoismaiden vuoro todistaa Riversiden paluuta, lämmittelijänä toimivien Lion Shepherdin maanmiesten kera. Suomalaisfanit olivat onnekkaita saadessaan peräti neljä keikkaa, ja Musicalypse oli näistä paikalla Tampereen Klubilla 29. syyskuuta.

Keväällä huomasin Riversiden vastanneen Facebook-kommenttiin, jossa bändiä pyydettiin tulemaan Tanskaan – Skandinavian kiertuepäivät julkistettaisiin kuulemma pian. Koska Suomi ei kaikkien määritelmien mukaan teknisesti kuulu Skandinaviaan, mahdolliset keikat täällä olivat kysymysmerkkinä, mutta sain silti toivoa siitä, että näkisin bändin ensimmäistä kertaa livenä. Kuinka ollakaan, kiertuepäivämäärät julkistettiin ja Suomi oli mukana, joten Tampereen-keikalle osallistuminen oli itsestäänselvyys minulle. Kenties suurin katumuksen kohteeni keikoilla kävijänä on se, että jätin väliin Riversiden edellisen Suomen-kiertueen vuonna 2013 juuri kun olin alkanut kuunnella heitä, koska en tietenkään voinut silloin arvata, että se olisi ollut ainut mahdollisuuteni nähdä bändi livenä Grudzińskin kanssa. Oli siis aika korjata aiempi virheeni.

Haastateltuamme Riversiden basisti-laulaja Mariusz Dudaa olimme Klubilla hyvin etuajassa. Paikalla ei ollut vielä hirveästi porukkaa, joten en tiennyt kuinka suurta yleisöä odottaa. Lion Shepherdin soittoajaksi oli merkitty 21:00, mutta noin 20 minuuttia ennen tätä alkoi soida naislaululla höystetty orientaalinen intro. Oletin bändin nousevan lavalle etuajassa, mutta nauha jatkui ja jatkui, kestäen koko 20 minuutin ajan kunnes bändi vihdoin nousi lavalle. En ollut koskaan kuullut Lion Shepherdin musiikkia, joten olin paikalla ummikkona, vaikka olin lukenut heidän musiikkinsa kuuluvan progen piiriin, ja Duda oli kertonut minulle heidän itämaisista vaikutteistaan.

Lion Shepherdin musiikki vastasi kuvauksia, sillä kuten intronauhassa, melodioissa oli selvä orientaalinen säväys, ja mukaan mahtui myös erilaisia tahtilajeja ja muita rytmisiä koukkuja. Rumpali Piotr Podgórski soitti rumpupadeillaan joitain perkussiosoundeja, mutta monilahjakas kitarapari Mateusz Owczarek ja Łukasz Belcyr varasti show’n vuorotellessaan vaivattomasti sähkö- ja akustisten kitaroiden sekä eksoottisten soittimien, kuten udin ja irlantilaisen bouzoukin välillä. Näistä jälkimmäistä keulahahmo Kamil Haidar luonnehti bändin salaiseksi aseeksi. Tummapiirteisen laulajan ääni kuulosti itse asiassa hieman Dudalta, mutta voi olla että puolalainen aksentti vain hämäsi minua. Jotkin kappaleet olivat hieman rokkaavia, kun taas jotkin olivat metallisia mataline ja painavine riffeineen – raskain biisi toi mieleen Porcupine Treen ja Toolin, ja Haidar päästi ilmoille jopa pari huutoa. Lion Shepherdin sekoitus läntisiä ja itäisiä vivahteita oli kiehtova, ja ainut harmin aihe oli se, kuinka alhaalla Haidarin ääni ja jotkin akustisista soittimista olivat miksauksessa, vaikka se parani myöhemmin. Bändi käytti aikansa tehokkaasti eikä juurikaan jutustellut yleisön kanssa, mutta esitys sai silti hyvän vastaanoton väeltä, jonka lukumäärä oli loppuun menessä kasvanut melkoisesti, ja jostain kuului jopa innokkaita kiljaisuja. “Noiden levy pitää ostaa,” joku julisti kaverilleen jälkeenpäin, ja vaikken itse rynnännyt merkkarikojulle, tämän porukan kaksi albumia kuuluu nyt ehdottomasti ostoslistalleni.

Kuultuamme joitain viimevuotisen ambient-kokoelma Eye of the Soundscapen teoksista PA:n kautta, Riverside nousi lavalle 22:00. Bändi aloitti kuitenkin varsin epätavallisesti, sillä Mariusz Duda piti puheen, jossa hän kertoi yleisölle mitä oli odotettavissa. Mies puhui surullisesta tilanteesta, jonka vuoksi he eivät päässeet tänne viime vuonna, ja ilmoitti bändin kertovan tarinan musiikkinsa kautta seuraavien kahden tunnin ajan. Alkuun päästiin synkällä versiolla Shrine of New Generation Slavesilla (2013) julkaistusta “Codasta” triopohjalla, kunnes puolivälissä vierailijakitaristi Maciej Meller liittyi mukaan. Levyllä “Coda” on lyhyt akustinen kertaus “Feel Like Fallingista” positiivisemmilla sanoituksilla, mutta tämä versio oli täyspitkä sooloineen päivineen, ja siinä soitti koko bändi. Vaihtoehtoinen versio outroraidasta ei ole tyypillinen tapa avata konsertti, mutta se loi hyvin tunnelmaa. Siitä siirryttiin luontevasti kaikkien aikojen suosikkibiiseihini Riversidelta lukeutuvaan “Second Life Syndromeen”, joka soi maagisesti. Vaikka kappale tuntuisi yleisesti ottaen soveltuvan paremmin eeppiseksi lopetukseksi, näin aikainen paikka settilistassa kävi järkeen Dudan mainitseman tarinan vuoksi – olihan Riverside käytännössä aloittamassa toista elämää viime vuoden tapahtumien jäljiltä.

