Some 4 years have passed since the release of KATATONIA’s last full-length album, “Dead End Kings” (2012). The band has mainly remained in people’s consciousness with various other releases, such as live DVDs and remixes of previous albums. However, now the time has come for new, original songs from the Swedish purveyors of melancholy, as “The Fall of Hearts” has finally hit record store shelves.
Scroll down to read in Finnish.
“Dead End Kings” ended up becoming my second favorite KATATONIA album, right behind 1996’s classic “Brave Murder Day,” and it felt like the band had perfected the sound they’d been developing since “The Great Cold Distance” (2006). Therefore it was interesting to see where they’d go next – would KATATONIA fall into the same trap as AMORPHIS had until last year’s “Under the Red Cloud,” releasing decent but rather unsurprising albums in the same vein as before, or experiment with something new? Luckily the Swedes have avoided stagnation by taking the latter path.
“The Fall of Hearts” dives full-on into the world of progressive rock and metal that KATATONIA has flirted with on its previous albums. A few of the songs are the band’s longest in 20 years and even slightly reminiscent of the debut album, “Dance of December Souls” (1993), in the way they’ve been structured. The record takes the extremes in KATATONIA’s music further apart than ever before: the heavier songs are more technical and complex, while the mellow songs are more subdued. Though Jonas Renkse and Anders Nyström still write the material, some of this pushing of boundaries can probably be attributed to the band’s recent line-up changes, as well as the acoustic experimentation of “Dethroned and Uncrowned” (2013) and the tour that followed it. New drummer Daniel Moilanen‘s playing ranges from the aggressive double kicks of “The Night Subscriber” to the subtlety of “Residual,” while the other newcomer, Roger Öjersson, lets his fingers dance on the fretboard in form of three solos. KATATONIA has never exactly been a guitar solo band, but his contributions work well in the context of the songs and the new sound.
Though “The Fall of Hearts” is a step in a new direction, it’s also a natural follow-up to “Dead End Kings.” The aforementioned solos are a continuation of the shred of “Lethean” and the piano melodies on “Last Song Before the Fade” and “Shifts” have the same jazzy feel as “Leech” did. Overall, the album is slightly more guitar-driven and includes less keyboards and electronics than the last two records, probably due to the absence of collaborator Frank Default. Jonas Renkse has also gone outside his lyrical comfort zone, offering some of his most striking lines ever in songs like “Sanction”: “There’s a flight to Medellin / 12 hours of drinking gin.” My personal favorite songs on the album are the OPETH-y and epic “Serac” and up-tempo “The Night Subscriber.” Other songs worth a mention are the folky ballad “Pale Flag” and “Passer,” which includes creepy piano sounds that would make Trent Reznor smile.
Unfortunately change also comes with sacrifice, and what KATATONIA has gained in variety and freshness, it has lost in memorability. Even after multiple listens it’s difficult to remember the melodies and riffs of some songs, and only the choruses of “Old Heart Falls” and “Last Song Before the Fade” match the catchiness of earlier songs like “The Racing Heart” and “Deliberation.” On top of that, the album feels a little overwhelming because of its 70-minute length and suffers from some pacing problems. “Takeover” is a good song, but doesn’t really feel like an opener and “Decima” is a bit of a buzz-kill as a ballad coming off the heels of “Old Heart Falls,” which isn’t that heavy of a song either. I would’ve made “Passer” the opening track, because its intro solo would give the album an exploding start, and “Serac” rises to such heights in its ending that it would make a great closer. However, one has to admit that some good tracklist choices have been made, and at times the flow is great: for example, the transition from “The Night Subscriber” to “Pale Flag” is virtually seamless and works perfectly.
“The Fall of Hearts” is an intriguing and enjoyable album that has all the required ingredients to become a KATATONIA classic, but it’s a little too angular and introverted for its own good. The album is like that mysterious acquaintance at school or work that you get along with well, but never get to know on a deeper level despite your best efforts, because they prefer to keep their distance. Perhaps late spring simply isn’t the best time for listening to KATATONIA and the album will open up more easily in the fall – only time will tell…
Written by Wille Karttunen
Musicalypse, 2016
OV: 2517 / 2444
Noin neljä vuotta on vierähtänyt KATATONIAn edellisen täyspitkän “Dead End Kingsin” (2012) julkaisusta. Yhtye on pysynyt ihmisten tietoisuudessa lähinnä moninaisten muiden julkaisujen, kuten live-DVD:iden ja uudelleenmiksattujen levyjen voimin. Nyt on kuitenkin tullut aika kuulla ruotsalaisten melankolian sanansaattajien uusia kappaleita, sillä “The Fall of Hearts” on vihdoin ilmestynyt levykauppojen hyllyille.
“Dead End Kings” päätyi kakkossuosikikseni KATATONIAn tuotannossa heti klassikkolevy “Brave Murder Dayn” (1996) perään, ja tuntui että yhtye oli hionut huippuunsa tyylin, jota se oli kehittänyt “The Great Cold Distancesta” (2006) alkaen. Niinpä oli mielenkiintoista nähdä, minne yhtye suuntaisi seuraavaksi – vajoaisiko Katatonia samaan ansaan kuin Amorphis viimevuotiseen “Under the Red Cloudiin“ saakka, julkaisten kelvollisia mutta melko yllätyksettömiä levyjä, vai kokeilisiko se jotain uutta? Onneksi ruotsalaiset ovat välttäneet paikoilleen jämähtämisen valitsemalla jälkimmäisen tien.
“The Fall of Hearts” sukeltaa täydellä teholla progressiivisen rockin ja metallin maailmaan, jonka kanssa KATATONIA on flirttaillut edellisillä levyillään. Muutamat kappaleet ovat yhtyeen pisimpiä 20 vuoteen ja tuovat rakenteillaan mieleen jopa debyyttialbumi “Dance of December Soulsin” (1993). Levy vie KATATONIAn musiikin ääripäät kauemmas toisistaan kuin koskaan aikaisemmin: raskaat kappaleet ovat teknisempiä ja monimutkaisempia, kun taas rauhalliset kappaleet ovat hillitympiä. Vaikka Jonas Renkse ja Anders Nyström ovat edelleen vastuussa materiaalin säveltämisestä, osaltaan rajojen rikkomiseen ovat todennäköisesti vaikuttaneet yhtyeen äskettäiset kokoonpanomuutokset sekä “Dethroned and Uncrownedin” (2013) akustinen kokeellisuus ja sitä seurannut kiertue. Uuden rumpalin Daniel Moilasen soitto vaihtelee “The Night Subscriberin” aggressiivisista tuplabasareista “Residualin” hienovaraisuuteen, kun taas toinen tulokas Roger Öjersson antaa sormiensa tanssahdella otelaudalla kolmen soolon verran. KATATONIA ei ole koskaan ollut varsinainen kitarasoolobändi, mutta hänen osuutensa toimivat biisien ja uuden tyylin viitekehyksissä hienosti.
Vaikka “The Fall of Hearts” on askel uuteen suuntaan, se on myös luonnollista jatkumoa “Dead End Kingsille.” Edellämainitut soolot jatkavat “Letheanin” tilulinjaa, ja “Last Song Before the Faden” ja “Shiftsin” pianomelodioissa on samanlainen jazzahtava tunnelma kuin “Leechissä.” Kokonaisuudessaan albumi on hieman kitaravetoisempi ja sisältää vähemmän kosketinsoittimia ja koneita kuin pari edellistä levyä, todennäköisesti yhteistyökumppani Frank Defaultin poissaolon vuoksi. Jonas Renkse on myös mennyt tekstittäjänä mukavuusalueensa ulkopuolelle ja kirjoittanut joitakin uransa silmiinpistävimpiä rivejä, kuten vaikkapa “Sanctionissa”: “There’s a flight to Medellin / 12 hours of drinking gin.” Henkilökohtaiset suosikkikappaleeni albumilla ovat opethmainen ja eeppinen “Serac” ja nopeatempoinen “The Night Subscriber.” Muita maininnan arvoisia kappaleita ovat folkahtava balladi “Pale Flag” ja “Passer,” jossa kuullaan karmivaa pianoa, joka saisi Trent Reznorin hymyilemään.
Valitettavasti muutosten mukana tulee uhrauksia, ja sen mitä KATATONIA on saavuttanut monipuolisuudessa ja tuoreudessa, se on menettänyt mieleenpainuvuudessa. Useiden kuuntelujenkin jälkeen on vaikea muistaa joidenkin kappaleiden melodioita ja riffejä, ja ainoastaan “Old Heart Fallsin” ja “Last Song Before the Faden” kertosäkeet yltävät “The Racing Heartin” ja “Deliberationin” kaltaisten aiempien kappaleiden tarttuvuuteen. Tämän lisäksi albumi tuntuu hieman ylipaisutetulta 70 minuutin kestonsa vuoksi ja kärsii rytmitysongelmista. “Takeover” on hyvä kappale, muttei tunnu avausbiisiltä, ja “Decima” on pienoinen tunnelmantappaja balladina heti “Old Heart Fallsin” perään sijoitettuna, sillä jälkimmäinenkään ei ole järin raskas kappale. Itse olisin tehnyt “Passerista” avausraidan, koska sen introsoolo antaisi albumille räjähtävän alun, ja “Serac” nousee sellaisiin korkeuksiin lopetuksessaan, että se toimisi hienosti päätösbiisinä. Täytyy kuitenkin myöntää, että hyviäkin kappalelistavalintoja on tehty ja ajoittain levyn kulku on erinomainen: esimerkiksi siirtymä “The Night Subscriberista” “Pale Flagiin” on käytännössä saumaton ja toimii täydellisesti.
“The Fall of Hearts” on mielenkiintoinen ja miellyttävä albumi, jossa on kaikki tarvittavat KATATONIA-klassikon ainekset, mutta se on hieman liian kulmikas ja sisäänpäinkääntynyt. Levy on kuin salaperäinen tuttava koulussa tai töissä, jonka kanssa tulet sujuvasti toimeen, mutta jota et yrityksistäsi huolimatta opi tuntemaan syvällisemmin, koska hän haluaa ottaa etäisyyttä. Kenties loppukevät ei yksinkertaisesti ole parasta aikaa Katatonian kuuntelulle ja albumi avautuu helpommin syksyllä – vain aika näyttää…
Tracklist
- Takeover
- Serein
- Old Hearts Fall
- Decima
- Sanction
- Residual
- Serac
- Last Song Before the Fade
- Shifts
- The Night Subscriber
- Pale Flag
- Passer
Lineup
Jonas Renkse – vocals
Anders Nyström – guitars, keyboards
Roger Öjersson – additional guitars
Niklas Sandin – bass
Daniel Moilanen – drums
Label
Peaceville
Links
Recent posts
[recent_post_carousel design=”design-1″]
[…] sound went full circle, from 2001’s “Last Fair Deal Gone Down” to “The Fall of Hearts,” released in 2016. Over the past 20 years, the band’s signature sound evolved from raw […]