Setti jatkui kauniilla “Conceiving Youlla” ja “Caterpillar and the Barbed Wirella”. Yksi yllättävä kohokohta oli “The Depth of Self-Delusion”, jonka studioversiota en ole koskaan pitänyt erityisen mahtavana biisinä. Sen kuuleminen livenä sai minut kuitenkin ymmärtämään erehdykseni, ja Dudan ja Mellerin ylimääräiset soolot olivat upeita. Toinen lavalla henkiin tullut kappale oli “Lost (Why Should I Be Frightened by a Hat?)”, joka soitettiin semiakustisena versiona, jossa Duda soitti kitaraa – esityksen folkahtava laulaja-lauluntekijä-tyylinen meininki oli miellyttävä. Vaikka keikan alussa Duda oli kertonut, ettei raskaampaa materiaalia olisi luvassa, “02 Panic Room” oli tervetullut energiapommi, ja “Saturate Me” sai ihmiset niin ikään nyökyttelemään päitään. Monumentaalisen “Escalator Shrinen aikana musiikin pystyi tuntemaan vyöryvän yllään, ja turhat ajatukset unohtuivat. “Before” päätti varsinaisen setin vahvasti, ja kitara jäi ulvomaan vielä bändin poistuttua lavalta. Dudan toisen puheen jälkeen encore alkoi tunteikkaalla esityksellä kiertueen nimiraidasta “Towards the Blue Horizon”, joka omistettiin Grudzińskille. Vaikka sanoitukset kertovat Dudan edesmenneestä ystävästä, ne saivat uuden liikuttavan merkityksen, kun hän lauloi “You can still play the guitar / And sing your songs”, ja bändin olemus oli hieman vakavampi kuin muiden kappaleiden aikana. Lopulta ilta sai päätöksensä ja ympyrä sulkeutui “Codan” valoisalla versiolla, jonka lopussa Duda lauloi “When something ends, something else begins / We are moving on”.

Ottaen huomioon Maciej Mellerin pelottavan tehtävän kuolleen miehen paikkaajana, hän hoiti työnsä ihailtavasti, pysytellen uskollisena alkuperäisille kitaraosuuksille varastamatta huomiota varsinaiselta bändiltä, mutta saaden taitojaan esille ylimääräisten soolojen aikana. Lämmittävintä koko keikassa oli saada nähdä Riversiden jäljelle jääneiden jäsenten hymyilevän ja pystyvän jälleen tekemään sitä, mitä he rakastavat. Erityisesti Michał Łapajin oli jatkuvasti naama virneessä kosketinkioskinsa takana, ja jopa bändin roudari lavan sivussa liikkui musiikin tahtiin ja ilmeili hänen kanssaan. Täysi tupa osoitti suosiotaan bändille ja sisälsi selvästi runsaasti uskollisia kuulijoita, vaikka “Lostin” ja “02 Panic Roomin” yhteislaulut jäivät hieman hiljaisiksi ja aroiksi perisuomalaiseen tapaan. Kuten Duda totesi encoressa, “meillä ei ole faneja vaan perhe”, ja tämä henki oli vahvasti ilmassa läpi keikan.

Keskiyön koittaessa olin tappanut kaksi kärpästä yhdellä iskulla: olin vihdoin nähnyt Riversiden elävänä ja saanut Lion Shepherdistä uuden mielenkiintoisen tuttavuuden. Vaikka Riversiden settilista kiertueelle oli näyttänyt hieman erikoiselta ja lyhyeltä paperilla eikä sisältänyt monia henkilökohtaisia suosikkejani, kaikki pidennykset, siirtymät ja erilaiset versiot tekivät siitä hyvin rytmitetyn ja omanlaisensa kokemuksen. Visuaalinen puoli pyörivine valokolmioineen näytti hienolta, ja soundit olivat mieluisat, vaikka “Saturate Messä” Łapaj’n urkuosuus olisi voinut olla äänekkäämpi. Duda lupasi Riversiden palaavan jo ensi vuonna, mitä odotan innolla jo nyt. Hyvät naiset ja herrat: Riverside on jälleensyntynyt, ja matka ei ole lähelläkään loppua.

Written by Wille Karttunen
Musicalypse, 2017
OV: 4913

Photos by Charlotta Rajala

Recent posts

Related posts